Läsnä siellä, missä elämä tapahtuu

Kapteeni Kirill Burunov ja luutnantti Taina Paronen toimivat kappalaisina Pelastusarmeijan asumispalveluissa. Mitä he siis tekevät?

Kallion keskuskorttelissa elämä ei pysähdy. Jo aamutuimaan näkyy paljon elämänmerkkejä. Alppikadun asumispalveluyksikön käytävillä on runsaasti liikettä, kun osa asukkaista on lähdössä ulos ja osa kokoontumassa kerran kahdessa viikossa pidettävään yhteisökokoukseen, jossa asukkaat pääsevät keskustelemaan ja päättämään yhteisistä asioista.

Täällä, keskellä kaupunkia ja sen säröjä, liikkuu myös kaksi ihmistä, joiden työ rakentuu kohtaamisista. He ovat ns. ”liikkuva yksikkö”– Pelastusarmeijan kappalaiset. Tästä tehtävästä vastaavat kapteeni Kirill Burunov ja luutnantti Taina Paronen . Ennen haastattelua otamme osaa yhteisökokoukseen.

Kokoukseen oli tällä kertaa kokoontunut kymmenkunta asukasta. Pelastusarmeijan sosiaalipalveluskeskuksen Sopan muutto Malmille oli polttavin puheenaihe, sillä sosiaalinen apu ja leivänjako siirtyvät kauemmaksi. Kokouksessa käytiin myös rehellistä keskustelua tasapuolisuudesta. Taina otti myös puheenvuoron ja muistutti osallistujia ryhmistä. Kokous päättyi kahvin ja mutakakun äärelle.

Siirtyessämme Tainan ja Kirillin kanssa korttelin toiselle puolelle Helsingin osaston Keidas-kahvilatilaan juttelemaan Taina paljastaa, että yhteisökokouksessa on osallistujia normaalisti enemmän. Muutokset työtoiminnassa ovat aiheuttaneet muutoksia asukkaiden rutiineihin.

Elämää asumispalveluyksiköissä

Pelastusarmeijan kappalaiset työskentelevät pääasiassa asumispalveluyksiköissä, joissa kohdataan ihmisiä elämän taitekohdissa – usein tilanteessa, jossa koti on menetetty ja suunta hukassa.

Castréninkadun yksikkö tarjoaa tilapäistä asumista helsinkiläisille, jotka tarvitsevat tukea. Asunto ensin -periaatteella toimivissa yksiköissä, kuten Alppikadulla, Pitäjänmäessä ja Espoon Väinölässä, asukkailla on oma vuokra-asunto, mutta arki ei silti aina kanna ilman tukea.

Tässä ympäristössä kappalaisen työ ei ole yksittäinen tehtävä vaan läsnäoloa monessa muodossa.

– Me emme määrittele, mitä teemme, vaan asiakkaamme ja nämä yhteisöt määrittelevät sen. Olemme heitä varten, Kirill kuvailee. – Työskentelemme heidän kanssaan, jotka tarvitsevat kaikenlaista apua. Ei pelkästään asumiseen liittyvää, vaan myös vertaistukea, psyykkistä tukea, keskusteluapua ja hengellistä olkapäätä.

Arki rakentuu pienistä hetkistä: kahdenvälisistä keskusteluista, yhteisökokouksista, ryhmistä ja satunnaisista kohtaamisista käytävillä ja kahvikupin äärellä.

– Yleensä parhaat keskustelut syntyvät ihan spontaanisti. Kahvikupin äärelle tullaan usein avaamaan sydäntään ja mieltään, Taina toteaa hymyillen.

Kirill on ollut tässä tehtävässä kolmisen vuotta, Taina yhden. Taina on kuitenkin Keskuskorttelissa tuttu kasvo, koska hän toimi aiemmin siellä osastoupseerina. – Se on helpottanut yhteistyön aloittamista, kun asukkaat ja yksiköt tunsi jo ennalta.

– Tässä työssä parhautta ovat ihmiset, jotka asuvat näissä asumispalveluyksiköissä. He ovat maailman sydämellisimpiä ihmisiä. Heidän kanssaan toimiminen antaa pontta siihen, miten voimme kehittää työtä tavalla, jolla saisimme heidät kiinni elämän syrjään ja ulos talosta. Varsinkin täällä Keskustalolla he eivät paljon poistu tästä korttelista, Taina kertoo työn perimmäisestä tavoitteesta.

Ryhmiä, jotka kokoavat yhteen

Kappalaisten viikkoa rytmittävät erilaiset ryhmät, jotka ovat syntyneet usein asukkaiden omista toiveista.

Keskuskorttelissa maanantaisin järjestetään runopaja. Joka toinen tiistai Taina pitää naistenryhmää. Keskiviikkoisin kokoontuu keskusteluryhmä, joka on kasvanut muutamasta osallistujasta parhaimmillaan 25 henkeen.

– Se on ollut iso asia, Taina kertoo. – Asukkaat uskaltavat entistä enemmän tulla mukaan ja ottaa osaa myös osaston tapahtumiin.

Ryhmät eivät ole vain tekemistä varten – ne ovat siltoja ihmisten ja yksiköiden välille.

– He ovat tuoneet myös kavereitaan mukanaan. Se on todella ihanaa.

Keskustalon ohella kappalaiset käyvät myös Pitäjänmäen ja Väinölän asumispalveluyksiköissä. Tämän lisäksi he vierailevat myös Iltalan hoivakodissa. Tiistaisin Kirill pitää Väinölässä miesten ryhmää. Joka toinen torstai Pitäjänmäellä kokoontuu keskusteluryhmä. Siellä on aloitettu myös lauluryhmä.

– Siellä on useampi laulamista rakastava asukas. Se tuo iloa arkeen, Kirill kertoo.

Yhteistä kaikille ryhmille on se, että ne eivät ole valmiiksi määriteltyjä.

– Teemme toisaalta hyvin samanlaisia, toisaalta hyvin erilaisia asioita, Taina sanoo. – Työ muotoutuu sen mukaan, mitä ihmiset tarvitsevat.

Taina antaa kehuja myös asukkaille: – Ihanaa on ollut myös se, että asukkaat osallistuvat ryhmien valmisteluihin ja siivoamiseen. Jos tapaamisista jää yli jotain syötävää, niin asukkaat saavat sen mukaansa.

Naisia etsimässä ja kohtaamassa

Yksi Tainan kappalaisuuden erityisalueista on naistyön kehittäminen. Naiset ovat asumispalveluyksiköissä vähemmistönä, usein alle kymmenen prosenttia asukkaista.

– Naiset ovat näkymättömästi asunnottomia. Heidän majoittumisensa tapahtuu usein eri tavalla kuin miesten, vastikkeellisesti, Taina selittää ja jatkaa: – Naisille tärkeää asumispalveluyksiköissä on turvallisuus. Sen takia Castréninkadullakin naisille on aivan oma kerroksensa. Maailma on raaka ja vaarallinen paikka naiselle. Tämä tekee naisten tavoittamisesta entistä hankalampaa.

– Tämä työ vaatii kärsivällisyyttä. Moni ei ota osaa ryhmiin ja jää aluksi sivuun katsomaan, mistä tässä on kyse. Heidän tavoittamisensa vaatii aikaa ja herkkyyttä.

Naisten ryhmissä tehdään yhdessä konkreettisia asioita: laitetaan ruokaa, maalataan, huolehditaan ulkonäöstä.

– Haluamme, että he saavat kokea jotain hyvää ja virkistävää. Pieniä, mutta merkityksellisiä asioita.

Keskusteluja, jotka kantavat

Yksi kappalaisuuden tärkeimmistä työmuodoista on kahdenkeskiset keskustelut. Usein keskusteluissa nousee esiin elämän kipukohtia, jotka ovat kulkeneet mukana vuosia.

– Toisille riittää, että kuuntelee, mutta toiset tarvitsevat syvempää keskustelua. Tätä voisi kuvailla, että on tärkeää, että on kaksi korvaa ja yksi suu. Yleisimmin asukkaat haluavat kertoa siitä, mitä talossa tapahtuu ja millaisia haasteita heillä on tällä hetkellä. Syvällisemmissä keskusteluissa olen huomannut, että lähes kaikilla on lapsuudenaikaisia traumoja. Asioita, jotka ovat vaikuttaneet läpi heidän elämänsä. Tavoitteena on, että heidän elämästään tulisi parempaa ja helpompaa täällä, Kirill kuvailee tätä tärkeää työmuotoa.

Taina kertoo, että hänelle hedelmällisimmät keskustelut tulevat usein vastaan arjessa.

– Saatan istua lounaalla ja vierustoveri vaihtuu useamman kerran. Jokainen haluaa päästä ja pääseekin keventämään mieltään ja sydäntään. Kun olen täällä, ja jos minulla ei ole mitään kesken, niin asukkaat saavat tulla aina keskustelemaan ex tempore .

Kirill ja Taina paljastavat myös, että vaikka kahdenkeskiset keskustelut ovat yleisimmin mies miehelle tai nainen naiselle, niin toisinkin on mahdollista:

– Pääasia, että kemiat kohtaavat. Olemme molemmat täällä kaikkia varten.

Ilojen ja surujen äärellä

Kappalaisen työssä kulkee mukana myös elämän rajallisuus.

– Muistotilaisuudet ovat vaikeita, Taina sanoo hiljaisemmin. – Usein menehtynyt on tullut tutuksi, ja näen, miten paljon menetys sattuu muihin asukkaisiin. Kaikki eivät edes pysty osallistumaan tilaisuuksiin. Se on minulle hyvin liikuttava tilanne.

Kirill nyökkää: – Vaikka en olekaan niin herkkä kuin Taina, niin kyllä muistotilaisuudet koskettavat. Joskus olen saattanut tuntea ihmiset vuosikausia, ja saatoin tietää heistä asioita, joita edes heidän lähimmäisensä eivät tienneet. On kuitenkin muistettava, että kuolema on osa meidän jokaisen elämää.

Työ koskettaa syvältä, eikä sitä voi tehdä etäisesti.

– Tämä on työ, jota on pakko tehdä tunteella, Kirill sanoo ja katsoo Tainaan. – On todella hienoa, että voimme työskennellä yhdessä. Pystymme keventämään toistemme lasteja. Olemme ihmisiä ja meillä on erilaisia päiviä. Näihin ihmisiin syntyy yhteys, ja koemme heidän elämänsä ilot, surut ja pettymykset.

Tekojen hengellisyyttä

Vaikka kappalaiset ovat hengellisen työn tekijöitä, hengellisyys ei ole työssä päälle liimattua.

– Emme lyö Raamatulla päähän, Taina virnistää. – Toteutamme uskoa teoilla. Sydän Jumalalle, käsi ihmisille.

– Hengellisyys tulee asiakkaiden asioissa yleensä viimeisenä, mutta sitten se onkin kuin kirsikka kakun päällä. Näytämme esimerkkiä, olemme vain tavallisia ihmisiä. Se, miten suhtaudumme heihin, osoittaa heille Jumalan rakkauden. Hengellisyys ei ole Raamattu – se on sitä, miten elämme uskoa läheisten ja ympärillä olevien ihmisten kanssa todeksi, Kirill täydentää.

Parhaita hetkiä ovat ne, kun hengelliset kysymykset nousevat asiakkailta itseltään.

– Silloin tietää, että olemme tehneet jotain oikein, kappalaiset toteavat hymyillen.

Työ, joka muuttaa myös tekijäänsä

Tainalla ja Kirillillä on molemmilla vuosien kokemus osastotyöstä. Tiedustelen heiltä, miten he kokevat näiden kahden määräyksen eroavan toisistaan.

– Osastossa asiat menevät enemmän kaavan mukaan, Kirill kertoo. – Täällä jokainen päivä on erilainen. Tässä työssä on hienoa se, että voimme tarjota ihmisille uusia mahdollisuuksia.

Taina tunnistaa saman: – Vaikka pidin osastotyöstä, tunnen nyt olevani omalla paikallani. Minulla on hyvä olla näiden ihmisten kanssa.

Työ on vaativaa, mutta myös palkitsevaa.

– Kyllä päivämme täyttyvät. Joutohetkiä ei juuri ole, Kirill naurahtaa. – Tässä työssä niin kuopat kuin huiputkin ovat suurempia. Tämä työ ei ole helppoa, mutten vaihtaisi tätä poiskaan.

He molemmat näkevät työssään myös yhteiskunnallisen merkityksen. Yhteiskunnallinen tilanne näkyy asumispalveluyksiköissä konkreettisesti.

– Taloudellinen tilanne kiristyy, ja se osuu eniten kaikkein heikoimpiin, Taina toteaa ja Kirill lisää: – Täydellisessä maailmassa meitä ei tarvittaisi, mutta maailma on kaukana täydellisestä.

Kappalaisten työ tuo jotain, mitä ei aina voi mitata.

– Vertaistuki ja kasvokkain käydyt keskustelut puuttuvat monista paikoista, Kirill sanoo. – Siinä mielessä olemme tärkeitä.

Taina lisää nyökäten: – Vertaistuki on parasta. He todella tsemppaavat toisiaan.

Taina ja Kirill arvostavat myös yksiköiden ja toimijoiden välistä yhteistyötä.

– Olemme myös mukana erilaisissa yhteistyöverkostoissa. Meitä toimijoita on monia, ja verkostojen kasvattaminen ja ylläpitäminen on hyvin tärkeää. Niiden kautta saa paljon tietoa ja apua – asioita, mitä voimme hyödyntää täällä. Keskuskorttelin Naapurikahvit on ollut mielestäni hieno konsepti, jossa ympäröivän seudun asukkaat ovat voineet tulla tutustumaan toimintaamme ja huomaamaan, etteivät nämä asukkaamme olekaan niin pelottavia, Taina toteaa hymyillen.

Ihmiset – työn ydin ja voimavara

Kun lopuksi tiedustelen kappalaisilta, mikä työssä on merkityksellisintä, vastaus tulee nopeasti.

– Ihmiset, Taina sanoo. – Ja se, että ihminen alkaa nähdä tulevaisuuden, Kirill täydentää.

Työ ei ole yksisuuntaista auttamista. Se antaa myös tekijälleen.

– He ovat se syy, miksi olemme täällä, Taina sanoo.

Huonoina päivinä voimaa löytyy yllättävän läheltä.

– Näistä ihmisistä, Taina toistaa naurahtaen: – He näkevät, että mekin olemme ihmisiä ja ottavat meidät sellaisenaan kuin olemme.

Haastattelun päätteeksi menemme vielä Tainan kanssa lounaalle Alppikadun ruokalaan. Lautanen täyttyy täyttävästä uunimakkara- ja pottumuusiannoksesta. Saan omin silmin nähdä sen, mistä olemme juuri jutelleet. Lounashetken aikana useampi asukas istahtaa seuraamme – ja jutut vaihtelevat humoristisista heitoista elämän haasteisiin. Taina keskustelee, ymmärtää ja antaa tsemppaavia neuvoja.

Pelastusarmeijan kappalaiset ovat todellakin siellä, missä ihmiset – arjessa, kriiseissä, keskusteluissa ja hiljaisissa hetkissä.

Työn ydin löytyy kohtaamisista.
Katseesta, joka pysähtyy.
Kahvikupista, jonka äärellä joku saa kertoa tarinansa.
Hiljaisesta toivosta.

Toni Kaarttinen
Kuva: Toni Kaarttinen