Punainen joulupata kuvaamassa esimerkiksi joulun yrityslahjoitus lipasta

Joulun yrityslahjoitus - lahjoita joulupataan 

Joulupata on perinteikäs ja rakastettu keräys, jonka tuotto jaetaan kansallisesti ja paikallisesti kotimaan vähäosaisille. Joulupadasta saatavat varat jaetaan ruokana, vaatteina ja lahjakortteina vähävaraisille lapsiperheille ja muille vähäosaisille ja syrjäytymisvaarassa oleville ihmisille Pelastusarmeijan toimipisteissä eri puolella Suomea.

Sinunkin yrityksesi voi lähteä mukaan auttamaan. Alla näet esimerkkejä erilaisista Joulupata-kumppanuuksista.


K-ryhmä on jo viisi kertaa ollut mukana Joulupata-keräyksen yhteistyökumppanina.

Joulupatakeräys on tärkeä osa K-ryhmän vastuullisuustyötä. Joulupatoja nähtiin vuonna 2017 myös monen K-ruokakaupan yhteydessä eri puolilla Suomea.  

K-RYHMÄ VIIDETTÄ KERTAA JOULUPATA-KERÄYKSEN PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANINA

K-RYHMÄ UUDISTUNEEN JOULUPATA-KERÄYKSEN PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANINA


Fonectan Joulupata-keräys haastoi henkilöstön

Fonecta lähti mukaan Pelastusarmeijan Joulupata-keräykseen perustamalla oman nettikeräyksen henkilöstölle jouluna 2017 ja 2018.

"Fonecta on tukenut perinteisesti joulun aikaan jotain hyvätekeväisyyskohdetta, tänä vuonna kohteeksi valikoitui Pelastusarmeija, joka tekee hyvää työtä vähävaraisten eteen. Haastoimme keräykseen mukaan koko Fonectan henkilöstön ja lupasimme tuplata henkilöstön lahjoittaman summan. Keräys saikin henkilöstöltä positiivistapalautetta ja saavutimme hyvän tuloksen keräyksellä." kertoo Fonectan henkilöstöjohtaja Vesa Müller.


Hintaopas.fi:n Vuoden verkkokauppa -äänestys toi Joulupataan 5000 euroa!

Hintaopas.fi lahjoitti Vuoden verkkokauppa -äänestykseen annetuista äänistä yhteensä 5000 euroa Pelastusarmeijan perinteiseen Joulupata-keräykseen vuonna 2017 ja 2018.

"Pelastusarmeija tekee tärkeää työtä, ja halusimme kampanjamme avulla tukea hyvää asiaa. Joulupata on pidetty keräys Hintaoppaan käyttäjien keskuudessa, ja se sopii erinomaisesti Vuoden verkkokauppa -äänestyksemme lahjoituskohteeksi. Oli ilo olla mukana." Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett kommentoi.


Sinituote järjesti Joulupata-tempauksen

Sinituote järjesti jouluna 2017 kaikissa toimipisteissään tempauksen, jonka tuotot lahjoitettiin Pelastusarmeijan perinteiseen Joulupata-keräykseen. Sinituotteen kahdessa eri toimipisteessä järjestettiin henkilöstölle Joulupata-keräys, johon sai lahjoittaa raha- ja tavaralahjoituksia.

"Lahjana 100-vuotiaalle Suomelle halusimme osallistua Pelastusarmeijan Joulupata-keräykseen. Näin Sinituotteen koko henkilöstö pääsi osallistumaan kampanjaan ja tekemään hyvää yhdessä." kertoo Sinituotteen varatoimitusjohtaja Aino Määttä.

Katso myös joulupata.fi

 

Haluaako yrityksesi liittyä mukaan? 

Pelastusarmeija tarjoaa monta tapaa auttaa ja monta tapaa saada näkyvyyttä!

 

Ota yhteyttä

 


PELASTUSARMEIJA

Pelastusarmeijalla on pitkät perinteet niin Suomessa kuin ulkomailla. Olemme paikallinen, valtakunnallinen sekä kansainvälinen toimija. Toimimme 131 eri maassa, ja oma kansainvälinen verkostomme takaa toiminnan läpinäkyvyyden sekä varojen tehokkaan käytön. Suomessa Pelastusarmeija on toiminut vuodesta 1889, ja tällä hetkellä olemme paikallinen hyväntekijä yhteensä 25 paikkakunnalla. Olemme vahva kotimaan auttaja, ja autamme ihmisiä monipuolisesti eri kohderyhmistä, ketään syrjimättä. Eniten apuamme tarvitsevat vähävaraiset lapsiperheet, nuoret, opiskelijat, asunnottomat, syrjäytyneet, työttömät ja pieneläkeläiset.