Arjen enkelimme

Elämässämme kohtaamme ihmisiä – niin ystäviä, läheisiä kuin tuntemattomiakin – jotka ovat tuntuneet kuin ”enkeleiltä”. He ovat tehneet jotain pyyteetöntä ja arvokasta, josta on jäänyt hyvä mieli ja pysyvä muisto. Tämä on voinut olla esimerkiksi merkityksellinen keskustelu tai hetki, jolloin on saanut odottamattaan apua. Ystävämme ja lukijamme jakavat muutamia tällaisia sydäntä lämmittäviä kohtaamisia, jotka todistavat ihmisten hyvyydestä.

Tekstit: lukijat ja ystävämme     Toimittanut: Toni Kaarttinen
Kuvitukset:  Pyysimme tekoälyä toteuttamaan tarinoiden henkeen ja tapahtumiin sopivat kuvitukset.  (Freepik & Copilot)

Lahjoja enkeleiltä

Perheemme muuttaessa Suomeen tyttäreni oli nelivuotias. Osaston väki sai tietää, että jouduimme jättämään lähes kaikki hänen lelunsa taakseen. Emme voineet tuoda niitä mukanamme. Ovenkahvaamme ilmestyi useamman kerran pussi, jonka sisällä oli lahja tyttärelleni. Joskus se oli rahaa, joskus lelu. Tämä tapahtui niin usein, että jouluun mennessä tyttärelläni oli jo paljon leluja. Emme koskaan voineet kiittää näitä enkeleitä, sillä he eivät edes kertoneet nimiään. Se oli pyyteetön teko sydämistä, jotka Kristuksen rakkaus oli muuttanut, ja se toi monin tavoin suurta iloa meille.

Ana

Avuliaat enkelit

Naapuriini muutti ”ystäväenkeli” äskettäin. Joka viikko saan tekstiviestin puhelimeeni: ”Onko kauppaan asiaa?” Nykyisin kauppamatkat muutaman kilometrin päähän onnistuvat hänen autonsa kyydillä. Kiitos arjen enkelille! 

Arja

Ostin kesällä mökin maalta, ja kaupunkilaisena olin peukalo keskellä kämmentä monen mökkipuuhan edessä. Yhtäkkiä kohtasin ystävän, joka auttoi minua ilman korvausta monessa asiassa. Samalla keskustelimme kaikesta maan ja taivaan välillä. Sydäntä lämmittää edelleen kesän tapahtumat. Tuntuu, kuin ystävä olisi ”enkelinä” lähetetty minua auttamaan.

Mökkienkeli 

Lumienkelit töissä

Eräänä itsenäisyyspäivänä oli satanut todella paljon lunta. Oli monta lähes lumetonta talvea takana, joten aurauskalustoa ei tahtonut riittää edes pääkaduille, puhumattakaan yksittäisten taloyhtiöiden pihoista. Minun oli kuitenkin päästävä liikkeelle, kun piti palauttaa hoidossa ollut koira varusteineen takaisin perheensä luokse toiselle puolelle kaupunkia.

Autohallista ulos ajaminen ja pari metriä siitä eteenpäin onnistui, mutta sitten lumi ja pihan lievä ylämäki kävivät autolleni ylivoimaisiksi ja etenemisyritykset tuntuivat turhilta. Juuri kun meinasin joutua epätoivon valtaan, tunsin, kun joku työnsi autoani voimakkaasti ja auto lähti liikkeelle! 

Selvisi, että ”enkelini” oli uusi naapurini Tom, joka oli parvekkeeltaan huomannut jo hyvissä ajoin, että tuossa tullaan tarvitsemaan apua. Hän ehti paikalle juuri oikealla hetkellä!

Ulla

Kerran oli joulukiireen keskellä surkea kura- ja loskakeli – todellinen haaste autoilijalle! Ajoin Helsingissä Hämeentietä ja käännyin Torkkelinkadulle. Edessäni kulki hitaasti auto, ja mäki muistutti luistinrataa. Ymmärsin, että jos pysähdyn keskelle mäkeä, en pääse enää liikkeelle. Sanoin itselleni: ”Älä pysähdy!”

Mutta arvaatko mitä? Hän pysähtyi, ja niin jouduin itsekin pysähtymään. Yritin kaikin keinoin saada autoni liikkeelle, mutta joka kerta se liukui vain taaksepäin. Silloin huudahdin Jumalalle: ”Herra, auta minua! En tiedä mitä tehdä.”

Räntää satoi yhä rankemmin ja näkyvyys oli heikko, mutta näin miehen keltaisessa liivissä tulevan autoni taakse. Hän viittoi, kuin sanoakseen: ”jatka yrittämistä, mene eteenpäin”. Ja yksin hän alkoi työntää autoa niin voimakkaasti, että se lähti liikkeelle ja pystyin jatkamaan matkaa. Kun katsoin taustapeiliin kiittääkseni, hän oli poissa. Oli vain kadonnut. Kysyn yhä itseltäni: oliko hän vain ihminen vai enkeli? Tiedän kuitenkin tämän: heti kun pyysin Jumalalta apua, joku ilmestyi tyhjästä auttamaan minua. Ja olen siitä ikuisesti kiitollinen.

Eliel

Enkeleitä poluilla ja raiteilla

Muutama vuosi sitten olin asuntoni lähellä olevassa metsässä talvisella sauvakävelyllä. Siellä oli hyvät, koiranulkoiluttajien hoitamat polut. Olin itsekseni, ketään ei näkynyt missään. Läheiseltä järveltä tullut tuulenpuuska pudotti puista lumipeitteen niskaani. Olin kuin lumiukko. Sitten takaani kuului miehen ääni: ”Voinko puhdistaa takkisi?”.

Vilkaisin taakseni ja näin nuoren pitkän miehen, joka rauhallisesti kuori minut lumisesta taakastani. Käännyin katsomaan taakseni kiittääkseni auttajaani, mutta ketään ei enää näkynyt polulla ja metsässä. Olin kovasti hämmentynyt, ja toivuttuani tuli mieleeni, lähettikö Taivaan Isä enkelin avukseni, sillä olin niin paljon saanut kokea taivaallista täysihoitoa.

Aune

Mikään ei ole sattumaa – sen olen todennut monesti elämäni aikana. Mieleeni tuli muisto vuosikymmenien takaa. Olin menossa Helsingistä maalle viikonlopuksi. Minun oli tarkoitus vaihtaa Seinäjoella Vaasan suuntaan menevään junaan. Junani saapui myöhässä, ja juoksin kiireesti tunnelin kautta toiselle raiteelle ja hyppäsin junaan, joka lähti välittömästi liikkeelle. Olin kymmeniä kertoja aiemminkin tehnyt näin, mutta nyt huomasin hypänneeni väärään junaan, joka lähti viemään minua takaisin kohti Helsinkiä.

Eihän siinä auttanut muu kuin matkustaa Parkanoon saakka ja jäädä siellä junasta pois. Asemarakennus oli pimeänä, ja seuraavan junan tuloon oli toista tuntia. Oli kolea myöhäissyksyn ilta ja palelin. Mietin, miten saan ilmoitettua minua noutamaan tulevalle naapurilleni, etten tulekaan sovitulla junalla. Siihen aikaan ei ollut kännyköitä. Puhelinkoppiakaan ei ollut lähistöllä. En muista rukoilinko, mutta usein pelkkä ajatus riittää. Kuulin lähestyviä askeleita ja avainnipun kilistelyä. Asemapäällikkö oli palannut hakemaan unohtamansa tavaran. Kysyin, pääsisinkö hetkeksi lämmittelemään. Hän ystävällisesti päästi minut sisään ja sain käyttää aseman puhelinta. Hän ystävällisesti jäi myös odottamaan junaa kanssani. 

Olin niin kiitollinen siitä, että näin minusta pidettiin huolta, vaikka kyseessä olikin oma kömmähdykseni. Asemapäällikkö oli kuin pelastava enkeli ihmisen muodossa. Monesti muulloinkin olen todennut, että olen kohdannut juuri oikean henkilön oikeaan aikaan, ja hän on osannut sanoa minulle tarpeelliset sanat – tai on rohkaissut minua tekemään valinnan, josta on seurannut jotain uutta ja avartavaa. Näin Taivaan Isä on käyttänyt lähimmäisiäni heidän tietämättään kuin enkeleinä polullani.

Matkustaja

Ystäviä hengellisellä matkalla

Olimme lentokentällä matkalla Yhdysvaltoihin vierailemaan ystäväni entisen isäntäperheen luokse, kun hän huomasi, että minulla oli Raamattu-sovellus puhelimessani. Hän oli yllättynyt, ja ensimmäinen ajatukseni oli, aikooko hän tuomita minut. Sitten hän näytti, että hänellä on sama sovellus. Siinä hetkessä tuntui kuin Jumala olisi lähettänyt “enkelin” ystäväkseni. Sydämeni ilahtui kovasti! Minulla ei pahemmin ollut kristittyjä kavereita, ja huolimatta siitä, että ystäväni oli lapseni kummi, vasta tässä hetkessä havahduin, miten molemmat janoamme Jumalan Sanaa ja läheisyyttä. Tapahtumasta on kulunut yli vuosi, ja olemme siitä lähtien kävelleet yhdessä hengellistä matkaa. Olen erittäin kiitollinen Saijalle kaikesta hänen vilpittömästä tuestaan ja yhteisistä muistoista.

Haluan jakaa vielä toisen kohtaamisen. Eräänä talvisena iltana minulla oli pahasti ahdistuneisuutta ja unettomuutta. Avauduin tästä ystävälleni Emilialle, joka tarjoutui pitämään minulle seuraa. Kuin ”enkeli” hän saapui asuntooni epäröimättä ja antoi minulle tukea erittäin vaikeassa tilanteessa. Muistan edelleen liikuttuneena, miten empaattinen ja sydämellinen hän on. Mietin Sananlaskua 17:17: ”Ystävän rakkaus ei koskaan petä, veli auttaa veljeä hädän hetkellä.” sekä 1. Johanneksen kirjettä 4:7–8: ”Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus.” Kiitoksin ajattelen ystävääni Emiliaa, joka on heijastanut Jumalan rakkautta läsnäolollaan ja rohkaisee minua jatkuvasti.

Erityisesti olen kiitollinen Jumalalle, joka on siunannut minulle nämä tärkeät ja rakkaat ystävät, joiden kanssa voin jakaa tätä hengellistä matkaa.

Sharon

Elämän suruissa ja iloissa

Kun puolisoni kuoli, tuli hautajaisissa luokseni hänen serkkunsa, jonka kanssa ystävystyin. En tiedä, miten olisin selvinnyt tuosta ajasta ilman häntä. Hänen esirukouksensa ja fyysinenkin apunsa ovat kantaneet minua myös myöhempinä elämäni vaikeina hetkinä. Olemme toki jakaneet yhdessä myös paljon ikimuistoisia, hauskoja hetkiä. Olen saanut elämääni koko hänen ihanan perheensä, mikä on ollut todella suuri siunaus. Hänestä tuli myös ”hengellinen äitini”. Hänen kanssaan aloin aikoinaan käydä hengellisissä tilaisuuksissa ja löysin Pelastusarmeijan. Koen, että hän oli todellinen Jumalan lähettämä enkeli, jonka ansiosta jopa elämäni kauheimpana aikana sain kokea Jumalan suurta rakkautta, lohdutusta ja johdatusta.

Pelastava enkeli surun hetkellä