Julkaistu 24.12.2024 06:00

Pelastusarmeijan joulutervehdys 2024


Suuri ilosanoma

Monelle lienee tuttu evankelista Luukkaan joulukertomus (Luuk. 2:1–20), mutta harvemmin luettu teksti on profeetta Jesajan ennustus Messiaan syntymästä (Jes. 9:1–6). Kun lukee näitä tekstejä rinnakkain, huomaa niissä monia yhdistäviä teemoja, kuten valo, voima, vapaus, rauha ja ilo.

Jesaja lupaa, että valkeus koittaa niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa eli siellä, jossa pimeys on kaikkein syvintä. Luukas puolestaan kertoo pimeässä yössä värjöttelevistä paimenista, jotka saivat kokea tämän konkreettisesti, kun taivas yhtäkkiä täyttyi valosta ja enkelien laulusta. Ymmärrämme toki, että Jesaja ei puhu vain jostain ohikiitävästä valoilmiöstä, vaan hänestä, joka on sanonut: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh. 8:12).

Niin Jesajan kuin Luukkaankin kertomuksessa Jumalan voima verhoutuu heikkouteen, ottaa lapsen muodon. Jeesus tuli ihmiseksi, hän kulki ihmisen tien syntymästä kuolemaan, ja juuri siksi hän ymmärtää vajavaisuutemme ja heikkoutemme.

Jeesus ei kuitenkaan halua jättää meitä yksin kamppailemaan ongelmiemme kanssa. Hän tuli vapauttamaan synnin orjuuttamat ihmiset. Siksi Luukas kutsuu häntä nimellä ”Vapahtaja”, ja Jesaja kirjoittaa: ”Ikeen, joka painaa heidän hartioitaan, valjaat, jotka painavat olkapäitä, ja heidän käskijänsä sauvan sinä murskaat.”

Synneistä vapautusta seuraa rauha, yliluonnollinen rauha, jota ihmisen on mahdollista kokea levottomankin maailman keskellä silloin, kun hän tietää, että hänellä on sovinto Jumalan kanssa. Lupasihan Jeesus: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27).

Evankeliumi tarkoittaa suomeksi ilosanomaa. Joulutekstien keskeinen teema onkin juuri ilo – ilo, jota ei voi sanoin kuvata eikä verrata mihinkään iloon, jota ammennetaan muista lähteistä. Se on iloa, jonka vain Jumalan Poika, Jeesus Kristus voi antaa ihmiselle.

Siksi toivotammekin kaikille lukijoillemme iloista joulua 2024! Olkoon Voima ja Rauha kanssanne myös tulevana vuonna!

Suomen ja Viron Pelastusarmeijan johtajisto:

Saga Lippo & Esa Nenonen
everstiluutnantit, territorion johtajat

Anna & David Kotrikadze
majurit, naistyön sihteeri & ylisihteeri

 

Uutinen 14.05.2025

Suomen kirkonjohtajat: Kansainväliset opiskelijat tarvitsevat totuudenmukaista tietoa ja tukea

Kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen johtajat esittävät huolensa ulkomaalaisten EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden ahdingosta Suomessa. Suomalaisten viranomaisten ja oppilaitosten yhteistyötä tarvitaan, jotta tällä hetkellä vaikeassa asemassa olevat opiskelijat saavat apua.
Artikkeli 13.05.2025

Ota sanoista vastuu

Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että sanoilla on valtaa. Hyvät, lämpimät ja rakastavat sanat luovat perustan turvallisuudelle, yhteisymmärrykselle ja toivolle, mutta kovat ja pahansuovat saavat aikaan juonittelua, väärinymmärrystä, pelkoa ja jopa sotaa. Sanojen käyttämiseen – puhuttuina tai kirjoitettuina – liittyy aina vastuu.
Artikkeli 06.05.2025

Rikas elämä toimituksessa

Majuri Raija Lähteisen elämä on kietoutunut tiiviisti osaksi Sotahuudon 135-vuotista historiaa. Hän on palvellut kolmesti toimituksessa, vuosina 1962–67 ja 1971–77 avustavana toimittajana ja päätoimittajana vuosina 1984–90. Rakkaus teksteihin ja kirjoittamiseen on kulkenut läpi värikkään elämän.
Artikkeli 02.05.2025

Jumalan siunausta Sotahuuto-myynnillä

Sotahuuto täyttää 135 vuotta. Tämä pitkä historia ei olisi mahdollinen ilman ansiokkaita Sotahuudon myyjiä, jotka ovat käyttäneet aikaansa ja persoonaansa tähän tärkeään tehtävään. Nyt tutustumme heistä muutamaan. Heitä kaikkia yhdistää näky Sotahuudosta kohtaamisten mahdollistajana ja evankelioinnin välineenä. Yksi ylitse muiden noussut asia oli se, miten paljon ihmiset arvostavat pientä, mutta äärimmäisen tärkeää toivotusta: ”Jumalan siunausta.”