Asunnottomuus ja turvallinen naapurusto puhuttivat asukasillassa

Kurvin työryhmä järjesti 13.10. Pelastusarmeijan Helsingin osaston tiloissa asukasillan teemalla ”Asunnottomuus ja Asunto ensin -mallin palvelut”. Mikä on asunnottomuuden nykytila? Miten tuettu asuminen toimii? Miten rakentaa turvallista ja toimivaa yhteiseloa naapurustossa?

Kaikkien Kurvi eli Kurvin työryhmä on vuonna 2022 perustettu yhteistyöverkosto, joka toimii Helsingin Sörnäisten Kurvin alueella. Sen tavoitteena on parantaa alueen turvallisuutta, viihtyisyyttä ja yhteisöllisyyttä sekä edistää eri ihmisryhmien välistä vuoropuhelua. Työryhmä kokoaa yhteen asukkaita, järjestöjä, yrityksiä ja viranomaisia. Verkostossa ovat mukana muun muassa Helsingin kaupunki, A-klinikkasäätiö, Helsingin Diakonissalaitos, Helsingin poliisilaitos sekä Kurvin alueen asukkaita, taloyhtiöitä ja yrityksiä. Myös Pelastusarmeijalla on edustus Kurvin työryhmässä.

Kurvin työryhmä järjestää kuukausittaisia siivoustalkoita Vaasanpuistikossa sekä erilaisia yhteisiä tapahtumia ja asukasiltoja. Se edistää asukkaiden, päihteitä käyttävien ihmisten, järjestöjen ja viranomaisten välistä yhteistyötä sekä välittää tietoa alueen turvallisuushaasteista kaupungin viranhaltijoille ja päättäjille. Tavoitteena on vähentää päihteiden käyttöön liittyviä haittoja, turvattomuutta ja vastakkainasettelua.

Lokakuun asukasillassa pohdittiin erityisesti asunnottomuuden vähentämistä sekä asumisyksiköiden asukkaiden ja muun naapuruston yhteiselon haasteita. Tilaisuuden aluksi Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion komentaja, everstiluutnantti Saga Lippo esitteli Pelastusarmeijan työtä Kalliossa. Vuosikymmenten saatossa Pelastusarmeijalla on ollut Keskuskorttelissa monenlaista toimintaa. Nykyisin Kalliossa toimivat Alppikadun asumispalveluyksikkö, Castréninkadun tilapäisen asumisen yksikkö, työllistämisen yksikkö sekä Pelastusarmeijan Helsingin osasto.

Asunnottomuus kasvussa

Illan asiantuntijaosuuden aloitti Y-Säätiön tutkija Riikka Perälä, joka tarkasteli asunnottomuuden kehitystä Suomessa ja Asunto ensin -mallin merkitystä sen vähentämisessä.

Vuonna 1987 Suomessa oli yli 18 000 asunnotonta. Pitkäjänteisellä työllä määrää onnistuttiin vähentämään vuosikymmenten ajan, mutta vuodesta 2024 lähtien asunnottomien määrä on jälleen ollut kasvussa. Vuonna 2025 asunnottomia oli 4 579, joista 1 306 pitkäaikaisasunnottomia. Asunnottomuus keskittyy erityisesti pääkaupunkiseudulle ja muihin suuriin kaupunkeihin. Myös häätöjen määrä on kasvanut vuodesta 2020 lähtien. Vuonna 2024 häätöjä oli noin 5 400.

Perälä kuvasi asunnottomuuden taustalla vaikuttavaa monimutkaista kokonaisuutta. Työttömyyden lisääntyminen, elinkustannusten nousu, asuntomarkkinoiden tilanne ja eriarvoisuuden kasvu vaikeuttavat asumisen turvaamista. Asunnottomuuden kehitykseen vaikuttavat myös päihdekulttuurin muutokset, muuttoliike kasvukeskuksiin ja väestön ikääntyminen. Poliittisista päätöksistä esiin nousivat sosiaaliturvan leikkaukset sekä asumisneuvonnan ja järjestötoiminnan rahoituksen väheneminen.

Suomen asunnottomuustyössä saavutettiin pitkään hyviä tuloksia. Keskeinen muutos oli siirtyminen tilapäisestä hätämajoituksesta kohti pysyvää asumista ja asunnottomuuden ennaltaehkäisyä. Asunto ensin -mallin lähtökohtana on, että oma koti on perusta muun elämän vakauttamiselle. Asuminen ei edellytä esimerkiksi päihteettömyyttä, vaan asukkaalle tarjotaan hänen tilanteensa mukaista tukea.

Asunto ensin -periaatetta toteutetaan sekä tuetun asumisen yksiköissä että tavalliseen asuntokantaan sijoittuvissa asunnoissa. Asukkailla on vuokrasopimukset, ja asumisen tueksi voidaan järjestää sosiaali- ja terveyspalveluita sekä muuta yksilöllistä tukea.

Asumispalveluiden tarve kasvaa

Illan paneelikeskustelua johti Helsingin Diakonissalaitoksen D-aseman yhteisötyöntekijä Aaron Tuomivaara. Keskusteluun osallistuivat Helsingin kaupungin asumis-, kriisi- ja päihdepalveluiden johtaja Mikko Tamminen, pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen tähtäävän Pipo-hankkeen projektipäällikkö Paula Pönkänen, Pelastusarmeijan sosiaalisen työn johtaja Jari Karppinen, Asumisen tuen sosiaalityöntekijä Elina Kivelä sekä Rinnekotien asumisen palveluiden palvelujohtaja Taru Åkerfelt.

Keskustelu alkoi kysymyksellä, miksi asunnottomuus on jälleen lisääntynyt Helsingissä ja miten kehityksen suunta voitaisiin kääntää.

– Tähän ei ole yhtä yksinkertaista vastausta. Taustalla vaikuttavat monet asiat, kuten tehdyt leikkaukset ja asuntokannan muutokset. Suunnan muuttaminen edellyttää yhteistyötä, Paula Pönkänen totesi.

Mikko Tamminen nosti esiin yhteiskunnallisten päätösten vaikutukset eriarvoisuuteen sekä huumemarkkinoiden muutoksen. Hän kertoi, miten Helsingin kaupungin asumisyksiköissä häätöjen määrä kaksinkertaistui vuonna 2023. Kaupunki pyrkii lisäämään asumispalveluiden paikkoja, mutta nykyisessä tilanteessa se on vaikeaa.

Myös tuettuun asumiseen pääseminen voi olla pitkä prosessi. Elina Kivelä jakoi, miten jokaiselle asiakkaalle pyritään löytämään hänen tarpeisiinsa sopiva asumisratkaisu. Haasteita aiheuttavat kuitenkin oikeiden palveluiden löytäminen, asiakkaiden tavoittaminen ja sopivien asumispaikkojen puute. Joihinkin yksiköihin voi joutua jonottamaan jopa vuoden.

Pönkänen kuitenkin muistutti, että tilanteet vaihtelevat ja toisinaan asumispaikka voi järjestyä huomattavasti nopeammin.

Paneelissa keskusteltiin myös asumispalveluiden laadusta ja valvonnasta. Tammisen mukaan kaupungin palvelukuvaukset velvoittavat palveluntuottajia tukemaan asiakkaiden asumisen pysyvyyttä, arjen hallintaa ja mahdollisuuksia mielekkääseen toimintaan. Palveluiden valvonta on samalla yhteistä kehittämistyötä.

Taru Åkerfelt korosti palveluntuottajien omavalvontaa. Jari Karppinen puolestaan kertoi, että Pelastusarmeijan asumispalveluyksiköiden omavalvontaraportit ovat julkisesti nähtävillä yksiköiden verkkosivuilla.

Asumisyksiköiden koko herätti keskustelua

Yksi illan keskeisistä kysymyksistä koski suuria asumispalveluyksiköitä. Miksi paljon tukea tarvitsevia ihmisiä sijoitetaan samoihin rakennuksiin, ja millaisia vaikutuksia tällä on asukkaille ja ympäröivälle naapurustolle?

Tammisen mukaan suurten yksiköiden taustalla ovat osittain noin 15 vuotta sitten tehdyt ratkaisut, jolloin pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseen panostettiin voimakkaasti. Tuolloin perustettuihin yksiköihin liittyy investointivelvoitteita, joiden vuoksi niiden on jatkettava toimintaansa jopa vuoteen 2050 asti.

Panelistit tunnistivat suurten yksiköiden haasteet, mutta nostivat esiin myös niiden käytännöllisiä puolia. Åkerfelt muistutti taloudellisista reunaehdoista, ja Karppinen totesi, että parhaimmillaan suuri yksikkö voi olla myös tehokas. Kivelä puolestaan huomautti, että suuremmassa yksikössä esimerkiksi mielenterveyteen liittyvän tuen järjestäminen voi olla helpompaa kuin hajautetummassa asumisessa.

Asunto ensin -mallin suhde päihteettömyyteen nousi niin ikään keskusteluun. Karppinen korosti, että ensimmäinen askel on turvallisen asumisen järjestyminen. Sen jälkeen ihmistä voidaan tukea muilla tavoin.

– Yksi tärkeä tuen muoto on matalan kynnyksen työtoiminta. Se tuo päivään rytmiä ja sosiaalisia kontakteja. Työtoiminta on päihteetöntä, joten se voi myös tukea päihteettömyyttä tavoittelevaa asukasta, Karppinen kertoi.

Åkerfelt piti Asunto ensin -mallia hyvänä lähtökohtana mutta muistutti, että muuttuva maailma edellyttää myös asumispalveluilta uusien toimintatapojen kehittämistä.

Turvallisuus ja ihmisarvoinen kohtaaminen kuuluvat yhteen

Asumisyksiköiden vaikutukset lähiympäristöön olivat yksi asukasillan puhuttavimmista aiheista. Keskustelussa etsittiin keinoja vähentää häiriöitä ja lisätä turvallisuuden tunnetta sekä asumisyksiköissä että niiden naapurustossa.

Åkerfelt painotti ympäristötyön ja naapuruston kanssa tehtävän yhteistyön merkitystä. Pönkänen kertoi Helsingin kaupungin lisänneen asumisyksiköihin suunnattua sosiaalityötä ja jalkautuvia terveyspalveluita.

Kivelä muistutti samalla perusoikeuksista: – Asumisyksiköiden asukkailla on oikeus oleskella julkisissa tiloissa ja liikkua kaupunkiympäristössä. Heidät tulee kohdata ihmisinä.

Tilaisuudessa esiteltiin myös kyselyn vastauksia siitä, millaisin keinoin alueen yhteiseloa voitaisiin parantaa. Vastauksissa toivottiin lisää työntekijöiden läsnäoloa, mielekästä tekemistä, päiväkeskuksia ja paikkoja, joissa ihmiset voivat viettää aikaa. Esille nousivat myös pienempien asumisyksiköiden tarve, naapurustotyön vahvistaminen ja asukkaiden omien näkemysten kuuleminen.

Yleisökeskustelussa huoli konkretisoitui. Eräs alueen asukas kertoi joutuvansa puuttumaan huumeiden käyttöön leikkipaikalla ja keräämään lasten kanssa roskia ja huumeidenkäyttövälineitä pois. Hän piti kohtuuttomana, että vastuu tällaisista tilanteista jää alueen asukkaille.

Åkerfelt muistutti, etteivät ympäristössä häiriöitä aiheuttavat ihmiset välttämättä ole lähistön asumisyksiköiden asukkaita. Tamminen puolestaan totesi, että asumispalveluiden henkilökunnan mahdollisuudet puuttua julkisilla paikoilla tapahtuvaan toimintaan ovat rajalliset. Vakaviin häiriötilanteisiin ja epäiltyihin rikoksiin puuttuminen kuuluu poliisin tehtäviin.

Keskustelussa kysyttiin myös, miten huolta herättävässä tilanteessa olevan ihmisen voisi saada palveluiden piiriin. Tamminen nosti esiin sosiaalipalveluille tehtävän huoli-ilmoituksen. Kivelä muistutti, ettei aikuista ihmistä voida lähtökohtaisesti pakottaa ottamaan apua vastaan. Siksi matalan kynnyksen palvelut ja mahdollisuus hakeutua niihin vapaaehtoisesti ovat tärkeitä.

Pelastusarmeijan kiinteistöpäällikkö Petra Lamminkari nosti esiin myös palveluiden saatavuuden ilta- ja yöaikaan: – Monen asunnottoman tai päihteitä käyttävän elämä ei toimi virka-aikana. Siksi ilta- tai yöaikaan tarjottavat palvelut olisivat tärkeitä, hän huomautti.

Illan lopuksi panelistit katsoivat tulevaisuuteen. Keskeisiksi kehittämistarpeiksi nousivat asunnottomuuden ennaltaehkäisy, riittävät asumispaikat, sosiaali- ja terveyspalveluiden parempi yhteensovittaminen sekä asukkaiden oman äänen kuuleminen.

Keskustelu osoitti, etteivät asunnottomuuden vähentäminen ja turvallisemman naapuruston rakentaminen ole toisistaan erillisiä tavoitteita. Molemmat edellyttävät toimivia palveluita, riittäviä resursseja ja eri osapuolten välistä vuoropuhelua.

Toni Kaarttinen

Kuvat: Toni Kaarttinen