Julkaistu 24.12.2022 07:00

Kenraalin joulutervehdys 2022

Kun ajattelen tähteä, jolla oli tärkeä osa ensimmäisen joulun tarinassa, muistan, että tutkijat näkevät taivaan tähdet hyvin eri tavalla kuin minä. He esimerkiksi käyttävät valovuosia mittaamaan tähtien etäisyyttä meihin. Valovuosi on se matka, jonka valo kulkee yhdessä Maan vuodessa, eli noin 9,46 biljoonaa kilometriä.

Aurinko on läheisin tähtemme, se on noin 93 miljoonan mailin päässä. Auringonvalolta kestää noin 8 minuuttia ja 20 sekuntia saavuttaa meidät, me siis näemme auringon sellaisena kuin se oli yli 8 minuuttia sitten. Seuraavaksi läheisin tähti Alfa Centauri on noin 4,3 valovuoden päässä, joten kun katsomme tänään tähteä, näemme sen 4,3 vuotta sitten. Ikään kuin katsoisimme ajassa taaksepäin.

Tämä tarkoittaa, että Matteuksen evankeliumissa 2:1–2 mainitut tietäjät olisivat nähneet tähden, jonka valo loisti ennen kuin he saattoivat nähdä sitä. Ja silti Jumala käytti tuota tähteä johdattamaan heidät Jeesuksen luo: »Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.» Matt. 2:2

Jeesus saapui Maailman Valoksi. Hän saapui loistamaan valoa pimeyteen – meidän pimeyteemme, tämän maailman pimeyteen. Luemme Jesajan kirjasta 9:1: Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus. Tämä ennustettiin kauan ennen Jeesuksen syntymää.

Puhummeko valovuosista, kun kyse on Jeesuksesta? Ei, enpä usko, sillä Raamattu kertoo meille, että hän on A ja O – alku ja loppu. Hän on yhtä lailla valo nyt kuin aikojen alussa, kun hän saapui maailmaan ja ”asui meidän keskellämme” (Joh. 1:14).

Aika ei rajoita Jeesusta. Hän on ”maailman valo” (Joh. 8:12) ja loistaa valoa levottoman maailmamme pimeimpiin kolkkiin tuoden muutoksen. Valo on tullut! Mitkään valovuodet eivät voi erottaa meitä tästä Valosta. Hän on täällä, hän tuntee meidät, ja me voimme kulkea ja keskustella hänen kanssaan juuri nyt. Hänen tulonsa tarkoituksena oli olla meidän kanssamme, mutta hän on ollut ja tulee aina olemaan meidän kanssamme.

Jos et vielä tunne häntä, sinäkin voit tuntea tuon Maailman Valon. Hänen nimensä on Jeesus, ja hän tuli maailmaan tuomaan muutoksen. Jos etsit muutosta, etsi Jeesusta. Jos elät synkkiä aikoja, etsi häntä, joka on Maailman Valo.

Niille, jotka jo tuntevat Jeesuksen, hän muistuttaa, että me olemme valo maailmassa. Matteuksen evankeliumista 5:14 luemme: Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.

Toivon, että sinä olet valonlähde omassa maailmankolkassasi tänä jouluna tuodessasi Maailman Valon toisille!

Jumala siunatkoon sinua tänä joulunaikana!

Brian Peddle
kenraali
Pelastusarmeijan kansainvälinen johtaja

Rosalie Peddle
komentaja
Pelastusarmeijan naistyön kansainvälinen johtaja


Kuvitus:  ELG21