Julkaistu 22.9.2015 09:12

Pikkusisko täyttää vuosia

Olemme samanlaisia ja kuitenkin erilaisia. Olemme toisillemme läheisiä ja meillä on paljon yhteistä kulttuurisesti ja kielellisesti.Yhteistä meille on myös Itämeri kauniine rantoineen.Samalla kuitenkin Suomen ja Viron historia näyttäytyy hyvin erilaisena. Myös Pelastusarmeijan osalta.

Jumalanpalveluksia ja hengellisiä keskusteluja. Kuntoutustoimintaa päihdeongelmaisille pitkäaikaisasunnottomille. Soppajakelua ja yhteisöllisyyttä, musiikkiryhmiä ja perheryhmiä. Leiritoimintaa ja Raamattu-opetusta. Kaikki tämä toiminta on melko samanlaista Suomessa ja Virossa. Tänä vuonna Pelastusarmeija Virossa viettää 20-vuotisjuhlaansa ja iloitsemme sen aktiivisesta, elävästä ja kasvavasta toiminnasta. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus, vaan suuria eroavuuksiakin on.

Pelastusarmeijan työn Virossa aloittivat itse asiassa jo vuonna 1927 ruotsalaiset pelastusupseerit Ernst ja Ruth Molin, joten oikeastaan meidän pitäisi valmistautua suunnittelemaan 90-vuotisjuhlia. Pelastusarmeijan työ Virossa kuitenkin kiellettiin kesken toisen maailmansodan vuonna 1940, ja pelastussotilaat katosivat julkisuudesta. Yli 50 vuoden ajan Armeijan julkinen toiminta ei ollut sallittua. Tämä oli tosiasia, jolla oli vaikutuksensa, mutta joka ei kuitenkaan voinut estää Armeijan jäseniä, sotilaita ja upseereita rukoilemasta ja uskomasta muutokseen! Vihdoin vuonna 1995 se tapahtui: Pelastusarmeija aloitti uudelleen työn Virossa.

Kaksikymmentä vuotta on kulunut siitä, kun majurit Terho ja Liisa Tiainen ja Kirsti Reponen Suomesta ottivat vastaan haasteen muuttaa Viroon ja aloittaa uudestaan Pelastusarmeijan toiminta. Näiden 20 vuoden aikana toiminta on tasaisesti kasvanut. Tänään Pelastusarmeijalla on vilkasta hengellistä ja sosiaalista toimintaa kuudella eri paikkakunnalla Virossa. Toimintaa kehitetään jatkuvasti ja virolaisia pelastussotilaita on koulutettu ja vihitty upseereiksi. Viime vuonna avattiin kirpputori ja ensi vuoden aikana on suunnitelmissa avata kokonaan uusi sosiaalikeskus. Tässä Sotahuudon numerossa kerrotaan myös Pelastusarmeijan työstä Narvassa, joka kasvaa sellaista vauhtia, että seinät kirjaimellisesti natisevat liitoksissaan, sekä yhteiskristillisistä radio-ohjelmista, joita lähetetään Jôhvin osastosta. Meillä on aihetta jatkuvasti kiittää Jumalaa uusista aloitteista ja uusista yhteyksistä ihmisiin.

Pelastusarmeijan organisaatiossa Suomi ja Viro toimivat yhteistyössä ja niillä on yhteinen hallinto. Olemme yhtä perhettä. Sen vuoksi voimmekin sanoa, että pikkusisko täyttää vuosia 16.–18. lokakuuta. Oikeastaan hän on jo melkein 90-vuotias, mutta pirteä kuin parikymppinen!

Pelastussotilaat Suomesta toivottavat Jumalan runsasta siunausta syntymäpäiväsankarille!

Johnny Kleman
eversti
Suomen ja Viron Pelastusarmeijan johtaja


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä