Julkaistu 30.7.2018 10:00

Tänään elän!

Komentaja Eva Klemanilta ilmestyi tänä keväänä kolmas  ja viimeinen osa hartauskirjatrilogiasta. Nämä kolme kirjaa, Omin silmin, Nyt aamu tulee useammin ja Tänään elän peilaavat Evan viime vuosien polkua sairauden pysäyttävästä vaikutuksesta tämän päivän suureen iloon elämästä.

Komentaja Eva Klemanille kirjoittaminen on aina ollut tärkeää, se on osa persoonallisuutta.

– Lapsena kirjoittelin tarinoita, joita luin vanhemmilleni ja sisaruksilleni. Naapurillani oli kirjoituskone, ja hän lainasi sitä minulle. Olen aina nauttinut kirjoittamisesta.

Vuosia myöhemmin ammattimainen kirjoittaminen tuli Evan elämään hänen toimiessaan Stridsropetin päätoimittajana Ruotsin Pelastusarmeijan päämajassa.

– Se oli erittäin mielenkiintoista aikaa, ja noina vuosina myös kouluttauduin journalistiksi. Jälleen yksi palapelin palanen loksahti kohdalleen.

Vuosien saatossa ihmiset ovat tiedustelleet, eikö Evalla olisi kiinnostusta kirjoittaa kirjaa.

– Ajattelin, että se on jotain, mitä voisin toteuttaa eläkkeellä – kun on aikaa. Ei nyt, kun elämä on liian kiireistä.

Sitten tapahtui jotain, joka pysäytti Evan elämän hetkellisesti. Vasemmasta silmästä löytyi syöpäkasvain.

– Kaikki pysähtyi. Tehtävät ja suunnitelmat oli laitettava hyllylle. Arki oli täynnä sairaalakäyntejä, kokeita ja lääkärien tapaamisia. Aluksi en tiennyt, tulenko edes selviytymään. Ja jos selviydyn, menetänkö näköni? Kun ymmärsin, että selviänkin seuraavaan päivään, että aikani ei ole vielä tullut – silloin elämä alkoi jälleen koskettaa minua.

– Tällaisessa elämäntilanteessa havahtuu siihen, mikä on elämässä oikeasti tärkeää. Ainoa positiivinen asia, joka sairastumisesta seurasi, oli tämä oivallus. Oivallus, että olen hyvin, hyvin onnellinen saadessani olla elossa!

Eva halusi pitää kiinni tästä kiitollisuuden tunteesta ja alkoi kirjoittaa muistilapuille mieleen nousevia arkipäivän huomioita.

– Halusin vaalia näitä ajatuksia, jotta muistaisin sen elämänilon tunteen. Minusta tuntui, että Jumala näytti minulle siinä tilanteessa asioita, joita en ollut kyennyt näkemään aikaisemmin. Asioita syvällä sisälläni.

Muistilapuista trilogiaksi

Toimiessaan naistyön presidenttinä Suomessa Eva tapasi eräässä tilaisuudessa Päivän kustantajan Merja Pitkäsen. Naiset syventyivät keskustelemaan yhteisistä mielenkiinnon aiheista, kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Merja heitti ilmaan tutun kysymyksen: Oletko ajatellut kirjan kirjoittamista?

– Kieltäydyin vedoten kiireiseen aikaan, elämämme ja tehtävämme rakentamiseen Suomessa. Merja kuitenkin haastoi minua, ja tapasimme lounaalla. Tuolla lounaalla suunnitelmat selvisivät, ja sovimme, että kirjoitan hartauskirjan. Merja toivoi kirjaa, jossa olisi hartaus vuoden jokaiselle päivälle, mutta päädyimme 125 hartauteen, sillä sinä vuonna Pelastusarmeija juhlisi 125 vuotta Suomessa. Muistiinpanojeni pohjalta aloin koota näitä hartauksia. Kirja valmistui, sen jälkeen tuli toinen, ja sitten vielä kolmaskin. Nyt hartauksia riittääkin vuoden jokaiselle päivälle, Eva toteaa hymyillen.

– Minulle oli alusta asti tärkeää, ettei hartauksia päivätä. Lukija voi lukea niitä siinä järjestyksessä kuin haluaa ja silloin kun haluaa. Voit laskea kirjan kuukaudeksi kädestäsi ja jatkaa taas myöhemmin. Halusin myös pitää tekstit niin lyhyinä, että yhden hartauden ehtii lukea yhden pysäkinvälin aikana. Sen verran ihmisillä on nykyään aikaa, Eva naurahtaa.

– Tavoitteena oli myös, etteivät tekstit ole valmiiksi selitettyjä, vaan että ne kommunikoivat lukijan kanssa. Jokainen voi löytää teksteistäni omia vastauksiaan. Saarnaajina haluaisimme joskus kertoa koko totuuden, mutta tavoitteeni oli olla kuin avoin ovi, josta astua sisään. Olen ollut hyvin onnellinen kommenteista, ne kertovat lukijoiden löytäneen tälle ovelle. Se on ollut oikein rohkaisevaa.

Evan pitkäaikainen ystävä, komentaja Christina Kjellgren kuvitti kirjat.

– Maailmassa on tuhansia loistavia hartauskirjoja, joten halusin löytää keinon erottautua. Koska kirjoissani pohditaan sitä, miten nähdä asioita uusin silmin, halusin kirjaan kuvituksen, joka toisi esiin näitä ajatuksia. Christina loi kirjoihin kauniit, puhuttelevat akvarellikuvitukset. Olen hyvin onnekas ja siunattu, kuin sain työskennellä hänen kanssaan. Kirjojen suomen- ja englanninkielisistä käännöksistä olen myös kiitollinen, kääntäjät ovat tehneet erinomaista työtä.

– Tämä on ollut seikkailu, ja on ollut etuoikeus tulla julkaistuksi. Haluan korostaa, ettei Christina enkä minä ole ansainnut tästä pennostakaan, vaan tämä on ollut lahja Pelastusarmeijalle. Tiedän, että moni on antanut kirjan lahjaksi ystävälleen kukkien tai suklaarasian sijasta, se on hieno tapa käyttää tätä kirjaa, Eva toteaa.

Elämäniloa!

Nämä kolme hartauskirjaa kuvastavat Evan kulkemaa elämänpolkua. Nyt on aika iloita!

– Kirjojen nimet Omin silmin, Nyt aamu tulee useammin ja Tänään elän vihjaavat niiden sisällöstä. Ensimmäinen oli pohdintaa siitä, miten katselen maailmaa uusin silmin. Tänään elän -kirjassa taas riemuitaan elämästä! Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta meidän pitää arvostaa ja juhlistaa elämää juuri nyt! Meidän ei tule pelätä, vaan kohdata päiviemme haasteetkin ilolla, Eva toteaa lämpimästi hymyillen.

Entä tulevaisuus? Voimmeko odottaa Evalta lisää kirjoja?

– Seuraava projekti – sen pitää olla jotakin muuta. Kenties romaani, jos joku on valmis julkaisemaan, Eva iskee leikkisästi silmää …ja jatkaa:

– Voin ainakin luvata jatkaa kirjoittamista!

Toni Kaarttinen
Kuvat:
Johnny Kleman

Tänään elän on nyt tilattavissa kauppaosastolta hintaan 15 € + postikulut.
Koko trilogia saatavissa erityishintaan, vain 25 € + postikulut! Kirjat saatavilla myös ruotsiksi. 
Tilaukset:
[email protected]
puh. (09) 681 2300 / kauppaosasto

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä