Julkaistu 26.8.2016 11:22

Pelastusarmeija auttaa maanjäristyksen uhreja Italiassa

Maanjäristys teki tuhojaan Amatricen, Accumolin ja Pescara del Tronton kaupunkien alueella. Jo 267 ihmisen on kerrottu menehtyneen.

 Italian ja Kreikan hallintoalueen johtava upseeri, everstiluutnantti Massimo Tursi kertoo, että ”Pyrimme tekemään yhteistyötä Italian evankelisten kirkkojen keskusjärjestön kanssa, jonka jäsen Pelastusarmeija on, sekä Evankelisen Allianssin kanssa, joka on joidenkin osastojemme yhteistyökumppani.” Everstiluutnantti matkustaa maanjäristysalueelle tapaamaan viranomaisten edustajaa ja keskustelemaan siitä, miten Pelastusarmeija parhaiten voisi auttaa. Hän aikoo myös käydä pahiten kärsineillä alueilla, vaikka jälkijäristysten vuoksi niille kaikille ei ole mahdollista mennä. 

Pelastusarmeija pyrkii jakamaan peittoja ja välttämättömyystarvikkeita niille ihmisille, jotka ovat jääneet asumaan vaurioituneisiin koteihinsa. 

Pelastusarmeijan vierasmaja Roomassa on varautunut majoittamaan 30 järistysalueelta muuttanutta ihmistä. Everstiluutnantti Tursi kertoo: ”Lähipäivien aikana selviää, miten Pelastusarmeija voi auttaa tässä tilanteessa. Olen varma, että meidän ei tarvitse selviytyä tästä omin voimin. Kiitos rukouksistanne ja tuestanne.”

Pelastusarmeijan Euroopan katastrofirahastoon voi lahjoittaa tästä.

Artikkeli 04.09.2026

Pelastusarmeijan Soppa auttaa nyt Malmilta käsin

Pelastusarmeija on tehnyt paluun Helsingin Malmin kaupunginosaan. Pelastusarmeijan sosiaalipalvelukeskus – tuttavallisesti Soppa – on muuttanut Kalliosta Malmille. Suuremmat tilat vastaavat kasvavaan tarpeeseen ja tarjoavat mahdollisuuden uudenlaisiin toimintoihin.
Artikkeli 27.08.2026

Syyskuun Sotahuuto on ilmestynyt

Sotahuudon syyskuun numerossa tutustutaan muun muassa Euroopan ihmiskaupan vastaiseen työhön ja Helsingin sosiaalipalvelukeskuksen "Sopan" toimintaan ja uusiin tiloihin.
Artikkeli 25.08.2026

Oulun osasto – kylmän Pohjolan lämmin sydän

Oulussa sijaitsee territoriomme pohjoisin osasto. Vaikka Oulun voi eteläsuomalaisen silmin laskea kylmäksi Pohjolaksi, on osastomme siellä kaikkea muuta – se on lämmin ja sydämellinen paikka, johon kaikki ovat tervetulleita.
Uutinen 24.08.2026

Pohjoismaisella yhteistyöllä nykyaikaista orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan

Syksyllä 2026 ja keväällä 2027 Pelastusarmeija Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestää yhteisiä, kaikille avoimia koulutuksia, joissa käsitellään Pohjoismaissa esiintyvää nykyajan orjuutta ja ihmiskauppaa. Tarkoitus on syventyä Pohjoismaissa esiintyvään ihmiskauppaan, erityisesti työperäiseen hyväksikäyttöön. Koulutusvuoden aikana perehdytään erilaisiin toimintatapoihin uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa sekä tutustutaan eri Pohjoismaissa käytössä oleviin työmenetelmiin ja saadaan katsaus siihen, miltä ihmiskauppa näyttää tällä hetkellä Pohjoismaissa.