Koko maailma liikkeelle -blogitekstit ja uutiset

KML-blogi: Työtä raunioilla

Maailmalla tapahtuu paljon synkkiä asioita: sotaa, luonnonmullistuksia ja muita katastrofeja. Ne jättävät aina jälkeensä raunioita.

Muistan erityisesti yhden traagisen katastrofin. Olin menossa pitämään rukouskokousta Armeijalle, oli tiistai-ilta täällä Suomessa. WTC:n tornit romahtivat. 2 000–3 000 ihmistä kuoli onnettomuudessa ja tuhansia loukkaantui. Ihmisiä oli jäänyt raunioihin useiden metrien syvyyteen, päällään tonneittain terästä, betonia, putkia, sähköjohtoja, huonekaluja ja kaikenlaista romua pilvenpiirtäjistä. Eloonjääneitä etsittiin, ja työtä jatkettiin huolimatta siitä, miten epätoivoiselta tilanne näytti.

”Niin kauan kuin on päivä, meidän tulee tehdä lähettäjäni tekoja. Tulee yö, jolloin kukaan ei voi tehdä työtä.” Joh. 9:4

Ilo oli valtavan suuri, kun löytyi muutamia selvinneitä. Vielä suurempi ihme oli, kun joku saatiin kaivettua ulos raunioista. Voin vain yrittää kuvitella, miten vaikeaa ja vaativaa työ oli: kaiken romun ja kaaoksen keskellä ehkä vain pieni aukko, josta saattoi nähdä ihmisen. Tie tuon ihmisen luo oli selvitettävä, oman hengenkin uhalla. Käytettävissä olivat vain pienet työkalut, koska sortumisvaara oli suuri.

Mutta kuinka usein me kristityt kohtaamme jotain hengellisesti tämän kaltaista? Päivittäin, sanoisin.

Vastaamme saattaa kävellä joku, joka on pudonnut täydellisesti yhteiskunnan verkosta.  Hän on monen silmissä luotaantyöntävä, saattaa jopa käyttäytyä uhkaavasti. Maailman silmissä hän on niitä alhaisimpia. Juuri tällaiset ihmiset ovat usein monen sortuneen muurin alle jääneitä. Pettymykset elämässä ovat kaataneet monet lohkareet sieluparan päälle, hänestä on tullut ihmisraunio.

Teemmekö me työtä kuten nuo pelastajat silloin, kun tornit sortuivat? Meillä täytyy olla Hengen silmät ja korvat avoinna. On löydettävä kärsivällisyyttä. On löydettävä keinot ja työkalut, joilla saavutamme heidät. On lähdettävä heidän luokseen, kuljettava matkaa rinnalla ehkä pitkällekin. Joskus voi tuntua, että emme voi tehdä paljonkaan auttaaksemme; he saattavat sulkea meidät elämästään. Mutta olkoon meillä silloin ymmärtäväinen sydän, rakkautta joka virtaa suoraan ristiltä silloinkin. Aina voimme rukoilla! Jeesus on jokaisen sydämen oven takana koputtamassa.

Jeesus tuli meitä kaikkia varten. Hän rakastaa jokaista. Hän kulki täällä ollessaan sellaisten ihmisten seurassa, joita ei yleisesti katsottu hyvällä. Hän meni sellaisten ihmisten luokse, jotka olivat luotaantyöntäviä, sairaita ja heikkoja. Hän tahtoo pelastaa jokaisen ja toivoo meidän vievän sitä sanomaa, ilosanomaa.

Jeesus sanoo: ”…eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. Mutta menkää ja oppikaa, mitä tarkoittaa: Laupeutta minä tahdon enkä uhria. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita vaan syntisiä.” Matt. 9:12–13

Älkäämme luovuttako tässä työssä, vaikka mahdottomalta näyttäisi. Jeesukselle mikään ei ole mahdotonta!

Ennen kuin tulin uskoon, oli muu perheeni jo uskossa. En asunut enää lapsuudenkodissani, joten minun oli helppo vältellä heitä halutessani. Oli helppo sulkea osa elämästäni heiltä kokonaan, se osa jota häpesin, alkoholinhuuruinen ja surkea. Mutta minua ei koskaan suljettu ulos perheestäni, minulle annettiin tarvitsemani tila ja aika, ja aivan varmasti tiedän, että minun puolestani rukoiltiin. Ja vaikka en ollut aina kovin ystävällinen, niin he olivat tavoitettavissani. Lopulta elämäni kulissit kaatuivat päälleni, ja olin kävelevä ihmisraunio vailla ulospääsyä sortumien alta. Mutta oli yksi joka tavoitti, Jeesus. Vuosien esirukousten jälkeen koitti se päivä, kun he saivat siunata minut uskon tielle ja minä sain antaa elämäni Jeesukselle. Totta kai se oli Herran työtä ennen kaikkea, ihan niin kuin sekin, että olen nyt sotilas. Mutta Herran tahto on, että olisimme kuin Hän, rakastaisimme kuin Hän ja toimisimme kuin Hän.

”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa niitä hyviä töitä varten, jotka Jumala on ennalta valmistanut, vaeltaaksemme niissä.” Ef. 2:10

Ei siis tarvitse murehtia, osaammeko tai pystymmekö, Jumala on jo edeltäpäin valmistanut kaiken! Annetaan rukoustemme nousta Herran eteen, rohkaistaan mielemme, nostetaan päämme ja lähdetään liikkeelle! Sytyttäköön Hengen liekki sydämemme niin palaviksi, ettemme voi jäädä paikoillemme!

Eteenpäin, sotilaat! Herra on meidän kanssamme! 

Eija Kulmala
sotilas Vaasan osastossa

KML-blogi: Kuuntelua

Tiedän, että tämä voi kuulostaa oudolta, mutta pidän kovasti tavasta, jolla ihmiset Virossa vastaavat puhelimeen.

Kotimaassani Yhdysvalloissa minulle opetettiin, että osastolla puhelimeen vastataan ”Haloo. Pelastusarmeija; Tim puhuu”. Tarkoitus on kertoa kohteliaasti, kuka vastasi puhelimeen ja kenelle soittaja on puhumassa. Virossa tavallinen tapa vastata on sen sijaan ”Hallo. Päästearmee; Tim kuuleb. (Haloo. Pelastusarmeija, Tim kuulee.)”

Mikä mahtava lähestymistapa! Olemme usein niin keskittyneitä puhumiseen. Tapaamme jonkun ihmisen ja haluamme kertoa hänelle jotain, haluamme antaa hänelle tietoa, haluamme varmistaa, että hän kuulee sen mitä sanomme. Nämä ovat tärkeitä asioita, mutta joskus keskitymme puhumiseen niin, että unohdamme kuunnella. Pelastusarmeijalaisina meidän voi olla vaikea muistaa tätä, kun mietimme liikekannalle lähtöä.

On eksyksissä olevia ihmisiä, jotka kaipaavat kuulla evankeliumin sanomaa, ja me haluamme kertoa heille siitä. Kaikkialla ympärillämme on hätää kärsiviä ihmisiä, ja me haluamme puhua siitä. Epäoikeudenmukaisia asioita tapahtuu ympäri maailmaa, ja me haluamme puhua niistä paljastaaksemme ne ja työskennellä niiden korjaamiseksi. Olemme toiminnan ihmisiä, juuri siksi olemme lähdössä liikkeelle! Meille on luonnollista puhua ensin. Ei niin, että siinä olisi mitään vikaa, mutta se on vain puoli tarinaa.

Apostoli sanoo viisaasti Jaakobin kirjeen kohdassa 1:19: ”Tietäkää, rakkaat veljeni, että itse kunkin tulee olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan.”

Hyvin usein jonkun toisen seurassa ollessani syyllistyn hanakkaan puhumiseen ja huonoon kuuntelemiseen, erityisesti jos syntyy kiusallinen hiljaisuus. Minun on pakko täyttää tyhjä tila sanoilla. Hiljaisuus voi olla epämukavaa; ei voi tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Mutta kun lopetamme puhumisen ja annamme hiljaisuuden laskeutua, toinen ihminen saa tilaa puhua. Sen sijaan, että hukuttaisimme toiset sanoihin, hiljaisuus kutsuu heitä kertomaan itsestään. Se antaa heille mahdollisuuden puhua.

Kun he puhuvat, meidän pitää olla valmiita kuuntelemaan, ei vain korvillamme, vaan myös Pyhän Hengen johdatuksen tuomalla viisaudella. Meidän täytyy kuunnella sekä puhuttuja sanoja (”tarvitsen ruokaa”), että niiden sisältämiä kätkettyjä merkityksiä (”olen yksinäinen ja tarvitsen toivoa”). Meidän täytyy kuunnella sekä sitä, mitä luulemme heidän sanovan (perustuen käsitykseemme henkilöstä, jonka kanssa keskustelemme) että sitä, mitä he todella sanovat.

Kun kuuntelet, asetat toisen ihmisen itsesi edelle. Silloin heidän puheestaan tulee tärkeämpää kuin se, mitä sinä haluat sanoa. He saavat arvoa ja arvokkuutta. Vaikka tämä vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, mitä enemmän kuuntelemme, sitä enemmän kuulemme. Mitä enemmän kuulemme, sitä paremmin voimme lähteä liikekannalle niin, että se on todella merkityksellistä ja vaikuttaa toisten elämään.

Kyllä, puhumisella on oma aikansa. Mutta kuunteleminen voi usein puhua enemmän kuin sanat.

Aina kun vastaan puhelimeen, haluan sen olevan muistutus kuunnella. Kun lähdet liikkeelle osastollasi, yhteisössäsi, koulussasi, työssäsi ja perheessäsi, kuinka muistat ”olla herkkä kuulemaan mutta hidas puhumaan”?

Tim Clark
majuri

Majuri Tim Clark ja hänen vaimonsa, majuri Evelyn Clark, ovat osastoupseereita Koplin osastossa Tallinnassa.

Eteenpäin! Lasten ja nuorten viikonlopun 25.–26.3. tapahtumia Suomessa ja Virossa

Kouvolassa järjestettiin Iloa! Ilahduta yksinäistä -piirustuskilpailu Kauppakeskus Veturissa lauantaina. Jokainen piirtäjä sai tikkarin ja halutessaan kasvomaalauksen. Valmiit työt lahjoitettiin kouvolalaisille yksinäisille vanhuksille. Sunnuntain perhejumalanpalveluksessa esitettiin näytelmä Eksynyt lammas.

Helsingin osastossa pidettiin Rukoushetki lasten ja nuorten puolesta sekä Jumis ja pyhäkoulu teemaviikonlopun hengessä sunnuntaina.

Oulussa jaettiin Ainolanpuistossa lämmintä mehua ja syötävää sekä kokoonnuttiin toiminnalliseen perhekirkkoon, jossa myös syötiin yhdessä nyyttärilounasta. Tällä kertaa lapset toimivat eri palvelutehtävissä.

Narvan osaston nuortenillassa lauantaina keskusteltiin nuoruudesta ja suunniteltiin tapahtumia. Saman viikon tiistaina pidettiin erityinen Vauvalaulu-kokoontuminen, johon tuli paljon ihmisiä. 

Koplin osastossa pidettiin lastenleiriä koko viikon ajan. Eniten lapsia oli paikalla lauantaina.

Johvissa oli viikon mittainen Anti-spam -nuortenleiri, jonka teemana oli ”purjehduskilpailu”. 32 lasta osallistui leirille ja mukana oli 15 avustajaa. Lasten iät vaihtelivat kuudesta seitsemääntoista. Ilmapiiri oli hyvin lämmin ja mukava. Lapset miettivät mm. teemaa ”Jumalan sana on elämän leipä”. He keskustelivat tietokoneisiin tai videopeleihin koukkuun jäämisestä, riippuvuuden tunnistamisesta ja siitä yli pääsemisestä. He opiskelivat ensimmäistä psalmia ja miettivät, millä elämä pitäisi täyttää, jotta olisi onnellinen.