Päiväkoti

image description

Pelastusarmeijan päiväkoti

Mikonkatu 19, 28100 Pori // Puh. 044 757 7860 // Johtaja Mari Tattari [email protected]

Pelastusarmeijan päiväkoti on yksityinen päiväkoti, johon voi hakea Porin kaupungilta varhaiskasvatuksen palveluseteliä. Toimimme Porin keskustassa kahdessa vanhassa, remontoidussa puutalossa. Päiväkodissa on neljä osastoa ja hoitopaikkoja on 76. Talojen keskellä on avara ja vehreä piha.                                                                                                                                                                             Päiväkotimme omat toimintasuunnitelmat perustuvat Porin kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaan sekä Porin kaupungin esiopetussuunnitelmaan. Päiväkodin toiminta perustuu kristillisiin arvoihin, kuten oikeudenmukaisuuteen, suvaitsevaisuuteen ja tasa-arvoisuuteen. Korostamme lähimmäistemme kunnioitusta ja huomioon ottamista sekä hyviä tapoja.

Päiväkodin aukioloaika on 6.30-17.30. Joulun ja uuden vuoden välisen ajan päiväkoti on suljettuna. Heinäkuun olemme supistetusti auki. Heinäkuu on maksuton perheille, jotka ovat olleet asiakkaina jo elokuussa.

Hoitomaksut ovat kunnallisella tasolla. Maksuun vaikuttavat tulot, perheen koko ja hoidontarve. 

Enimmäismaksut ovat:                                                                                               
kokopäivähoito  yli 151 tuntia/kk      288€                                                                                 
enintään 150 tuntia/kk                       259€                                                                                                                          enintään 130 tuntia/kk                        231€                                                                                                                          enintään 107 tuntia/kk                        188€         
enintään 84 tuntia/kk                         159€                                                                           
esiopetusta täydentävä päivähoito 159€                                                                                  

Hoitopaikkaa voi hakea sivun alareunasta löytyvällä päivähoitohakemuksella. Hakemuksen saatuaan päiväkodin johtaja ottaa teihin yhteyttä ja jos on vapaita paikkoja, tehdään Porin kaupungin sivuilla palvelusetelihakemus. Myönteisen palvelusetelipäätöksen jälkeen tehdään päiväkodin kanssa hoitosopimus. Päätöksen paikan saamisesta tekee Porin kaupunki. Vapaita paikkoja voi kysellä mihin aikaan vuodesta tahansa.

RYHMÄT


Pörriäiset 1–2 v. 044 757 7861

Pörriäisten ryhmässä on tällä hetkellä 1-2-vuotiaita lapsia. Ryhmässä työskentelee kolme varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa. Haluamme tarjota lapselle turvallisen aloituksen päivähoidolle. Toimimme mahdollisimman paljon pienryhmissä ja pyrimme huomioimaan lapset yksilöllisesti. Jokaiseen päivään mahtuu paljon syliä, leikkiaikaa, loru- ja lauluhetkiä sekä joskus myös pientä askartelua.

Perushoitopainotteista toimintaamme ohjaa säännöllinen päivärytmi. Leikitään sekä sisällä että ulkona, ruokailutilanteissa harjoitellaan itse syömistä ja uusien makujen maistamista, vessassa potta-asioiden opettelua ja keskipäivän aikaan rauhoitutaan pariksi tunniksi päivälevolle. Näiden puuhien ohella iloitsemme jokaisesta uudesta sanasta tai taidosta, jonka lapsi kanssamme päivän aikana oppii.

Leppäkertut 2–5 v.   044 757 7862   ja   Perhoset 2-5 v.   044 757 7863



 

Leppäkertuissa ja Perhosissa lapset ovat 2-5 -vuotiaita. Leppäkertuissa työskentelee yksi varhaiskasvatuksen opettaja ja kaksi varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa ja Perhosissa työskentelee kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa ja yksi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja. Haluamme tarjota lapsille turvallisen paikan leikkiä ja oppia. Päivään kuuluu ohjattua toimintaa, lepoa, ulkoilua ja mukavaa yhdessäoloa. Päivän aikana ehtii tutkia, liikkua, luoda ja oppia sosiaalisia taitoja. Tavoitteena on hyväksyvä ja kodinomainen ilmapiiri, jossa muistetaan hyvät tavat ja otetaan toiset huomioon. 

Leppäkerttujen ja Perhosten vuotta rytmittävät vuodenajat, joista poimimme ajankohtaiset tapahtumat ja teemat yhdessä käsiteltäviksi. Uusia asioita opitaan toiminnan ja leikin kautta käyttäen hyväksi liikuntaa, musiikkia ja kädentaitoja. Työskentelemme yleensä iän mukaan jaetuissa pienryhmissä, jolloin pystymme ottamaan lasten yksilölliset tarpeet ja ikätason paremmin huomioon. Retkeilemme lähipuistoissa ja käymme säännöllisesti kirjastossa.


 
Ampiaiset 4-6 -vuotiaat  044 757 7864

Ampiaisten ryhmä koostuu 5-6-vuotiaista lapsista. Ampiaisissa työskentelee kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa ja yksi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja. Toimintamme perustana on, että lapsi saa kokea, tutkia sekä osallistua monipuolisesti eri aihepiireihin turvallisessa ympäristössä. Haluamme lasten kokevan onnistumisen elämyksiä ja löytävän omia vahvuuksiaan. Pyrimme luomaan ilmapiirin, jossa lapsi oppii arvostamaan itseään ja muita. Ilmapiirin, jossa muistetaan kiittää ja pyytää anteeksi. 


Uutta ja perinteistä opitaan tutkien, miettien, tunteiden, aistien ja keskustelujen avulla.  Eskarivuoden aikana harjoitellaan taitoja, jotka olisi hyvä hallita ennen kouluun menoa; mm. ryhmässä toimimista, ohjeiden kuuntelemista ja noudattamista.

Ampiaisten päivä koostuu vaihtelevasti satuhetkistä, lauluista, kädentaidoista, jumpista ja leikeistä. Päivittäin pidämme myös koko ryhmän yhteisiä penkkihetkiä. Ampiaiset retkeilevät  (Isometsässä, Kirjurinluodossa, puistoissa, kirjastossa, urheilutalolla...), luistelevat, ja käyvät joka toinen viikko Cygneuksen koululla jumpalla. Koko päiväkodin yhteinen uskontokasvatushetki on kerran kuukaudessa.

Päivähoitohakemus

Täytä hakemus täällä

Suunnitelmia

OMAVALVONTASUUNNITELMA