Julkaistu 17.8.2017 09:48

Pelastusarmeija katastrofityössä Sierra Leonessa

Pelastusarmeija Sierra Leonessa on ryhtynyt avustustoimiin maan pääkaupungissa Freetownissa. Suuret tulvat ja maanvyöryt ovat aiheuttaneet kaupungissa rankkasateita. Viimeisten raporttien mukaan 400 ihmistä on menehtynyt ja ainakin 600 on kadoksissa. Arviolta yli 3 000 ihmistä on menettänyt kotinsa.

Kapteeni Broton Weah Freetownista kertoo, että maanvyöry alkoi aamuyöllä ihmisten ollessa nukkumassa ja tulvat veivät kaiken tielleen osuneen mennessään. Kolme Freetownin osaston sotilasta on menehtynyt.

Viranomaiset ja kansalaisjärjestöt ovat aloittaneet väliaikaisasumusten rakentamisen, mutta monia tarpeita on täyttämättä. – Hätä on suuri, koska tilanne on erittäin paha, kapteeni Weah sanoo suoraan. Ruokaa, vaatteita ja muita tarvikkeita kaivataan kipeästi.

Pelastusarmeijan kansainvälisestä päämajasta on lähetetty kiireapua, ja tarpeita kartoitetaan edelleen. Pelastusarmeija tekee yhteistyötä viranomaisten, Punaisen Ristin ja muiden kansalaisjärjestöjen kanssa ja tarjoaa ruokaa, keittovälineitä ja peittoja 200 perheelle. Varoja kerätään laajamittaisemman avun mahdollistamiseksi.

Pelastusarmeijan toiminta Sierra Leonessa alkoi vuonna 2010.

Pelastusarmeijan Afrikan katastrofiapuun voi tehdä lahjoituksen täällä

Artikkeli 27.08.2026

Syyskuun Sotahuuto on ilmestynyt

Sotahuudon syyskuun numerossa tutustutaan muun muassa Euroopan ihmiskaupan vastaiseen työhön ja Helsingin sosiaalipalvelukeskuksen "Sopan" toimintaan ja uusiin tiloihin.
Artikkeli 25.08.2026

Oulun osasto – kylmän Pohjolan lämmin sydän

Oulussa sijaitsee territoriomme pohjoisin osasto. Vaikka Oulun voi eteläsuomalaisen silmin laskea kylmäksi Pohjolaksi, on osastomme siellä kaikkea muuta – se on lämmin ja sydämellinen paikka, johon kaikki ovat tervetulleita.
Uutinen 24.08.2026

Pohjoismaisella yhteistyöllä nykyaikaista orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan

Syksyllä 2026 ja keväällä 2027 Pelastusarmeija Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestää yhteisiä, kaikille avoimia koulutuksia, joissa käsitellään Pohjoismaissa esiintyvää nykyajan orjuutta ja ihmiskauppaa. Tarkoitus on syventyä Pohjoismaissa esiintyvään ihmiskauppaan, erityisesti työperäiseen hyväksikäyttöön. Koulutusvuoden aikana perehdytään erilaisiin toimintatapoihin uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa sekä tutustutaan eri Pohjoismaissa käytössä oleviin työmenetelmiin ja saadaan katsaus siihen, miltä ihmiskauppa näyttää tällä hetkellä Pohjoismaissa.
Artikkeli 20.08.2026

Parempi ja turvallisempi arki kaikille

Pelastusarmeijan Castréninkadun tilapäisen asumisen yksikössä on valmistunut merkittävä uudistus, kun rakennuksen seitsemäs kerros on otettu käyttöön osana yksikön toimintaa. Kyse ei kuitenkaan ole vain uusista tiloista, vaan osasta laajempaa kehitystyötä, jonka tavoitteena on parantaa asumisen laatua, turvallisuutta ja toimivuutta vuosiksi eteenpäin.