Ajatuksia maailmasta ja Jumalasta

image description

Kukkayllätyksiä

Ystävä tuli käymään, toi ison ruusukimpun ja sanoi hymyillen
- Toin nämä, vaikka et äiti olekaan.

Aaltomaljakko on paras paikka, kun kukkia on paljon.  Ruusut ovat saaneet viime päivinä paljon huomiota. Olen ollut valmis tekemään varteen uuden imupinnan, jos jokin niistä osoittaisi nuutumisen merkkejä. Onneksi ei niin ole käynyt ja voin olla varma siitä että ne ilahduttavat minua vielä kauan.

Mutta nyt minusta tuntuu siltä että ikkunalaudalla kukkivat orkideat ovat olleet vähän ihmeissään. Toin ne kotiini tammikuun loppupuolella. Ne ovat yllättäneet minut täysin! Kun muutin nykyiseen kotiini, minulla oli neljä kukkivaa orkideaa. Yksi toisensa jälkeen ne lakkasivat kukkimasta ja kuihtuivat pois. Ostin vielä jossakin vaiheessa kokeeksi yhden, mutta sille kävi yhtä huonosti. Siitä lähtien olen ajatellut että ehkä ilmansuunta on väärä tai vastapäinen korkea talo varjostaa liikaa. Tai onko vika ehkä minussa? Lannistuin.

Viime kuukausina kiinnostukseni on siis kohdistunut orkideoihin. Varsiin on ilmestynyt uusia versoja ja niihin lupaavan näköisiä pyöreitä nuppuja, joista jokainen avautuu vuorollaan.
Olisikohan sillä jotakin merkitystä, mitä tapahtui muutama päivä ennen viime joulua? Olin uskaltanut lähteä koronakarantteenin hieman lieventyessä tervehtimään Ruotsissa asuvaa lähisukuani. Halusin ostaa sisarelleni joulukukan. Paikkakunta on pieni, kukkakauppoja vain muutama. Menimme yhdessä ja saimme samalla hyvän ulkoiluhetken talvisissa maisemissa. Lappu kaupan ovessa kertoi että sisällä sai olla vain kolme asiakasta kerrallaan. Jäimme odottamaan vuoroamme ja vasta kaupassa valikoima avautui. Taisin sanoa sisarelleni että osta nyt kaunein kukka, jonka löydät, hinnasta viis!
Hän valitsi ruukun, johon oli istutettu monta valkoista orkideaa, nuppuja oli paljon. Ostos oli onnistunut ja löysi paikkansa ikkunalaudalta joulukynttelikön vierestä.
Kun palasin kotiin, halusin löytää yhtä kauniit kukat. Ja ne löytyivät!
En väsy kehumasta niitä aivan ääneen ja ne palkitsevat minut vienolla tuoksullaan. Kuviakin olen niistä ottanut ja lähettänyt edelleen.

Kodistani on tullut entistä tärkeämpi ja rakkaampi paikka viime kuukausina. Uutislähetyksissä avautuu lohduttoman näköisiä kuvia tuhoutuneista kodeista. Jotkin talot ovat sortuneet maan tasalle, toisissa saattaa vielä nähdä merkkejä kauniisti sisustetuista asunnoista. Vain hetki sitten niissä oli eletty tavallista arkea, syöty aamupuurot, juotu aamukahvit, lähdetty töihin ja kouluun…

Minun on turha edes jatkaa, sillä me kaikki tiedämme tässä vaiheessa, mitä sota on merkinnyt ukrainalaisille. Heidän tuskansa painaa sydäntämme ja mieltämme. Se saa erilaisia ilmenemismutoja. Voin sanoa että ei ole sellaista iltaa etten sänkyyn päästyäni kietoisi peittoa tiiviimmin ympärilleni, kiittäisi Jumalaa ansaitsemattomasta armosta ja turvasta elämässäni ja pyytäisi sodan päättymistä ja lohdutusta kärsiville.
Kun vihdoin tuli uutinen että viimeiset terästehtaan bunkkereihin piiloutuneet lapset, naiset ja vanhukset on saatu turvaan, huusin kiitokseni suureen ääneen. Tiedän ettei se kuulunut Ukrainaan asti, ei ehkä seinänaapuriinkaan, mutta minua se auttoi ja antoi edes pientä toivoa paremmasta.

Sodassa ei ole koskaan ollut mitään mieltä. Se herättää pahimmillaan pohjatonta vihaa, joka myrkyttää ja tuhoaa hyvää. Olin sotamme loppuvaiheessa vuoden Ruotsissa. Perhe tarjosi minulle hyvän, mutta väliaikaisen kodin, Sen oli isä jo ennen lähtöä kertonut. Suku oli siinä perheessä suuri ja väkeä tuli ja meni. Joskus tulijoiden joukossa oli aikuinen, jonka elämänkokemus ja viisaus loppui lyhyeen. Hän saattoi tulla lähelleni ja sanoa vain kaksi sanaa: Ryssen kommer! ( Ryssä tulee). Menin täysin tolaltani. En tiedä, mitä huusin tai sainko ääntä ollenkaan. Sydämeni täytti viha ja pelko. Sanojasta oli ilmeisesti hauska nähdä lapsen reaktio. Muistan että se toistui muutaman kerran. Varmaan minua puolusti joku, vaikka olen sen unohtanut.

Äitini päätti aina Ruotsiin saamani kirjeet sanoihin Jumalan haltuun. Niihin päätän minäkin!
Jumalan haltuun Suomi, Ukraina, koko rauhaton maailma.

Raija Lähteinen



Aikaisemmat kolumnit

Kukka yllätyksiä

Paljain jaloin

Lappu jääkaapin ovessa

Sienijuttua

Ei ompelua

Suruvaippa

Kauppareissu

Suksikauppa käy

Yhtäläisyyksiä

Kaikella on aikansa

Ystävä on poissa

Kaksi karanteenia

Jääkö talvi väliin?

Pieni suuri vahinko

Tärkeä muisto

Antoisa bussimatka

Luonnonkirja

Nuorimies Caracasista 

Ääripäät

Sain uida kuikkien kanssa

Arvoitus ratkesi

Näyttelykäynti

Kevät on tulossa

Yhdessä

Tapaaminen 

Kurjen sulka

Herätyksiä 

Metsätähtiä ja ketunleipiä

Yksinäisyyden monet kasvot

Nopeita ratkaisuja

Kuin suoraan Pariisista

Rakkauden lahja

Olen rakastunut elämään

Kiinnostuksen kohteita

Pieniä iloja

Hän jäi mieleeni

Mielen tasapaino

Tuttu nimi herätti muistoja

Tuskaisia kysymyksiä

Värisävyjä 

Latu unohtumattomiin kuviin

Tapahtui joulupadalla