Julkaistu 12.9.2016 11:00

Pelastusarmeijan uudet tuulet

Kesän aikana Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territoriossa on tapahtunut suuria muutoksia ja Armeijamme on saanut kokonaan uuden johtajiston. Territorion uutena johtajana ja naistyön presidenttinä ovat aloittaneet everstit Patrick ja Anne-Dore Naud ja ylisihteerinä ja naistyön sihteerinä everstiluutnantit Ced ja Lyn Hills.

Ylisihteeri Ced Hills ja naistyön sihteeri Lyn Hills: Paikallisesta johtajuudesta voimaa


Everstiluutnantit Ced ja Lyn eivät ole vieraita – vaan rakkaita naapureita. Kolmen viime vuoden aikana he toimivat Viron Pelastusarmeijan aluepäällikkönä ja naistyön aluejohtajana. Vuodet Virossa olivat antoisia.

– Kolmen vuoden aikana näimme suuria muutoksia – niin maassa kuin Armeijassakin. Henkisesti maa siirtyi idästä kohti Keski-Eurooppaa. Pelastusarmeija on kehittynyt, olemme saaneet ensi kertaa paikallisia upseereita ja olemme tehneet investointeja. Hyviä muutoksia.

Ced ja Lyn ovat molemmat kotoisin Lontoon lähiympäristöstä. Heillä on kaksi tytärtä, Rachel ja Rebecca. Cedin ja Lynin vanhemmat olivat pelastusarmeijalaisia ja Armeija tuli tutuksi jo pienestä pitäen. 16-vuotiaana molemmat löysivät tiensä töihin Pelastusarmeijalle, Lontoon East Endin päihdeyksikköön. Siellä nuoret kohtasivat. Ihastuminen johti avioitumiseen 21-vuotiaana. Pari vuotta myöhemmin he saivat upseerikutsumuksen ja upseerikoulun he aloittivat 24 vuoden iässä. Siitä alkanut upseeriura on ollut vaiheikas.

– Tänä vuonna olemme olleet 30 vuotta upseereina. Meillä on ollut erittäin mielenkiintoinen ja vaihteleva upseeriura. Yksi varhaisia määräyksiämme oli Red Shield Center -keskusten johtaminen Saksassa. Tuimme Saksaan määrättyjä brittisotilaita ja heidän perheitään.

Näiden vuosien aikana Ced sai määräyksen Pelastusarmeijan katastrofityön pariin, ensin kenttäedustajaksi ja myöhemmin katastrofityön koordinoijaksi kansainväliseen päämajaan. Vuosien aikana Ced työskenteli lukuisissa maissa.

– Elämäni aikana olen vieraillut 75 maassa ja suurimmassa osassa olen tehnyt katastrofityötä ja -kouluttamista. Myös Suomessa, Ced toteaa hymyillen.

– Noiden vuosien aikana meillä oli yllättävän paljon katastrofityötä maissa, joissa Pelastusarmeija ei entuudestaan toiminut. Tällaisia tilanteita olivat muun muassa Bosnian sota, Kosovon kriisi, Turkin maanjäristys sekä Afganistanin ja Irakin kriisit.

– Katastrofityön koordinoijana roolini oli tukea Pelastusarmeijan territorioita ympäri maailmaa, jotta katastrofien sattuessa territorioilla olisi kaikki tarvittavat resurssit, rahallista tukea ja työntekijöitä. Tarjosimme paljon koulutusta. Ajatuksena oli edistää paikallista taitotietoa, että armeijalaiset pystyisivät auttamaan katastrofitilanteissa nopeasti myös paikallisesti.

Cedin ollessa katastrofityössä Lyn oli määrättynä osastoissa sekä kahden vuoden ajan kappalaisena William Booth Hadleigh Farm -kurssikeskuksessa. Farmi toimi tukikohtana työllistämisen kehitysprojektille – ihmisille, joilla oli vaikeuksia työllistyä.

– Asiakkaillamme oli muun muassa autismia, Downin syndroomaa, hermoromahduksia... Tehtävä oli haastava, mutta myös siunaava, Lyn paljastaa.

2013 Hillsit saapuivat Viroon. Hillseille oli tärkeää painottaa paikallista johtajuutta.

– Kun saavuimme, Päästearmee keskittyi vahvasti sosiaaliseen työhön. Edelleen panostamme siihen, mutta sen rinnalle olemme yrittäneet rakentaa osastoille rakennetta, saada paikallisia sotilaita ja upseereita – osaston ihmiset kokisivat syvempää yhteyttä osastoonsa. Vaikka muutamme nyt Suomeen, niin emme jätä Viroa ja annamme täyden tukemme uusille aluejohtajille.

Alkaneet tehtävät Suomessa täyttävät Hillsit innostuksella.

– Odotamme kaikkea tulevaa innolla! Toivomme, että pystymme myös Suomessa edistämään visiota vahvoista paikallisosastoista ja työskennellä yhdessä upseereiden ja sotilaiden kanssa vahvojen, terveiden osastojen hyväksi. Odotamme ilolla, että pääsemme myös tapaamaan ja tutustumaan teihin kaikkiin!

Terriorion johtaja Patrick Naudja naistyön presidentti Anne-Dore Naud:
Eteenpäin Kristuksen sotilaat!


Everstit Patrick ja Anne-Dore Naud eivät yllättyneet määräyksen ajankohdasta, mutta paikasta kylläkin! He ovat kuulleet Suomen kauniista järvistä ja metsistä, ja Tallinnan upeasta vanhasta kaupungista, mutta eivät ole koskaan vierailleet tällä suunnalla.

– Määräys tuli yllätyksenä, sillä emme puhu skandinaavisia kieliä, mutta aiomme tehdä parhaamme. Annamme sydämiemme puhua! Patrick toteaa hymyillen.

Patrick Naud on kotoisin aurinkoisesta Lounais-Ranskasta ja Anne-Dore Etelä-Saksasta majesteetillisten Alppien juurelta. Patrick syntyi armeijaperheeseen ja siihen liittyy hänelle rakas lapsuusmuisto:

– Teimme viiden sisarukseni kanssa teatteriesityksiä osastossa, jossa vanhempani palvelivat Jumalaa upseereina.

Patrick itse löysi Jumalan 11-vuotiaana.

– Opettajani kuoli traagisissa olosuhteissa. Tapahtuman seurauksena ymmärsin, että ihmiset voivat olla ylpeitä ja toimia väärin. Jumala kutsui minua pyhityskokouksessa. Menin katumuspenkin ääreen ja koin kutsun samoin tein. Jeesuksesta tuli pelastajani ja hyvä paimeneni.

Anne-Dore tuli uskoon opiskellessaan sairaanhoitajaksi. Koulussa hän kohtasi nuoren pelastusarmeijalaisen, joka luki ja selvitti hänelle Raamattua. Tietyt raamatunkohdat koskettivat Anne-Doren sydäntä niin, että hän halusi luovuttaa elämänsä Jumalan käyttöön. Hän koki anteeksiantoa ja uutta toivoa.

– Tämä Pelastusarmeijalainen, Hampurin osaston missiotiimin johtaja, luennoi meille alkoholista ja prostituutiosta, työstä punaisten lyhtyjen alueella. Opiskelujeni lopussa Jumala johdatti minut mukaan tähän missiotiimiin.

Vuonna -85 Patrick ja Anne-Dore aloittivat upseerikoulun ”Rauhan viestinviejät” -kadettirenkaan jäseninä Baselissa, Sveitsissä. He tapasivat toisensa ensimmäisenä päivänä upseerikoulun penkillä! Häiden jälkeen Naudit saivat ensimmäisen yhteisen määräyksen Nizzan osastoon Etelä-Ranskaan. He ovat työskennelleet upseereina Pelastusarmeijan eri toimipisteissä Ranskassa, Belgiassa ja Saksassa. Viimeisin määräys oli toimi Saksan, Liettuan ja Puolan territorion johtajana ja nais- ja aikuistyön johtajana.

– Maantieteellisesti territorio kattaa ison alueen Euroopasta, mutta Pelastusarmeija on siellä pieni kristillinen yhteisö. Tästä syntyi mielenkiintoisia haasteita. Monia rakenteita on uudistettu ja innovatiivisia projekteja aloitettu. Tiedämme, että komentaja Marie Willermark tulee jatkamaan työtä hyvin. Toivotamme hänelle voimia ja siunauksia uudessa määräyksessään.

Eräs kriisi, joka vahvasti kosketti Saksaa viime vuonna, oli maahanmuuttajien määrän räjähdysmäinen kasvu. Territoriossa työskenneltiin kovasti asian eteen.

– Monet Saksan osastoista työskentelevät asian parissa. Avustamme näitä miehiä, naisia ja lapsia aterioin, perushyödykkein ja vaattein. Olemme myös aktiivisesti opettaneet paikallista kieltä.

Nyt Naudeilla on alkanut uusi ajanjakso elämässä Suomen ja Viron territorion johtajina. Heidän kolmesta lapsestaan (Raphael, Cathy ja Mikael) 17-vuotias Mikael muuttaa Patrickin ja Anne-Doren mukana Suomeen.

– Uusi ympäristö on haaste, mutta luotamme, että Herra auttaa ja vahvistaa häntä. Rukoilemme kaikkien lapsiemme puolesta päivittäin, Anne-Dore toteaa lämpimästi.

Uuden haasteen työssä tuo kokonaan kansainvälinen johtajisto. Patrick Naud pyytää kärsivällisyyttä.

– Tilanne on uusi ja tarvitsemme aikaa sopeutua. Ensisijaisesti meidän täytyy kuunnella erinomaista henkilökuntaamme ja luottaa siihen, että he jaksavat olla kärsivällisiä kanssamme. Everstiluutnantit Ced ja Lyn Hills tuovat paljon kansainvälistä taitotietoa ja se on meille suureksi eduksi.

Naudeilla on näkemys kehittää Suomen ja Viron Pelastusarmeijaa nykyisen vision johdattamalla tiellä.

– Rukouksemme on, että Jumala käyttää territoriomme palvelijoita tavoittaakseen heitä, jotka etsivät Jumalan rakkautta ja armoa. Jokainen ihminen on Jumalan rakastama. Jumalalla on suunnitelma ja meidän vastuumme on toteuttaa tätä niin rukouksissa kuin teoissakin! Eteenpäin Kristuksen sotilaat!

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen & Die Heilsarmee, Saksa 


Territorion johtajan Patrick Naudin ja territorion naistyön presidentin Anne-Dore Naudin virkaanasettaminen ja tervetulokokous lauantaina 17.9. klo 17.00 Temppelissä, Helsingissä.


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä