Ihmisen tarpeisiin, ihmisen ehdoilla

image description
Pelastusarmeijan tuettu asuminen, eli tuttavallisemmin PATAS-toiminta on vuoden olemassaolonsa aikana tavoittanut jo 22 asiakasta.
– Työ on lähtenyt rullaamaan mainostamatta – tehtyjen töiden kautta. Maineemme on, että pärjäämme haasteellistenkin asiakkaiden kanssa, paljastaa PATAS-toiminnanjohtaja, diakoni Tarja Lönnroth.
– Antamamme apu on kokonaisvaltaista, ja jokaiselle annetaan hänen tarvitsemansa aika.

Toukokuussa 2016 Turun kaupunki solmi sopimuksen Pelastusarmeijan kanssa tuetusta asumisesta. Tuetussa asumisessa tarjotaan tukea ja ohjausta henkilöille, jotka asuvat omissa vuokra- tai omistusasunnoissaan Turun seudulla. Tuki on suunnattu päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Tänä keväänä toimintaan on saatu uudet toimistotilat ja ryhmätoimintaan soveltuvia tiloja, joista osa on Pelastusarmeijan Turun osaston kanssa yhteiskäytössä.

– Toimimme hyvin paljon kodinhoidon tavoin, sillä erotuksella, että aikamme asiakkaan kanssa on paljon pidempi. Perusyksikkömme on tunti käyntiä kohden, käynnit saattavat venyä tarvittaessa useampaan tuntiinkin, PATAS-toiminnanjohtaja Tarja Lönnroth toteaa.

– Vastaamme asiakkaan tarpeisiin hänen ehdoillaan. Asiakkaan kotiin mennään häntä kunnioittaen.

Monipuolista apua

Annettu tuki on kokonaisvaltaista. Tehtäviin kuuluu muun muassa siivousta, auttamista viranomaisasioinneissa, asiakkaan ohjaamista erilaisiin ryhmiin ja tuen antamista muissa elämänhallintaan liittyvissä asioissa. Myös taloudenhoitoon ja lääkehoidon oikeanlaiseen toteutumiseen usein tarvitaan tukea. Asiakkaille annettava tuki on jaettu kolmeen vahvuuteen: kevyen tuen asiakasta tavataan vähintään neljä, perustuella olevaa kahdeksan ja vahvan tuen asiakkaita viisitoista tuntia kuukaudessa. 

– Nämä ovat sopimuksen mukaisia minimiaikoja. Suurin osa asiakkaistamme on vahvalla tuella. Asiakkaistamme mielenterveyskuntoutujia on kahdeksan ja loput päihdepuolelta. Nuorin asiakkaamme on vasta 24-vuotias, asiakkaiden keski-ikä on 57 vuotta, ja naisia on vain viisi.

PATAS-toiminnassa on käytössä oma ohjaaja -järjestelmä.

– Sama ohjaaja menee aina saman asiakkaan luokse ja pitää huolen siitä, että asiakas saa riittävän tuen. Näin yhdellä työntekijällä on aina yhden ihmisen tilanne hallinnassa. Se luo luottamusta herättävän jatkumon. Vaikeissa erityistilanteissa myös työparin käyttö on mahdollista.

Tiimistä voimaa

PATAS-toiminnasta vastaa diakoni Tarja Lönnroth, ja hänen apunaan on tiimi, johon kuuluu vakituisesti kaksi diakonia, sairaanhoitaja ja kaksi lähihoitajaa. Lisäksi vapaaehtoinen Liudmila Sui on auttamassa kerran pari viikossa.

– Kaikilla työntekijöillämme on tähän tehtävään kutsumus, Tarja toteaa.

– Työntekijöidemme tämänhetkinen koulutustaso on korkea ja tiimimme on moniammatillinen.  Työn vaativuus on osoittanut sen, että se on selkeä etu. Osa työntekijöistämme omaa myös kokemusasiantuntijuutta, omaa taustaa, josta on selvitty. Pystyy eläytymään heidän tilanteeseensa, jotka kamppailevat päihteiden ja muiden ongelmien kanssa.

– Tässä työssä ollaan ihminen ihmiselle – se on aitoa, rehellistä välittämistä, toteaa lähihoitaja Juha Peltonen.

Juhan työkaveri, lähihoitaja Juuso Muukkonen yhtyy tähän.

– On oltava rehellinen niin asiakkaalle kuin itsellekin.

Työ on itsenäistä, mutta tukea on myös saatavilla.

– Työntekijöille on antoisaa, että he saavat itsenäisesti rakentaa aikataulun. Se on joustavaa ja toimivaa. Mutta ryhmän tuki on aina käytössä. Keskustelemme paljon, ja ryhmätyönohjaus on osa arkeamme. Ryhmätyönohjausta on kuluneen talven aikana saatu Pelastusarmeijan osaston upseerilta Natalia Penttiseltä, Tarja paljastaa.

Diakoniatyön ytimessä

– Olemme diakonian ytimessä. Rakasta lähimmäistä, niin kuin toivoisit itseäsi rakastettavan, toteaa diakoni Marko Erkamaa.

Marko on aloittanut työt tiimissä joulukuussa ja on tullut kutsuttuna tähän työhön jakamaan Tarjan rinnalla vastuuta tämän uuden työn kehittämisestä. Tarja ja Marko toteavat, että tämä työ on juuri sitä, mihin he ovat aikanaan koulutuksensa saaneet.

– Asiakkaissamme on heitä, joita muut toimijat eivät ole vastaanottaneet. Meillä on onnistuneita tapauksia, jossa muiden epäonnistuessa olemme lopulta saaneet yhteyden näihin tuettaviin ja olemme saaneet asian etenemään. Emme suostu luovuttamaan, Tarjaa toteaa päättäväisesti ja jatkaa:

– Pelastusarmeijana erityispiirteenämme on diakonisuus ja hengellisyys. Meillä on asiakkaita, joiden kanssa olemme saaneet käyttää hyväksi hengellistä taustaamme. Mutta se pitää aina olla asiakkaalta lähtöisin. Rukoilemme asiakkaan pyytäessä hänen kanssaan ja viemme rukouspyyntöjä tiimille.

– Nyt kun tiimimme on hioutunut yhteen, järjestämme kerran viikossa yhteisiä aamuhartauksia. Meillä on rukousmalja, johon keräämme saamamme rukouspyynnöt ja sitten luemme ne yhdessä. Kannamme asiat Jumalan eteen.

– Palkitsevinta tässä työssä on kiitokset, joita asiakkailta saa: ”Olet Jumalan lahja.” Se tuntuu äärettömän hyvältä. Yksinkertaisista asioista tulee jotain suurta.

Ihmistä ei jätetä

Suvi on ystävällisesti luvannut kertoa oman tarinansa. Hän on yksi PATAS-toiminnan ensimmäisistä ja nuorimmista asiakkaista. Suvia odotellessa juttelemme sairaanhoitaja Pirkko Ontujeffin kanssa tovin.

– Tehtävääni kuuluu kotiin annettava hoitotuki – ohjata asiakkaat mahdollisimman terveelliseen elämäntapaan. Meillä on ollut asiakkaita, jotka eivät ole olleet perusterveydenhuollon piirissä vuosiin. Kenenkään elämää emme pysty muuttamaan hetkessä, vaan tulokset syntyvät pikkuhiljaa. Kun ongelmat tiedostetaan, niitä voidaan ratkoa.

– Toistuvilla, säännöllisillä käynneillä kannattelemme asiakkaitamme. Periaate on, että ihmistä ei jätetä. Näin hylkäämisen kokemusta ei pääse syntymään.

Pelastusarmeija on mielekäs työympäristö Pirkolle.

– Olen viehättynyt Pelastusarmeijan tavasta auttaa lähimmäisiä. Uskon, että jokaisen ihmisen sisällä elää pieni auttaja.

Suvin uusi elämä

Reipas, kauniisti hymyilevä Suvi ottaa kahvimukin käteensä ja istuu pöydän äärelle. Suvin silmistä heijastuu levollisuutta ja uskoa tulevaan – näin ei ollut vielä muutama kuukausi sitten.

– Tämä on ollut hyvin hämmentävä vuosi. Jäin leskeksi vuosi sitten, kun mieheni menehtyi lääkeaineiden yhteisvaikutukseen. Sitä myötä jäin myös asunnottomaksi, kun yhteinen vuokra-asunto meni alta. Tukeuduin mieheni sukulaisiin, mutta päässäni takoi ajatus, että he tarvitsisivat tilaa surra. Menin laitokseen, ja miten vihasin sitä! Ehdin olla pari kuukautta siellä, kunnes ihana, raitis ystäväni Viljami otti minut luoksensa asumaan. Hän taisi kyllästyä ainaiseen valittamiseeni, Suvi naurahtaa.

35-vuotiaalla Suvilla on taustalla alkoholiongelma ja lääkkeiden väärinkäyttöä. 16-vuotiaana hän teki kotona kiljua isältään perinnöksi jääneellä välineistöllä.

– Pää oli jollain saatava sekaisin. Rahaa ei ollut, niin tämä oli halpa tapa päästä humalaan. Muut päihteet tuli parikymppisenä mukaan. Vajosin syvemmälle niihin. Kaveripiiri kun vielä muodostui narkkareista ja alkoholisteista, niin ongelmavyyhti oli valmis.

Suvi asui hetken ystävänsä Viljamin luona. Tänä aikana hän oli jo sosiaalityöntekijän kanssa yhteydessä PATAS-tiimiin. Jonkin ajan kuluttua Suvi sai vuokra-asunnon ja PATAS-tiimin tuki tuli siihen rinnalle.

– Viljami vei minut myös AA:han melko pian mieheni kuoleman jälkeen. Se oli iso askel. Asia ei kyllä heti mennyt perille, vaan vielä piti mennä leikkimään viinalla. Kun sain oman asunnon, niin sekosin siihen yksinäisyyteen ja aloin lääkitsemään itseäni jälleen alkoholilla. Ryyppäsin puolitoista kuukautta päivittäin ja ajauduin huonoon seuraan. Mutta sitten heräsin siihen, etten enää halua vajota tähän tuttuun syvyyteen. Nyt olen ollut juomatta viisi kuukautta.

Pirkko kuuntelee Suvin kertomusta.

– Tulimme mukaan siinä kohtaa, kun Suvi oli käynyt vertaistukiryhmissä. Itselläni on myös elämänkokemusta alkoholista, olen ollut nyt juomatta 30 vuotta. Tiedän, mistä tässä on kysymys. Suvilla on myös sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Mutta hän on pärjännyt oikein hyvin ja käy nyt itsenäisestikin vertaistukiryhmissä. Ahdistuksen iskiessä hän on voinut soittaa omaohjaajalleen.

– Nykyään onkin niin, etten enää soita kovissa ahdistuksissa, vaan kun on jotain hyvää sattunut! Suvi toteaa hymyillen.

– Olemme iloisia siitä, miten Suvin elämä on jo tässä lyhyessä ajassa ratkaisevasti ottanut askelia parempaan suuntaan. Tavoitteena on raittiina pysyminen, ja myöhemmin voimme alkaa vähentää lääkitystä. Olemme kuin varjoja, jotka seuraavat – ja tarjoavat apua, Pirkko toteaa hymyillen ja koskettaa Suvin olkapäätä hellästi.

Suvi myöntää, että pitkästä aikaa hän uskaltaa haaveilla.

– Olen 35-vuotias, mutta tunnen olevani kuin 16-vuotias tyttö, jolla on nyt koko elämä edessä!

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen 


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä