Tehtävä, joka tähtää muuttuneeseen elämään
Komentajat Vibeke ja Dick Krommenhoek ovat todellisia pioneereja. He palavat sille, että Pelastusarmeija voisi räjäyttää rajat eri maiden välillä.
Tämä pariskunta sopii hyvin kansainvälisen Pelastusarmeijan puitteisiin. He ovat nimittäin itsekin koko lailla kansainvälisiä. Vibeke Krommenhoek on tanskalainen, Dick Krommenhoek hollantilainen. He ovat työskennelleet pelastusupseereina monissa maissa ja toimivat nyt Suomen ja Viron territorion johtajina. Viimeisten vuosien aikana he ovat olleet keskeisissä tehtävissä Pelastusarmeijan erilaisissa pioneerihankkeissa. Dick Krommenhoek on matkustanut lukuisiin maihin kartoittaakseen mahdollisuuksia avata niissä Armeijan toimintaa. Vibeke Krommenhoekilla on puolestaan ollut vaativana tehtävänä saada Pelastusarmeija rekisteröidyksi Puolassa. Tämän pariskunnan panoksen ansiosta Pelastusarmeija on nyt laajentunut uusiin maihin.
Mutta nuorena Dick ei ollut lainkaan varma siitä, että hänestä tulisi pelastusupseeri jonakin kauniina päivänä. - En ollut varma sopivuudestani pelastusupseerin malliin, mutta kutsumus oli niin voimakas, etten voinut ohittaa sitä. En saanut rauhaa ennen kuin olin vastannut kutsuun myönteisesti, hän sanoo.
- Minkä tähden ajattelit, ettet voinut sopia tiettyyn malliin?
- Kysyt sitä nyt vain siksi, ettet tunne häntä, sanoo Vibeke väliin ja naurahtaa. Mies hymyilee hänelle ja jatkaa: - Olin rasavilli nuori pitkine hiuksineni. Osastoupseerinikaan ei suositellut minua silloin kun minun piti aloittaa upseerikoulu. Hänen mielestään en sopinut pelastusupseeriksi ja hän sanoi minulle, että minut lähetettäisiin koulusta kotiin ennen joulua, Dick kertoo. Monet iloitsevat siitä, että osastoupseerin pahat aavistukset eivät käyneet toteen.
- Pelastusarmeija on kestänyt meitä ja me olemme kestäneet sitä, Vibeke Krommenhoek nauraa. Tulevan miehensä hän tapasi eräällä opiskelijaleirillä vuonna 1974. Pari avioitui vuonna 1976, ja kolme vuotta myöhemmin he aloittivat Pelastusarmeijan kansainvälisen upseerikoulun Lontoossa. He saivat ensimmäisen määräyksensä upseereina Hooegveeniin Hollantiin ja siellä heidän ensimmäinen lapsensakin syntyi.
Miehensä tavoin myös Vibeke Krommenhoek kasvoi Armeijaperheessä. Hän opiskeli sairaanhoitajaksi, mutta hänellä ei ollut samaa voimakasta kutsumusta upseerin tehtävään kuin Dickillä.
- Minusta tuli kai upseeri siksi etten nähnyt mitään hyviä syitä olla tulemattakaan. Sitä paitsi oli pula johtajista, ja se sopi minulle, Vibeke nauraa. Mutta hänen käytännöllinen asennoitumisensa siihen, miksi hänestä tuli upseeri, ei ole tukahduttanut hehkua hänen toiveessaan, että Armeija voi räjäyttää uusia rajoja.
Verkosto tulevaa käyttöä varten
- Mikä on liikkeelle paneva voimanne?
- Ennen kaikkea tahto muuttaa maailmaa. Sille me palamme. Oman elämämme tulee ensin muuttua. Sitten voimme auttaa muita tarjoamalla ihmisille ruokaa ja huolenpitoa, mutta myös niin, että he kääntyvät ja kasvavat pyhitykseen, Dick sanoo.
- Kun kenraali Shaw Cliftonista tuli Pelastusarmeijan korkein johtaja, niin hänellä oli lista 25 maasta. Ne olivat sellaisia maita, jotka olivat aiemmin olleet arvioinnin kohteina ajatellen mahdollisuutta avata Armeijan työ niissä. Kenraali antoi Dick Krommenhoekille määräyksen vierailla uudestaan näissä maissa tutkimassa Pelastusarmeijan avaamismahdollisuuksia. Tämän listan mukaan on nyt vain muutamia maita, joissa Armeijalla ei ole mitään toimintaa. Armeija on aloittanut toiminnan muun muassa Kreikassa, Namibiassa, Burundissa, Malissa ja Kuwaitissa.
- Mitä kaikkea täytyy tehdä ennen kuin on mahdollista avata Pelastusarmeija jossakin maassa?
- Ensin tulee luoda yhteyksiä ja tutustua erilaisiin ihmisiin. He voivat olla kaikkea presidenteistä alkaen aina muiden kirkkokuntien jäseniin ja kyseisessä maassa jo asuviin pelastusarmeijalaisiin saakka. On ihmeellistä, mitä yhteyksiä voi lyhyessäkin ajassa saada kun kantaa Pelastusarmeijan virkapukua, upseeri sanoo ja osoittaa, että on kyse mahdollisuuksien havaitsemisesta.
- Ei pidä uskoa sitä, että Pelastusarmeijan työ on niin paljon vaikeampaa uudessa maassa kuin vanhassa toimintaympäristössä. Aina täytyy aloittaa jostakin, Dick Krommenhoek sanoo. Viime kesänä hän kuului puolisonsa kanssa Norjan Pelastusarmeijan kongressin puhujavieraisiin. He saivat silloin nähdä välähdyksen laajasta, kaikkien ikäryhmien hyväksi tehtävästä työstä. Seitsemän pelastusupseeria, jotka saapuivat Norjaan, aloittivat tämän kaiken vuosina 1887 ja 1888, ja he kokivat tuolloin suurta vastustusta. Muun muassa kuolleita kissoja ja mätiä hedelmiä heitettiin pelastuskansan päälle ja merkittävät sanomalehdet varoittivat Pelastusarmeijan kokouksista.
Tulisieluja kaivataan
- Mikä on ratkaisevaa sille, että työ onnistuu uudessa maassa?
- Pelastusarmeijan voi aloittaa missä tahansa jos vain on ihmisiä, jotka palavat tälle tehtävälle. Sitä paitsi Pelastusarmeijalla tulee aina olla paikallinen kytkentä, Dick sanoo. Hän painottaa samalla tarpeiden olevan erilaisia eri maissa. Kulttuuri ja hallintotapa tulevat myös kuvaan. – Toiminnan aloittaminen muslimimaassa on vaikeaa, muttei mahdotonta. Kuwaitissa työskentelee ihmisiä monista eri maista, ja heidän joukossaan on yli 300 pelastussotilasta. Se antaa meille hyvän pohjan aloittaa työ siellä, Dick sanoo.
Vieraillessaan kenraalin listassa luetelluissa maissa hän koki monta kertaa, että Pelastusarmeija oli jo epävirallisesti maassa. Afrikkalaisessa Malissa, jossa 90 % väestöstä on muslimeja, oli eräällä 29-vuotiaalla miehellä – hän ei tuntenut Armeijaa lainkaan - näky trumpettia soittavasta armeijasta. Hän aloitti oman Pelastusarmeijansa, ja pääkaupungissa Bamakossa Dick löysi 40-henkisen osaston (seurakunnan).
Myös Burundissa, jossa heimosota hutujen ja tutsien välillä on vaatinut noin miljoona kuolonuhria, Pelastusarmeija oli aloittanut ”epävirallisen” toiminnan. Eräs mies oli saanut käsiinsä kirjan William Boothista ja innostunut niin, että aloitti omatoimisesti Pelastusarmeijan toiminnan. Silloin kun ihmisiä tapettiin Armeijan kokoussalin portailla niin tutseille kuin hutuillekin saarnattiin kokoussalissa Jumalan rakkaudesta.
Kun Dick Krommenhoek on vieraillut maassa, hän jättää raportin käynnistään ja siinä hän joko suosittaa aloittamaan työ tai ei suosittele sitä.
- Millaisista syistä et kehota aloittamaan työtä?
- Meidän tulee taata toiminnan kristillinen identiteetti. Jos olosuhteet ovat työntekijöillemme hyvin turvattomat, niin meidän tulee varovaisia, Dick Krommenhoek sanoo. Hän painottaa kuitenkin, että jos vihreää valoa ei tule ensimmäisellä kerralla, niin se ei estä meitä kokeilemasta uudelleen myöhemmin. Keskustelu viranomaisten kanssa voi avata uusia mahdollisuuksia. Vietnamin suhteen on tällainen hanke juuri parhaillaan meneillään.
Tärkeä leikkipaikka
Vibeke Krommenhoek tietää, miten vaativa hanke on Pelastusarmeijan toiminnan aloittaminen uudessa maassa. Hän matkusti vuonna 2005 Puolaan saadakseen aikaan Armeijalle virallisen hyväksymisen. – Olemme nähneet, mitä vaikeuksia Pelastusarmeijalla oli Venäjällä siksi, että se alkuaan rekisteröitiin avustusjärjestönä ja vasta sen jälkeen yritettiin rekisteröitymistä uskonyhteisöksi. Halusimme tehdä saman käänteisessä järjestyksessä. Se olikin uskomattoman paljon monimutkaisempaa kuin olimme ajatelleet, Vibeke sanoo. Ensimmäinen vaatimus, joka tuli täyttää, oli 100 jäsentä. – Se näytti mahdottomalta, mutta saavutimme määrän kahdessa kuukaudessa. Siitä huolimatta hakemuksemme torjuttiin, Vibeke Krommenhoek sanoo. Mutta hän ei antanut periksi, vaan kirjoitti useille sellaisille yhteyksille, joita Pelastusarmeijalla oli kuten presidentti Jacques Chirac ja paavi.
- Sanoin, että vaikka se olisi minun kuolemakseni, niin saan Pelastusarmeijan rekisteröidyksi Puolassa! intomielinen Vibeke Krommenhoek sanoo. Kirjeenvaihto tuotti tulosta ja hakuprosessi, joka tavallisesti kestää useita vuosia, sujui nyt muutamassa kuukaudessa. Vibeke Krommenhoek uskoo onnistumisen avaimen olleen keskittymisen paikallisseurakuntaan - siihen, että pienet ryhmät kokoontuivat säännöllisesti viettämään jumalanpalvelusta. Puolan Pelastusarmeija panosti myös erityisesti lapsityöhön. Pelastusarmeija aloitti toimintansa Puolassa siten, että läheisellä lasten leikkipaikalla kokoonnuttiin lauantaisin pitämään lastenkerhoa – olipa kesä tai talvi.
- Leikkipaikka sijaitsi eräällä köyhyyden leimaamalla alueella, jossa alkoholismi ja väkivalta ovat yleisiä. Lasten tulee saada kokea uskoa johonkin muuhun, Vibeke Krommenhoek sanoo ja saa sivustatukea mieheltään.
- Täytyy aina olla syvää ymmärrystä Pelastusarmeijan olemuksesta. Jollemme ole yhtä mieltä siitä, että tärkeintä on muuttunut elämä, niin Pelastusarmeijasta tulee vain muotoja ja perinteitä, sanoo Dick Krommenhoek, jolla on maisteritutkinto kuoro- ja orkesterinjohtamisessa ja joka soitti nuoruudessaan erilaisissa musiikkiryhmissä.
Hänen tavaramerkkinään oli laatia uusia sävellyksiä laulukirjan lauluihin. Uudelleenajattelu huolehtien siitä, mikä sopii aikaan, jossa elämme, on aina ollut hänelle luonteenomaista.
- Meidän tulee asettaa suurempi paino arvoille kuin muodoille ja olla avuksi siellä, missä apua eniten tarvitaan. Tulee aina kysyä itseltään: millä tavalla Pelastusarmeija voi auttaa ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla kussakin lähiympäristössä? Vastauksia löytyy koko joukko. Sitä voi olla aids-potilaan auttaminen ja hoitaminen tai pikkulasten rokotukset. Intiassa Armeija on tavoittanut erityisesti kastittomat.
Krommenhoekit täsmentävät, että sopeutuminen maan kulttuurisiin olosuhteisiin ei merkitse tulemista hampaattomaksi ja varovaiseksi. Pariskunta uskoo sellaiseen Armeijaan, joka kuuluttaa ääneen epäoikeudenmukaisuuksista ja onnettomuuksista ja joka tarttuu toimeen siellä, missä se vain voi.
- Nepalissa monet 13-14-vuotiaat tytöt myydään eliniäkseen prostituoiduiksi Intiaan. Pelastusarmeijan väki on rohkeasti tarttunut ongelmaan ja on voinut pelastaa monia näistä tytöistä, joilla on todella vaikeaa. He eivät voi palata kotiin siitä syystä, että he tulisivat silloin leimatuiksi ja suljetuiksi yhteiskunnan ulkopuolelle. Sitä paitsi he potevat psyykkistä traumaa ja erilaisia sairauksia, Dick Krommenhoek sanoo.
- Pelastusarmeijan ansiosta tytöt saavat työtä ja uuden alun elämälleen. Dick Krommenhoekilla on näky siitä, miten kansainvälinen Pelastusarmeija voisi tukea tyttöjä vielä enemmän suojaavalla verkostolla jotta heidät voitaisiin tosiaankin lähettää kotiin, elämään turvassa ja saamaan uuden alun kotimaassaan.
Laajeneva Armeija
Vibeke Krommenhoekia innostaa Pelastusarmeijan lapsi- ja nuorisotyö.
- Useimmat ovat tulleet kristityiksi jo ennen kuin ovat täyttäneet 18 vuotta. Se osoittaa, miten uskomattoman tärkeää lapsi- ja nuorisotyö on.
Kun nuori ihminen tulee Pelastusarmeijaan, saamme sitä paitsi ainutlaatuisen mahdollisuuden auttaa koko perhettä. Meidän täytyy katsoa Jeesusta ja sitä, miten hän menetteli muuttaessaan ihmisten elämää. Hän meni ihmisten koteihin. Hän näki yksilön ja hän luotti opetuslapsiinsa, että he kykenisivät levittämään evankeliumia koko maailmaan.
Krommenhoekit uskovat, että Pelastusarmeija tulee räjäyttämään rajoja. - Olemme onnellisia työskennellessämme liikkeessä, jolla uudelleenajattelun perinne.
- Miltä kansainvälinen Pelastusarmeija näyttää kymmenen vuoden kuluttua?
- Emme voi ajatella, että Armeija tulee kasvamaan samalla tavoin kuin viime vuosina, sillä sellaista kasvua ei tapahdu jatkuvasti. Mutta en myöskään usko, että lakkaisimme olemasta avoimia Pelastusarmeijan perustamiselle uusiin maihin. Olemme nyt valloittaneet puoli maailmaa, ja siinä mielessä kasvu tulee jatkumaan. Se, mikä on ratkaisevaa, jotta Pelastusarmeija voidaan avata uudessa maassa, on se mitä me teemme yksittäisinä ihmisinä. Jokaisen meistä ollessa avoimia Pyhän Hengen voimalle me teemme myös jotakin Jumalan hyväksi siellä, missä me olemme, komentaja Dick Krommenhoek sanoo.