Gabriel Ebah: Uskontiellä ei olla koskaan perillä, vaan aina matkalla

Kapteeni Gabriel Ebah muutti Suomeen vuonna 2005, ja samana vuonna hän löysi Pelastusarmeijan – kristillisen yhteisön, joka tuntui kutsuvalta ja kotoisalta. Tänä päivänä Gabriel johtaa Porin ja Rauman osastoja. Hänelle on tärkeää kaikenikäisten ja kaikenlaisten ihmisten huomioiminen seurakuntaelämässä.

Kapteeni Gabriel Ebahin juuret ovat Nigeriassa Benin Cityssä. Hän syntyi vuonna 1978 yritteliääseen perheeseen: Gabrielin äidillä oli oma yritys, ja isä teki työuran koulutuskeskuksessa, jossa valmennettiin työntekijöitä. Ennen eläköitymistään hän oli edennyt instituutin johtajaksi.

Gabriel on sisarkatraansa vanhin. Perhettä siunattiin myös kolmella muulla lapsella: hänellä on pikkusisko ja kaksi pikkuveljeä.

– Toinen veljistäni asuu nykyään Italiassa perheensä kanssa. Hänellä on vuoden vanha lapsi, Gabriel kertoo hymyillen.

Molemmat jalat Jeesuksen puolella

Kristillisyys oli läsnä Gabrielin kotona.

– Vanhempani olivat hyviä kristittyjä. Kävin heidän kanssaan kirkossa jo pikkulapsena. En tiedä, olinko uskosta kovin kiinnostunut, mutta kuului perhekulttuuriimme käydä kirkossa, Gabriel naurahtaa ja jatkaa: – Siellä oli kuitenkin kiva käydä, oli monia kavereita ja aktiviteetteja. Meillä oli raamattupiiri, kuoro ja seurakuntabändikin.

Gabriel kertoo, että lapsen usko muuttui syvemmäksi aikuistumisen myötä.

– Alussa olin uskossani ”yksi jalka sisällä, toinen ulkona”. Myöhemmin ymmärsin, että eiköhän se olisi parempi, jos molemmat jalat olisivat Jeesuksen puolella, Gabriel sanoo ja väläyttää aurinkoisen hymyn.

Kohtalona Suomi ja Armeija

Vuonna 2005 Gabriel muutti Suomeen suorittamaan Business Information Technology (BBA) -opintoja Oulun ammattikorkeakoulussa. Tämä ei ollut kuitenkaan hänen ensisijainen tulevaisuudensuunnitelmansa.

– Suurin kiinnostukseni oli kouluttautua lentäjäksi. Ennen Suomeen saapumista opiskelin alaa Venäjällä. Mutta kaikki ei mennyt suunnitellusti. Tutkin, olisinko voinut jatkaa lentäjäksi kouluttautumista jossain muualla, mutta se oli aivan liian kallista. Tämä venäläinen yliopisto oli ainoa, johon minulla oli varaa. Joten suunnitelmat muuttuivat. Hain useaan paikkaan Business Information Technology -opintoihin ja pääsinkin muutamaan. Näistä valitsin Oulun, joka vaikutti kiinnostavalta ja tasokkaalta koululta.

Gabriel halusi uudessa maassa löytää myös oikealta tuntuvan seurakuntayhteyden. Hän tutustui Vapaaseurakunnan tilaisuuksiin. Siten hän sai ensikosketuksensa myös Pelastusarmeijaan vieraillessaan Oulun osaston joulujuhlassa yhdessä Vapaaseurakunnan pastorin kanssa. Seuraavana keväänä Gabriel vieraili satunnaisesti Armeijan tilaisuuksissa, ja kesällä 2006 järjestetty Juuret-kongressi sinetöi hänen tulevan polkunsa.

– Siellä oli todella mukavaa. Ihmiset olivat ystävällisiä, ja minusta tuntui kuin olisin kotona. Silloin tein päätöksen, että pysyn täällä, Gabriel toteaa hymyillen.

Tiedustelen häneltä, mikä sai Armeijan tuntumaan niin kotoisalta.

– Se on se Armeijan henki. Vaikka tuntui mukavalta muuallakin, niin Armeijassa se vaan tuntui hyvällä tavalla erilaiselta. Minuun teki vaikutuksen kiinnostus toisiin ihmisiin. Monesti muualla saatoin mennä ja tulla kenenkään huomioimatta, mutta Armeijassa luokseni tultiin aina ottamaan kontaktia. Se sai tuntemaan oloni kotoisaksi ja toivotuksi.

Kokopäiväisesti Jumalalle

Juuret-kongressin jälkeen Gabriel vihkiytyi pelastussotilaaksi, ja myös upseerikutsumus oli selviö.

– Tiesin jo nuorena, että jonain päivänä aloittaisin kokopäiväisen työn Jumalan hyväksi. Käydessäni alokaskurssia huomasin Armeijan teologian olevan hyvin eläväistä. Pidän tämän teologian käytännönläheisyydestä – se ei ole vain pelkkää teoriaa. Täällä oikeasti kiteytyy sanonnan mukaisesti ”sydän Jumalalle, käsi ihmiselle”.

Gabriel aloitti upseerikoulutuksen vuonna 2009 ja valmistui kaksi vuotta myöhemmin. Hän haluaa lähettää kiitoksensa pilvenreunalle, edesmenneelle everstiluutnantti Petter Kornilowille, joka toimi tuolloin upseerikoulun johtajana.

– Muistan, miten paljon Petter tuki minua. Keskustelimme usein, ja hän soitti minulle säännöllisesti tiedustellen etenemistäni. Tuosta tuesta olen hyvin kiitollinen. Lisäksi minulla on hyviä muistoja kadettiajan matkoista. Kävimme muun muassa Catherine-kurssilla Baselissa Sveitsissä. Se oli intensiivinen mutta hauska viikko.

Mikkelin kutsuva yhteisö

Kadettiaikana Gabriel toimi Helsingin osastossa avustajana.

– Se auttoi tulevassa, vaikka olikin hyvin erilaista kuin olla itsenäisesti vastuussa osastosta. Se, että harjoittelu tapahtui Helsingissä, oli minulle hyvin rikastuttavaa. Näin, mitä kaikkea muuta Helsingissä tapahtuu osastotyön ohella.

Hänen ensimmäinen osastovastuunsa oli Mikkelissä. Siellä hän palveli neljän vuoden ajan, vuosina 2011–2015.

– Ensimmäinen määräys on aina jännittävä – on niin paljon uutta opittavaa. Noina vuosina pystyimme kuitenkin aloittamaan uusia asioita. Se tuntui hyvältä. Mikkelin kaupungin kanssa teimme pilottiprojektin, jossa saimme päivittäin läheiseltä koululta lounaalta jääneet ylijäämäruoat ja jaoimme ne eteenpäin tarvitseville. Se oli mahtava kokemus.

Mikkelissä järjestetyt opiskelijaillat olivat myös onnistuneita. Ajan myötä niissä kävi 40–60 opiskelijaa viikossa.

– Osa kiinnostui Armeijasta, ja he olivat esimerkiksi auttamassa Joulupata-keräyksessä. Meistä muodostui kutsuva yhteisö. Opiskelijoiden kanssa meillä oli myös nuorisobändi.

Jo ensimmäisessä määräyksessä Gabrielille kirkastui näky, miten hän haluaisi jatkossa osastoja johtaa: – Minusta on tärkeää, että Armeijan toiminnoissa eri ikä- ja ihmisryhmät otetaan tasapuolisesti huomioon.

Hyvinkään kautta Poriin

Mikkeliä seurasi määräys Hyvinkään osastoon. Siellä Gabriel ehti palvella kolme vuotta.

– Hyvinkäällä hienoa olivat aktiiviset, osastoa tukevat sotilaat ja jäsenet. Jokainen osasto on erilainen, ja tämä on osa oppimisprosessia. Huomasin, että jos jokin asia toimi Mikkelissä, se ei välttämättä tarkoita, että se toimisi muualla.

Vuonna 2018 Gabriel sai määräyksen nykyiseen tukikohtaansa Poriin. Vuonna 2022 hän sai lisävastuun Rauman osastosta.

– Raumalla vierailen kerran kuukaudessa pitämässä sunnuntain jumalanpalveluksen. Rauman osaston sotilaat järjestävät itsenäisesti kuukauden toisen jumalanpalveluksen. Sosiaalityöntekijämme Niko Paasikivi puolestaan vierailee viikoittain pitämässä vapaaehtoisten kera keskiviikkokahvilaa, Gabriel selventää työnjakoa kahden osaston kesken.

Perheet toivottuja

Porin osaston viikko-ohjelma muodostuu sunnuntain jumalanpalveluksesta, maanantain kahvituvasta ja vuoroviikoittain tiistain miesten- ja naistenpiireistä. Kerran kuukaudessa osastolla järjestetään opiskelijailta.

Osastolla on alkanut myös uusia toimintoja.

– Viime vuonna aloitimme viikoittaisen suomenkielisen keskustelupiirin Ukrainan pakolaisille. Heräsimme tähän tarpeeseen – ja jatkamme niin kauan, kun näemme sille tarvetta. Viime vuoden lopulla olemme aloittaneet myös perhekerhon joka kuukauden toisena lauantaina.

Perhetyön Gabriel näkeekin hyvin tärkeänä.

– Suuri toiveeni olisi, että se kasvaisi. Perheet ja lapset ovat Pelastusarmeijan vision keskiössä. Meillä on aina haaste saada tämän ikäisiä mukaan toimintaan.

Apua eniten tarvitseville

Sosiaalinen työ tapahtuu Porin osastossa ajanvarauksen kautta. Ajanvaraus on auki yhtenä päivänä viikossa. Ajanvarauksen yhteydessä sovitaan tapaamisaika.

– Suurin osa tuesta jaetaan lahjakortteina. Niissä on se hyvä puoli, että ihmiset voivat itse valita, mitä tarvitsevat. Samalla kuitenkin tietyt tuotteet, kuten päihteet, pystytään rajaamaan avun ulkopuolelle. Haluamme jakaa avustuksia vastuullisesti: niin että apu menee niille, jotka sitä eniten tarvitsevat.

Avustustarpeet ovat pysyneet pandemiasta ja viime vuoden haasteista huolimatta melko samanlaisina. Pandemian vaikutus osaston elämään oli onneksi muutoinkin rajallinen.

– Osasto oli rajoitusten mukaisesti pahimpina pandemia-aikoina kiinni, ja tein pieniä videohartauksia, joita ihmiset pystyivät katsomaan verkossa. Iloitsen, että ihmiset palasivat osastolle nopeasti. Monet kaipasivat tätä tärkeää yhteyttä.

Perheestä, Jumalasta, elämästä

Jutteluhetkemme Porin osastolla on loppumaisillaan, mutta ennen lähtöä haluan tiedustella Gabrielilta vielä muutamia henkilökohtaisuuksia. Gabrielilla on kaksi poikaa, 15-vuotias Ediri ja 12-vuotias Runo. Ediri oli osa Nuoret riveissämme -sarjaa (numerossa 08/2021 – lehdet löydät kotisivuiltamme Sotahuudon arkistosta). Tuolloin Ediri kertoi innostuksestaan hiphop- ja elektronisen tanssimusiikin tekemistä kohtaan. Gabriel kertoo, että näin on edelleen.

– Hän on tehnyt yhteisprojekteja musiikkituottajien kanssa ympäri maailmaa. Hän on ottanut osaa erinäisiin kisoihin ja menestynytkin niissä. Olen tästä hyvin iloinen ja ylpeä. Tämä on paljon parempi tapa käyttää energiaa ja aikaa kuin ostarilla lorviminen, Gabriel naurahtaa isällisesti.

Gabriel itsekin on musiikkimiehiä. Ennen muuttoa Eurooppaan hän teki Nigeriassa töitä äänitekniikan parissa eri livetapahtumissa ja studiotuotannoissa. Hän opetti myös kosketinsoittamista. Musiikki on edelleen rakas harrastus, mutta sen rinnalle on löytynyt myös uusi intohimo.

– Olen testaillut 3D-animointia. Minua kiehtoo, miten voisimme kertoa Jeesuksesta niin lapsia kuin aikuisiakin kiinnostavalla tavalla. Hahmot tekevät tarinasta lapsille mielenkiintoisemman.

Gabrielin olemuksesta ja puheista välittyy mutkaton, rakastava suhde Taivaan Isään. Pyydän Gabrielia lopuksi summaamaan tämän suhteen.

– Uskontiellä ei voi sanoa olevansa koskaan perillä – vaan aina matkalla. Hyvä on uskoa, luottaa, rukoilla ja olla yhdessä ihmisten kanssa.

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen ja Gabriel Ebahin kuva-albumi 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä