Julkaistu 11.8.2023 07:30

Vapaaehtoisuus omannäköisenä juttuna

Luovan työn moniammattilainen, 29-vuotias helsinkiläinen Mikko Hassinen on löytänyt mielekkään tavan toteuttaa vapaaehtoistyötä Pelastusarmeijassa. Hän on useamman vuoden ajan leikannut asukkaiden hiuksia Castréninkadun yksikössä. Kokemus on ollut antoisa ja silmiä avaava.

 

Mikko Hassinen on luovan työn ammattilainen. Hän työskentelee mainostoimistossa videotuotantojen eri osa-alueiden parissa.

– Muun muassa käsikirjoitan, ohjaan ja kuvaan tv-mainoksia ja sosiaalisen median mainoksia. Työni on inspiroivaa, ja haluan kehittyä siinä entistä paremmaksi. Vapaa-ajalla teen taideprojekteja ja maalaan. Lisäksi minulla on oma yritys, ja sitä toivon tässä kaiken sivussa kasvattavani isommaksi. Minulla on monia intohimon aiheita, Mikko kertoo hymyillen.

Yksi intohimon aihe onkin hiustenleikkuu, jonka suhteen Mikko on täysin itseoppinut.

– Aloin leikkaamaan kolmen veljeni ja ystävieni hiuksia kymmenisen vuotta sitten. Katselin YouTubesta hiustenleikkuututoriaaleja ja sen myötä opin, miten sitä tehdään. Se oli tällainen yhteinen harrastus, Mikko toteaa.

Toisenlainen maailma

Eletään vuotta 2018. Mikko alkoi miettiä, miten hän voisi yhdistää harrastuksen ja hyväntekeväisyyden. Hän googletti vapaaehtoispaikkoja Helsingissä, ja Pelastusarmeijan kotisivut tulivat vastaan.

– Otin yhteyttä ja kerroin, että olisi mukavaa tehdä hyväntekeväisyystyötä. Tiedustelin tarvetta, ja he toivottivat tervetulleeksi tänne Castréninkadun yksikköön Kalliossa. Tämä oli heti alkujaan omannäköinen juttu, itselleni hauskaa ja antoisaa.

Pelastusarmeija ei ollut Mikolle tuttu entuudestaan. Kohtaamiset yksikön asukkaiden kanssa olivat vaikuttavia.

– Aluksi tämä oli kieltämättä jännittävää, pieni shokki. Kun omassa arkielämässä ei törmää tähän maailmaan. Se tuntui iskulta vasten kasvoja – että ihmiset voivat joutua tällaisiin vaikeisiin tilanteisiin elämässään, Mikko sanoo vakavana. – Muutaman kerran jälkeen vierailut helpottuivat, aloin näkemään asioita heidän perspektiivistään. Se oli silmiä avaavaa. Sitä alkoi tulemaan näihin tilanteisiin enemmän sydämellään.

Tuttu vieras

Mikko vierailee yksikössä noin kahden viikon välein. Tällä hetkellä ei ole kiinteää päivää, se menee Mikon arkielämän aikataulun mukaan. Kerrallaan hän on paikalla tunnin puolitoista, jona aikana hän ehtii leikata 4–5 asiakkaan hiukset. Palaute on ollut hyvää.

– Todella mielekästä palautetta on tullut. Miehet ovat olleet kiitollisia, kun ovat saaneet hiukset kuntoon, Mikko sanoo.

Mikon vierailut keskeytyivät keväällä 2020. Mikolle luova työ tarjosi oivan tavan kohdata nämä poikkeukselliset kuukaudet.

– Muutimme ystävieni kanssa mökille ja teimme työtä etänä sieltä käsin. Elimme rauhallista maalaiselämää, hankimme kanoja, pidimme kasvimaata... Olimme melko omavaraisia, Mikko naurahtaa.

Mielekäs tapa auttaa

Tämä vuoden alusta Mikko on palannut tukanleikkuupuuhiin. Tiedustelen Mikolta, miltä hänelle ulkopuolisen silmin toimintamme yksikössä vaikuttaa.

– Henkilökunta vaikuttaa erinomaiselta, ammattitaitoiselta ja lämminsydämiseltä porukalta. Kaikki tuntuu toimivan hyvin, ja he toivottavat aina tervetulleeksi käymään. On aina hyvä fiilis tulla leikkaamaan hiuksia.

Mitä Mikko itse saa näistä kohtaamisista?

– Auttamisen ilo on päällimmäinen asia, mutta koen myös itse tukanleikkuun hauskana hommana. Tukanleikkuun yhteydessä on myös kiva jutella asukkaiden kanssa, siinä yhdistyy niin fyysinen kuin henkinenkin hyvinvointi.

Mikko toivoo, että hänen toimintansa voisi toimia inspiraationa erilaisille tavoille tehdä hyväntekeväisyyttä.

– Suosittelen hyväntekeväisyystyötä kaikille, on monia tapoja tehdä hyväntekeväisyyttä. Voi keksiä mielekkään tavan, jolla olla avuksi. Omasta ammattitaidosta tai harrastuksista voi kummuta asioita, joista voi olla muille paljon iloa ja hyötyä. Kun pystyy yhdistämään omat mielenkiinnon kohteet ja auttamisen – mikä on sen parempaa?

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen

Mikä on Castréninkadun yksikkö?

Suomessa asunnottomuusongelmaa ratkaistaan pidempiaikaista asumista tarjoavalla Asunto ensin -konseptilla. Pelastusarmeijalla tällaisia Asunto ensin -periaatteella toimivia asumisyksiköitä ovat Alppikadun ja Pitäjänmäen asumispalveluyksiköt Helsingissä ja Väinölän asumispalveluyksikkö Espoossa. Korvaamaton osa palveluketjua on Pelastusarmeijan Castréninkadun yksikön tarjoama tilapäisasuminen asunnottomaksi jääneille tuen tarpeessa oleville helsinkiläisille Helsingin Kalliossa. Yksikön moniammatillinen tiimi tarjoaa asukkaille yksilöllistä palveluohjausta sekä arvioi asukkaiden asumisvalmiuksia yksilöllisin ja yhteisöllisin menetelmin.

Pyrkimyksenä on mahdollisimman lyhyt asumisaika ennen ohjausta kohti pysyvämpää asumismuotoa. Asukkaat ohjataan Helsingin kaupungin Hietaniemen palvelukeskuksesta Castréninkadulle.



Kiinnostaako vapaaehtoistyö Pelastusarmeijassa?

Tule mukaan! Työmme Suomen vähävaraisten hyväksi on mahdollista ainoastaan vapaaehtoisten ja muiden tukijoiden avulla.

Haluatko tehdä vapaaehtoistyötä Suomessa omalla paikkakunnallasi? Pelastusarmeija tarvitsee hyviä tyyppejä avuksi tekemään hyväntekeväisyystyötä, auttamaan ihmisiä. Myös erilaisiin keräyskampanjoihin tarvitaan vapaaehtoisia, erityisesti joulupatavahteja. Tutustu mahdollisuuksiin: pelastusarmeija.fi/auta/vapaaehtoistyo-suomessa