Julkaistu 2.12.2025 07:15
Joulupadan ”pelastavat enkelit”: Sylvia & Martti – patavahtina hyvää joulumieltä
Jos joulupataviikolla vierailet Helsingissä Kampin Narinkkatorilla, on erittäin suuri mahdollisuus, että tapaat Sylvian tai Martin joulupadalla vahtina. Viimeisen viiden vuoden aikana heillä on ollut vuosittain lukuisia patavahtivuoroja. Keitä ovat nämä joulupadan ”pelastavat enkelit” ja miksi joulupatavahtina olo on heille niin merkityksellistä?
Tapaamme Sylvian ja Martin kanssa videoyhteyden välityksellä. Haastatteluajankohtana mökkikautta ei ole vielä laitettu säppiin, joten on helpointa päästä yhteyteen näin. Sylvia Lipposelle (73) ja Martti Kettuselle (70) elektroniset välineet eivät ole vieraita – Sylvia työskenteli Pelastusarmeijan päämajassa 22 vuotta, ja juuri ATK-taidot johdattivat hänet tähän työyhteisöön. Martilla puolestaan on radio- ja tv-puolen ammatillinen koulutus sekä muutaman vuoden alan työkokemus ennen tietoliikennetekniikan teknillistä koulutusta. Tietoliikennetekniikan parissa suunnittelijana hänellä sitten kuluikin melkein 40 vuotta. Videokuvassa takanani näkyy isovanhempieni vanha, vuoden 1958 Salora Riviera -putkiradio, ja tämä kiinnittää Martin huomion.
– Onpa kaunis yksilö. Harrastukseksi korjailen näitä tänä päivänäkin. Kaikki, mikä sähkölle ”haisee”, kiinnostaa. Mottoni on: ”minkä ihminen on rakentanut, sen pystyy korjaamaan” , Martti toteaa, ja Sylvia tökkää häntä kylkeen naurahtaen: – Martti ostaisi näitä kirppareilta vaikka kuinka monta, ellen kieltäisi.
Sylvia ja Martti ovat asuneet Helsingin Paloheinässä jo yli 20 vuotta. Heidän juurensa ovat Pohjois-Karjalasta. Yhteisiä vuosia on kertynyt jo 45.
– Tosin olemme tunteneet toisemme aivan lapsesta asti, olimme miltei naapureita. Olemme samalta kylältä, kävimme samaa koulua ja vanhempamme olivat hyvät tutut keskenään. Romantiikka seurasi vaan myöhemmin, Sylvia toteaa lämpöä äänessään.
Sylvia on ollut eläkkeellä kesästä 2020. Voidaan kuitenkin lausua joululaulua mukaillen ”reippahasti käypi askeleet, eläkeläisen hommat on niin kiireiset”, sillä rakkaat harrastukset sävyttävät heidän arkeaan. Merkityksellisimpänä Sylvialle on vapaaehtoistyö Vanhustyön keskusliitossa.
– Neljätoista vuotta olen ollut mukana. Minulla on nyt kaksi yli yhdeksänkymppistä vanhusystävää, joiden luona käyn. Toista käytän hoidoissa ja toista lenkillä. Soittelemme myös toisillemme.
Muutoin Sylvian arkea täyttää kesällä mökkeily, kasvimaan hoito, marjastaminen, uinti, kuntoportaat ja pyöräily, talvella puolestaan hiihtäminen, lenkkeily, ja ohjattu kuntosaliharjoittelu. Martilla vanhojen elektroniikka- ja sähkölaitteiden korjailu, remonttihommat mökillä ja taloyhtiön isännöinti. Liikuntana lentopalloa, jumppaa ja hiihtämistä.
Sylvia säpsähtää: – Miten saatoin unohtaa, lukeminen on intohimoni! Ei mene päivääkään, etten lukisi. Ilman kirjaa ei voi lähteä mihinkään, eikä uni tulisi. Kirjojen myötä pääsee uusiin maailmoihin. Nyt on luvussa kaksi kirjaa: Rutger Bregmanin ”Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa” ja Hannu Mäkelän ”Runouden ylistys: Suomenkielisen runouden tie Mikael Agricolasta 2000-luvulle”. Suuri suositus molemmille!
Vuosien kokemus joulupadoista
Joulun aikaan ”harrastuksia” tulee yksi lisää: joulupatavahdin toimet. Sylvian eläköidyttyä patavahtivuoroista on tullut tärkeä osa heidän jouluviikkonsa perinteitä. Joulupata-keräys on kuitenkin ollut mukana heidän elämässään jo vuosikausia. Sylvialle ensikosketus koitti jo vuonna 1998, jolloin hän tuli Armeijalle työsuhteeseen. Martti on puolestaan vuosien saatossa tehnyt muutamia vahtitunteja peruutusten sattuessa, ja lisäksi hän oli lukuisina vuosina mukana rahanlaskussa. Menneisyydessä on järjestetty muutama patakonsertti, ja tuolloin hänet löysi narikasta vapaaehtoisena.
Sylvia saapui Armeijaan toukokuussa 1998.
– ATK-kurssilla piti hakea harjoittelupaikkaa. Kävin puhelinluetteloa läpi aloittaen Punaisesta Rististä. Pelastusarmeijan kohdalla tärppäsi. Siellä oltiin tekemässä toimintakertomusta ja oli tarvetta ATK-taitoiselle avustajalle. Harjoitteluajan jälkeen kiinteistö- ja henkilöstöpäällikkö Ahti Salmi pyysi minua jäämään vakituiseksi ja suostuin. Pyysin vain luvan pitää ensin kolmen viikon Meksikon-loman. Martilla oli työkomennus sinne. Tähän suostuttiin, ja näin se hetki kesti 22 vuotta, Sylvia kertaa hymyillen.
Sylvia toimi Pelastusarmeijan sosiaalityön ja myöhemmin ohjelmasektorin sihteerinä. Työssä oli kolme suurta kokonaisuutta, jotka rytmittivät hänen työvuottaan: joulupata-asiat, tilastot sekä lasten-, vanhusten- ja miestenleirien valmistelu. Kolmena viimeisenä vuonna hän hoiti myös kauppaosastoa.
– Pidin siitä, että työni oli hyvin vaihtelevaa, ja tehtävät vaihtuivat pitkin vuotta. Sain urani alussa käydä kauppaopiston iltakouluna, siitä olin myös kiitollinen. Olen koulutukseltani kotiteollisuusohjaaja, joten tulin aivan eri maailmasta.
Joulupadat olivat osa Sylvian työkuvaa aivan alusta asti.
– Päällikköni Liisa Ripatti opetti kädestä pitäen kaikki nämä patahommat. Kutsuin leikillisesti häntä ”patakenraaliksi”. Myöhemmin Martti alkoi käyttää sitä samaa nimitystä minusta, Sylvia naurahtaa.
Patoihin liittyvät tehtävät olivat moninaiset: patapaikkalupien kysely pääkaupunkiseudulla, tarvikkeiden tarpeen selvittäminen ja tilaaminen maanlaajuisesti, patamäärien kirjanpito, pääkaupunkiseudun patojen tarvikkeiden pakkaaminen, rahojen laskussa mukanaolo, päivystys peruutusten varalta ja tarjoilujen valmistaminen pitkää päivää tekeville autokuskeille ja rahanlaskijoille. Joulun jälkeen vielä viimeksi saapuneiden patojen rahanlaskentaa, patatarvikkeiden huolto ja varastoon pakkaaminen sekä puuttuvien tarvikkeiden tilaus, ja lopuksi seurantapalaveri.
– Päivät olivat pitkiä, aamusta iltayhdeksään. Työtä oli tietysti enemmän kuin muina aikoina ja paljon muistettavia asioita. Pidin päivittäistä tehtävälistaa, jotta työt tulivat tehdyksi. Patavastaavana oli aina upseeri, jonka luo saattoi mennä ongelmien kanssa ja aina sai neuvoa ja kannustusta. Siitä olin kiitollinen. Varmasti oli hankaliakin päiviä, mutta aika on kullannut muistot. Se, että työtä tehdään vähävaraisten hyväksi, oli minulle aina hyvin merkityksellistä. Sain myös työskennellä hyvähermoisten ja hyväkäytöksisten ihmisten kanssa, Sylvia toteaa hymyillen.
Kampin sissit
Palataan tähän päivään. Kuten aiemmin todettiin, viimeiset viisi vuotta Sylvia ja Martti ovat olleet olennainen osa Armeijan patavahtireserviä. He ovat erityisesti tykästyneet Helsingin Kampin Narinkkatorin joulupataan, jonka yhteydessä on yksi Joulupata-kampanjan keräyskonteista. Vuosittain heillä on lukuisia patavahtivuoroja. Miksi he kokevat tämän tehtävän tärkeäksi?
– Meillä on nyt vapaata aikaa, ja mikä olisi sen merkityksellisempää ajanvietettä kuin tämä! Voimme käyttää aikaisempaa kokemustamme ja tietämystämme hyödyksi ja avuksi. Tiedämme, miten tärkeä tämä keräys on.
– Tässä tapaa muita patavahteja, entisiä työkavereita ja kokee mukavia kohtaamisia padalla kävijöitten kanssa, Sylvia sanoo ja Martti täydentää: – Jokainen kohtaaminen on erilainen, se on suuri rikkaus.
Tiedän, että he tekevät patavuoroja yhteistyönä. Tiedustelen, mitä se käytännössä tarkoittaa.
– Olemme padalla vuorotellen sään mukaan puolesta tunnista tuntiin. Pisimmillään olemme tällä tavalla vuorotelleet neljä tuntia putkeen. Vapaalla ollessa toinen käy syömässä tai kahvilla, tai hoitaa muita asioita. Narinkkatorilla ollessamme on ollut helppo käydä lounaalla Kampin palvelukeskuksessa.
– Joskus kontilla tulee ruuhkatilanteita, ja silloin voimme olla molemmat paikalla yhtä aikaa. Joskus esimerkiksi löytötavaratoimisto on tuonut lunastamattomia tavaroita kymmenen kassia kerrallaan. Yhdessä olemme saaneet nopeammin otettua tavarat vastaan ja olemme voineet hiukan aloittaa lajitteluakin.
Sylvia tekee myös yhden käytännön paljastuksen: – Jouluruoat tulee ostetuksi myös näillä patareissuilla. Näin ei tarvitse mennä enää aattona kauppaan, hän naurahtaa.
Tiedustelen, onko vuosien saatossa ollut mieleenpainuvia kohtaamisia. Ja toki niitä löytyy!
– Päiväkodin lapset tulivat padalle ohjaajiensa kanssa. Jokainen toi jotain pientä padalle, kuten äitinsä neulomat sukat tai oman vanhan lelunsa. Se oli varmasti lapsille opettavaista ja vahdille kovin suloista! Toinen hauska kohtaaminen oli, kun eräs poika oli päässyt Oulun yliopistoon opiskelemaan. Hän oli polkupyörineen ja nyssäköineen matkalla Ouluun. Bussiin ei vastaanotettukaan pyörää, joten hän toi sen juoksujalkaa padalle. Toivottavasti hän ehti vielä bussiin, Sylvia muistelee hymyillen. Martti väläyttää myös virneen: – Näin kerran Stockan patavahtina hyvin näyttävän naisen. Kuvailin rouvaa Sylvialle. Selvisi, että hän oli Pelastusarmeijan tuolloinen johtajatar, eversti Anne-Dore Naud .
Usein joulupadalla suurimmat haasteet liittyvät kylmään ja märkään säähän. Sylvialla ja Martilla on keino kohdata pahatkin pakkaset: – Kerrospukeutuminen on poikaa. Meillä on aina pakkasta varten lisävaatteet mukana erikseen: iso toppatakki, lämpökengät, rukkaset ja sadeviitta sateen varalle. Niitä säilytetään siellä kontissa koko keräyksen ajan. Yleensä pakkasella ollaan vähemmän kuin tunti kerrallaan padalla. Martti täydentää: – Minulla on lisäksi jalkojen alla vaahtomuovi, joka eristää maasta hohkavaa kylmyyttä. Pakkanen ei ole padalla pahinta, vaan kylmä tuuli.
Kysyn, onko vuosien saatossa ollut muita haasteita.
– Joskus joku nuorisoporukka on tullut kyselemään hiukan tungettelevasti, saisivatko he ottaa kontista tavaraa, mutta näistä tilanteista on selvitty puhumalla, Martti kertoo. Sylviaa puolestaan pohdituttaa katukuvaan ilmestynyt Alfa-PVP muuntohuume, joka aiheuttaa käyttäjissään aggressiivisuutta ja harhoja: – Peukkuhuume on ollut paljon esillä. Se hiukan huolestuttaa, voiko tämä ongelma näyttäytyä padalla. Julkiset paikat ja vuodenaika tosin varmasti auttavat.
Joulupata-keräykseen on tullut uudistuksia viime vuosina, kuten keräyskontit ja miehittämättömät kylmät padat ostoskeskuksissa ja kaupoissa. He näkevät molemmissa hyvää, mutta korostavat ihmiskontaktin tärkeyttä.
– Sillä ja hyvän joulun toivotuksella on iso merkitys.
Tiedustelen lopuksi, näemmekö heidät myös tänä talvena padalla.
– Ehdottomasti, jos vain terveinä pysytään! Tämä tuo hyvän joulumielen, ja myös perspektiiviä siihen, ettei joulu ole kaikille samanlaista kulutusjuhlaa.
Patavahdeille on aina kovasti tarvetta, ja lopuksi Sylvia ja Martti esittävätkin lämpimän kutsun tulla mukaan: – Patavahtitunti tarjoaa pysähdyksen arjen kiireeseen tai pienen aktiviteetin arjen tylsyyteen, mukavaa vaihtelua elämään. Rohkeasti vain padalle, ja ota vaikka kaveri mukaan. Niin se on rattoisampaa ja turvallisempaakin. Saatte hyvän mielen ja entistä paremman joulun!
Toni Kaarttinen
Kuva: Toni Kaarttinen ja Sylvian & Martin kuva-albumi
