Julkaistu 30.1.2018 10:00

Rakkauden Armeija

Kyllä, olemme armeija ja meillä on armeijamainen rakenne, virkapuvut, sotilasarvot ja erikoisterminologiaa, mutta olemme kuitenkin rauhan armeija, jonka vahvimmat aseet ovat rakkaus, Raamattu ja rukous. 

Olemme sotilaita, eli kristittyjä Pelastusarmeijan seurakunnan jäseniä ja sisaruksia, jotka ovat omistaneet elämänsä Kristukselle, elävät sovinnosta ja tuovat toivoa, kuuntelevat ja tottelevat Jumalaa, suurinta johtajaansa. Tämä voi kuulostaa erikoiselta, mutta taistelemme rakkauden voimalla syntiä, väkivaltaa, epäoikeudenmukaisuutta, syrjintää, vihaa ja vihollistamme, eli elämiä tuhoavaa ja orjuuttavaa pahaa vastaan.

Olen nähnyt useita tuhoutuneita elämiä, alkoholin orjuuttamia ihmisiä, huumeita, seksikauppaa ja uhkapeliriippuvuutta sekä St. Paulin punaisten lyhtyjen alueella Pohjois-Saksan Hampurissa että yli 30 palvelusvuoteni aikana Pelastusarmeijan upseerina Ranskassa, Belgiassa, Saksassa, Liettuassa, Puolassa ja nyt Suomessa ja Virossa. Olen nähnyt väkivaltaa ja julmuutta, parisuhteiden ja perheiden tuhoutumista, ihmiskauppaa, itsemurhia. Olen kuitenkin nähnyt myös rakkauden voiman, uudistuksen, ihmeet niiden ihmisten elämissä, jotka ovat löytäneet elämän ja uskon Jeesukseen Kristukseen.

Jeesus opetti opetuslapsiaan rakkaudesta, hän pesi heidän jalkansa: ”Jos nyt minä, teidän herranne ja opettajanne, olen pessyt teidän jalkanne, tulee myös teidän pestä toistenne jalat. Minä annoin teille esimerkin, jotta tekisitte saman, minkä minä tein teille” (Joh. 13:14–15). ”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne. Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos te rakastatte toisianne ” (Joh. 13:34–35).

Nuo jakeet inspiroivat komentaja Robert Streetiä kauniiseen lauluun: ”Sydämeni ja sieluni, on kaikki hallinnassasi, niin voimani kuin tahtoni ja rakkaus muiden parhaaksi; mua uudista ja vahvista ja anna lisää rakkautta; sydämeni ja sieluni on kaikki hallinnassasi. Nyt toisianne rakastakaa niin kuin oon teitä mä rakastanut. Henkeni voimaan te vain luottakaa. Siis toisianne nyt rakastakaa” (suom. Jorma Pollari). Niin, me kaikki tarvitsemme sydämiimme Jumalan henkeä. ”Sillä Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen” (Kirje roomalaisille 5:5). Kun Hänen rakkautensa, Hänen Pyhä Henkensä on vuodatettu olemaan ihmisessä, siellä on valoa, lämpöä, arvokkuutta. Siellä on parannusta, iloa, rauhaa, rohkaisua, siunausta. Siellä ei voi olla samaan aikaan vihaa, aggressiivisuutta, epämoraalisuutta tai väkivaltaa, syrjintää, epäoikeudenmukaisuutta tai heikkojen, vammaisten, haavoittuvaisten, köyhien tai muukalaisten hyväksikäyttöä.

Hyvät ystävät, me olemme seuraajia, Kristuksen opetuslapsia, veljiä ja sisaria, joiden tulisi olla täynnä Pyhää Henkeä, joka tarkoittaa, että olemme täynnä Hänen rakkautensa voimaa. Jumalan rakkaudella tulee aina olemaan myönteinen ja siunaava vaikutus elämiimme ja muiden elämiin. ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Rakkaus ei koskaan katoa” (1. Kirje korinttilaisille 13:4–8).

Kristityn päivittäisessä elämässämme ja todistuksessamme emme voi sanoa tai julkaista Facebookissa tai muussa sosiaalisessa mediassa mitään, mikä voi loukata muita ihmisiä tai levittää juoruja, puhua muista pahaa selän takana, tuhota muiden elämiä tai perheitä. Kun sydämemme ovat täynnä Jumalan rakkautta, sydämissämme tai mielissämme ei voi enää olla tilaa vihapuheelle. ”Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvyyden varastosta esiin hyvää, paha ihminen tuo pahuutensa varastosta esiin pahaa. Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu” (Luuk. 6:45).

Rakkaat Kristuksen veljet ja sisaret, tulisiko meidän tulla Jumalan läsnäoloon rukouksessa, sitouttaa elämämme häneen, pyytää anteeksiantoa, kun olemme epäonnistuneet, tulla hänen Pyhän Henkensä, rakkauden voiman täyttämiksi?

”Rakasta edelleen!” sanoo majuri Joy Webb yhdessä lauluistaan: ”Rakasta edelleen, kaikesta huolimatta, rakasta edelleen, taivaan kutsusta, rakkaus on ainoa tapa kääntää maailma ylösalaisin. Rakkaus on Jumalassa, Hänessä on rakkaus. Rakasta edelleen.”

Toivon teille paljon siunauksia ja Jumalan syvää rakkautta palamaan sydämiinne. Rakastakaa edelleen, rakkauden armeija!

Anne-Dore Naud
eversti
territorion naistyön presidentti

Kuvitus: Stefan Schweihofer 


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä