Julkaistu 25.12.2024 06:00

Kenraalin joulutervehdys 2024


Hyviä uutisia

Aiemmin tänä vuonna minulla oli etuoikeus osallistua USA:n läntisen territorion Testify-kongressiin. Viikonlopussa oli monta tähtihetkeä, mutta mieleeni jäivät erityisesti kuulemani muutostarinat. Miehet ja naiset, joiden elämä oli muuttunut radikaalisti, kun he kohtasivat Jumalan rakkauden heitä kohtaan Jeesuksessa Kristuksessa. ”Jumala rakastaa maailmaa niin paljon…” – kyllä, muutin aikamuotoa. Oikeasti jakeessa sanotaan: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa” (Joh. 3:16). Silti Jumalan rakkaus on yhtä todellista, aitoa ja syvää nyt kuin tuona ensimmäisenä joulupäivänä. Se on yhä suurin todiste Jumalan rakkaudesta ja suunnitelmasta kaikille ihmisille – Pojan antaminen, pelastuksemme lahja – ei vain silloin, vaan myös nykyisyydessä. Tätä hyvää uutista me juhlimme jouluna.

Profeetta Jesaja julisti ensimmäisenä tämän uutisen: ”Sillä lapsi on syntynyt meille, poika on annettu meille. Hän kantaa valtaa harteillaan, hänen nimensä on Ihmeellinen Neuvontuoja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhan Ruhtinas. Suuri on hänen valtansa, ja rauha on loputon” (Jes. 9:5–6).

Enkelit julistivat uutista Jeesuksen syntymän aikaan: ”Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ’Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.’ Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” (Luuk. 2:8–14).

Raamattu kertoo meille, että paimenet lähtivät välittömästi Jeesuksen luo, ja nähtyään hänet alkoivat heti levittää sanaa. Aivan mahtavaa! He kertoivat viivyttelemättä kokemuksestaan. Paimenet tunnistivat Jeesuksen siksi, mikä hän oli – heidän Pelastajansa – ja he lähtivät hetkeäkään hukkaamatta liikkeelle ja kertomaan hyvää uutista. Mikä todistus!

Siitä lähtien uskovilla on ollut tehtävä jakaa uutista Jumalan pelastuksesta, anteeksiantamuksesta, lunastuksesta Poikansa, Pelastajamme, Jeesuksen Kristuksen kautta. Näin ja kuulin todisteita tästä Testify-kongressissa – ihmiset kertoivat hyvää uutista Jumalan muutosvoimasta heidän elämässään aivan kuten paimenet tuona yönä niin kauan aikaa sitten.

Kirjassaan Sacred Risk kenraali el. Shaw Clifton kirjoittaa: ”Joulu kiteytyy Jeesukseen. Jo nimi Jeesus julistaa läpi historian, että Pelastaja on olemassa. Loogisesti tästä seuraa, että jos Pelastaja on olemassa, asia on niin, koska me tarvitsemme pelastusta. Pelastaja on kuitenkin paikalla jo ennen kuin tajuamme tarpeemme. Hän paljastaa meille syvimmät tarpeemme, kehottaa lempeästi meitä Pyhällä Hengellään vastaamaan hänen tarjoukseensa pelastuksesta. Joulu on siis sen huomaamista tai uudelleen ymmärtämistä tai vahvistamista, että Jeesus on Pelastaja, ja löytäessämme hänet me löydämme itsemme ja oman todellisen tilamme.”

Jumala voi edelleen muuttaa miesten ja naisten sydämet ja saa heidät elämään uudelleen. Ja kuten paimenet, me voimme todistaa tuosta hyvästä uutisesta ympärillämme oleville.

Kun tänä jouluna juhlimme Pelastajamme syntymää, pyytäkäämme Jumalaa vahvistamaan meidät Pyhän Hengen voimalla levittääksemme sanaa Jeesuksesta, jotta yhä useampi kokisi Jumalan rakkauden sellaisena kuin se ilmenee hänen kallisarvoisen Poikansa ja Vapahtajamme, Jeesuksen, Jumalan Pojan, lahjassa.

Komentaja Bronwyn liittyy kanssani rukoilemaan Jumalan siunausta sinulle tänä jouluna.

Lyndon Buckingham
kenraali
Pelastusarmeijan kansainvälinen johtaja

 

Uutinen 14.05.2025

Suomen kirkonjohtajat: Kansainväliset opiskelijat tarvitsevat totuudenmukaista tietoa ja tukea

Kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen johtajat esittävät huolensa ulkomaalaisten EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden ahdingosta Suomessa. Suomalaisten viranomaisten ja oppilaitosten yhteistyötä tarvitaan, jotta tällä hetkellä vaikeassa asemassa olevat opiskelijat saavat apua.
Artikkeli 13.05.2025

Ota sanoista vastuu

Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että sanoilla on valtaa. Hyvät, lämpimät ja rakastavat sanat luovat perustan turvallisuudelle, yhteisymmärrykselle ja toivolle, mutta kovat ja pahansuovat saavat aikaan juonittelua, väärinymmärrystä, pelkoa ja jopa sotaa. Sanojen käyttämiseen – puhuttuina tai kirjoitettuina – liittyy aina vastuu.
Artikkeli 06.05.2025

Rikas elämä toimituksessa

Majuri Raija Lähteisen elämä on kietoutunut tiiviisti osaksi Sotahuudon 135-vuotista historiaa. Hän on palvellut kolmesti toimituksessa, vuosina 1962–67 ja 1971–77 avustavana toimittajana ja päätoimittajana vuosina 1984–90. Rakkaus teksteihin ja kirjoittamiseen on kulkenut läpi värikkään elämän.
Artikkeli 02.05.2025

Jumalan siunausta Sotahuuto-myynnillä

Sotahuuto täyttää 135 vuotta. Tämä pitkä historia ei olisi mahdollinen ilman ansiokkaita Sotahuudon myyjiä, jotka ovat käyttäneet aikaansa ja persoonaansa tähän tärkeään tehtävään. Nyt tutustumme heistä muutamaan. Heitä kaikkia yhdistää näky Sotahuudosta kohtaamisten mahdollistajana ja evankelioinnin välineenä. Yksi ylitse muiden noussut asia oli se, miten paljon ihmiset arvostavat pientä, mutta äärimmäisen tärkeää toivotusta: ”Jumalan siunausta.”