Julkaistu 14.8.2018 13:30

Kierrätä patasi ja kattilasi, Pelastusarmeija tekee niistä Joulupatoja!

 

Kampanjan tarkoituksena on hankkia lisää patoja ensi joulun Joulupata-keräykseen. Padat ja kattilat voi lahjoittaa Pelastusarmeijan kirpputoreille pitkin vuotta tai ne voi tuoda keskiviikkona 22.8.2018 klo 8-18 välisenä aikana Kolmensepänaukiolle, jossa Pelastusarmeijalla on patakierrätyspiste.

Kierrätetyistä padoista tehdään Pelastusarmeijan työpajoissa joulupatoja

Kierrätetyt padat saavat uuden elämän joulupatoina Pelastusarmeijan asumispalveluyksiköiden työpajoissa. Työpajat ovat matalan kynnyksen työtoimintaa, joka on ainutlaatuista sekä maanlaajuisesti että kansainvälisesti. Pelastusarmeijan asumispalveluyksiköt tarjoavat työtoimintaa asukkailleen arkisin. Työtoimintaan osallistumisesta asukkaat saavat palkkion, ja se perustuu vapaaehtoisuuteen.

Patojen kierrätys on osa tulevaa Joulupata-kampanjointia

Kattiloiden kierrätystempauksella halutaan myös muistuttaa ihmisiä jo nyt rakastetusta Joulupata-keräyksestä, jonka tuotoilla autetaan kotimaan vähävaraisia lapsiperheitä, yksinäisiä vanhuksia ja syrjäytymisvaarassa olevia nuoria.

Pata on symbolina vahva – paitsi, että se on Joulupata-keräyksen tunnus, se muistuttaa myös, ettei ruoka ole Suomessakaan kaikille itsestäänselvyys. Joka kymmenes lapsiperhe on köyhä ja on paljon lapsia, jotka menevät nukkumaan nälkäisinä. Pelastusarmeijan joulupata-keräyksessä on kyse solidaarisuudesta niitä ihmisiä kohtaan, joilla asiat ovat huonosti. Köyhyys lapsuudessa vaarantaa lapsen hyvinvoinnin pitkälle aikuisuuteen.

Millaisia patoja tarvitaan?

Kaikenlaiset kattilat ja padat käyvät, samoin kannet . Materiaali voi olla alumiinia, terästä tai valurautaa. Kattiloissa voi olla kahvat. Kokokin voi vaihdella.

Padat ja kattilat voivat olla myös pohjaan palaneita tai muuten kuluneita, sillä ne muokataan ja maalataan Pelastusarmeijan asumispalveluyksiköiden työpajoissa vain Joulupadoiksi, joihin kerätään rahaa. Ruoanvalmistukseen niitä ei enää tulla käyttämään.

Mikäli haluat tehdä juttua paikan päällä, saada enemmän tietoa kierrätystempauksesta, itse Joulupata-keräyksestä tai Pelastusarmeijan työtoiminnasta, ota yhteyttä:

Anne Fredriksson
Markkinoinnin ja yritysyhteistyön vastaava
p. 040 747 0748
anne.fredriksson@pelastusarmeija.fi

Antti Martikainen
Alppikadun asumispalveluyksikön johtaja
p. 044 757 7880

Linkit

Artikkeli 04.09.2026

Pelastusarmeijan Soppa auttaa nyt Malmilta käsin

Pelastusarmeija on tehnyt paluun Helsingin Malmin kaupunginosaan. Pelastusarmeijan sosiaalipalvelukeskus – tuttavallisesti Soppa – on muuttanut Kalliosta Malmille. Suuremmat tilat vastaavat kasvavaan tarpeeseen ja tarjoavat mahdollisuuden uudenlaisiin toimintoihin.
Artikkeli 27.08.2026

Syyskuun Sotahuuto on ilmestynyt

Sotahuudon syyskuun numerossa tutustutaan muun muassa Euroopan ihmiskaupan vastaiseen työhön ja Helsingin sosiaalipalvelukeskuksen "Sopan" toimintaan ja uusiin tiloihin.
Artikkeli 25.08.2026

Oulun osasto – kylmän Pohjolan lämmin sydän

Oulussa sijaitsee territoriomme pohjoisin osasto. Vaikka Oulun voi eteläsuomalaisen silmin laskea kylmäksi Pohjolaksi, on osastomme siellä kaikkea muuta – se on lämmin ja sydämellinen paikka, johon kaikki ovat tervetulleita.
Uutinen 24.08.2026

Pohjoismaisella yhteistyöllä nykyaikaista orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan

Syksyllä 2026 ja keväällä 2027 Pelastusarmeija Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestää yhteisiä, kaikille avoimia koulutuksia, joissa käsitellään Pohjoismaissa esiintyvää nykyajan orjuutta ja ihmiskauppaa. Tarkoitus on syventyä Pohjoismaissa esiintyvään ihmiskauppaan, erityisesti työperäiseen hyväksikäyttöön. Koulutusvuoden aikana perehdytään erilaisiin toimintatapoihin uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa sekä tutustutaan eri Pohjoismaissa käytössä oleviin työmenetelmiin ja saadaan katsaus siihen, miltä ihmiskauppa näyttää tällä hetkellä Pohjoismaissa.