Julkaistu 28.4.2017 08:54

Suomalainen usko – vapaakristillisten yhteisöjen yhteinen konferenssipäivä

Juhannuksena järjestetään vapaakristillisten yhteisöjen ja kirkkojen yhteinen konferenssipäivä. Konferenssin teemana on ”Suomalainen usko”. Konferenssipäivä on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

 

Vuosi 2017 on Suomen juhlavuoden ohella Reformaation 500-vuotismerkkivuosi. Luterilaisen kirkon lisäksi uskonpuhdistukseen juontavat juurensa maamme monet vapaakristilliset kirkot ja yhteisöt. Vapaakristillisiä kirkkoja ovat Adventtikirkko, Baptistikirkko, Helluntaikirkko, Metodistikirkko, Pelastusarmeija ja Vapaakirkko. Näiden vähemmistökirkkojen ja yhteisöjen kokonaisjäsenmäärä on yli 77 000 henkilöä. Näistä vanhimmat ovat vaikuttaneet Suomessa 1800-luvulta lähtien, jo kauan ennen 1923 voimaan tullutta uskonnonvapauslakia. Pelastusarmeija on ollut osa suomalaista hengellistä yhteisöä vuodesta 1889.

Vapaakristilliset yhteisöt ovat vaikuttaneet aktiivisesti yhteiskunnassa niin evankeliumin julistuksen kautta kuin ponnistellen aineellisen ja sosiaalisen köyhyyden poistamiseksi muun muassa diakonia-, opetus-, maahanmuuttaja-, perhe- ja päihdetyön keinoin. Yhteistyöelimenä toimii Suomen Vapaakristillinen Neuvosto (SVKN ry), joka puolestaan täyttää kesällä 50 vuotta.

Iso Kirja kokoaa vapaat kristityt yhteen

Noin 30 000 juhlavierasta kokoava helluntaiseurakuntien Juhannuskonferenssi, joka järjestetään vuosittain Keuruulla Iso Kirja -opiston alueella, tarjoaa juhlavuonna 2017 puitteet vapaakristillisten yhteisöjen yhteiselle kokoontumiselle juhannusaattona. Tapahtumaa on valmisteltu parin vuoden ajan, ja ohjelmaan osallistuu edustajia kaikista vapaakristillisistä kirkoista.

Yhteinen konferenssipäivä on saanut virallisen statuksen osana Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmaa.

Konferenssin ohjelma on suunniteltu monipuoliseksi ja vapaakristillisiä yhteisöjä yhteen tuovaksi. Juhannusaaton ohjelma alkaa Lasse Heikkilän Suomalaisen messun juhlaversiolla. Iltapäivällä järjestetään reformaatioaiheinen keskustelufoorumi ”Uskonpuhdistuksen isät ja lapset”, alustajana baptistikirkon johtaja Jari Portaankorva. Keskustelijoiden joukossa on muiden muassa kapteeni Saga Lippo Pelastusarmeijasta. Iltajuhlassa Parasta Suomelle musisoi tunnettu vapaakristillinen Chariots-kuoro ja big band ja puheen pitää Vapaakirkon johtaja Hannu Vuorinen.

Juhlallisuudet huipentuvat illan lipunnostojuhlassa, kun Suomen siniristiliput nostetaan konferenssikentän salkoihin. Tilaisuudessa on mukana myös eduskunnan rukoustoiminnasta tunnettu kansanedustaja Antero Laukkanen.

Juhannuskonferenssin teemaksi on valittu ”Suomalainen usko”. Se on myös Suomen Evankelisen Allianssin (SEA) juhlavuodelle valitsema teema, jolla halutaan juhlistaa sekä Suomen että Reformaation merkkivuotta.

– On todennäköistä, että Juhannuskonferenssista tulee teemavuoden suurin yksittäinen tapahtuma, joka yhdistää kristittyjä monista eri herätysliikkeistä, iloitsee konferenssi-isäntänä toimiva Iso Kirja ry:n johtaja Marko Halttunen.

SVKN ry. / Sotahuuto

Artikkeli 04.09.2026

Pelastusarmeijan Soppa auttaa nyt Malmilta käsin

Pelastusarmeija on tehnyt paluun Helsingin Malmin kaupunginosaan. Pelastusarmeijan sosiaalipalvelukeskus – tuttavallisesti Soppa – on muuttanut Kalliosta Malmille. Suuremmat tilat vastaavat kasvavaan tarpeeseen ja tarjoavat mahdollisuuden uudenlaisiin toimintoihin.
Artikkeli 27.08.2026

Syyskuun Sotahuuto on ilmestynyt

Sotahuudon syyskuun numerossa tutustutaan muun muassa Euroopan ihmiskaupan vastaiseen työhön ja Helsingin sosiaalipalvelukeskuksen "Sopan" toimintaan ja uusiin tiloihin.
Artikkeli 25.08.2026

Oulun osasto – kylmän Pohjolan lämmin sydän

Oulussa sijaitsee territoriomme pohjoisin osasto. Vaikka Oulun voi eteläsuomalaisen silmin laskea kylmäksi Pohjolaksi, on osastomme siellä kaikkea muuta – se on lämmin ja sydämellinen paikka, johon kaikki ovat tervetulleita.
Uutinen 24.08.2026

Pohjoismaisella yhteistyöllä nykyaikaista orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan

Syksyllä 2026 ja keväällä 2027 Pelastusarmeija Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestää yhteisiä, kaikille avoimia koulutuksia, joissa käsitellään Pohjoismaissa esiintyvää nykyajan orjuutta ja ihmiskauppaa. Tarkoitus on syventyä Pohjoismaissa esiintyvään ihmiskauppaan, erityisesti työperäiseen hyväksikäyttöön. Koulutusvuoden aikana perehdytään erilaisiin toimintatapoihin uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa sekä tutustutaan eri Pohjoismaissa käytössä oleviin työmenetelmiin ja saadaan katsaus siihen, miltä ihmiskauppa näyttää tällä hetkellä Pohjoismaissa.