Joulupadan ”pelastavat enkelit”: Vesa Rauttu – pyyteettömästi Joulupadan tukena

Lionsien jäsen Vesa Rauttu on hyvin merkityksellinen ihminen Pelastusarmeijan Joulupata-keräykselle. Jo kolmenkymmenen vuoden ajan hän on vastannut Keski-Uudenmaan joulupatojen organisoinnista. Tahdoimme muistaa tätä pyyteetöntä ahertajaa kunniakirjalla, ja kävimme joulupatakoordinaattori Minna Kallosen kanssa tervehtimässä Vesaa hänen polkupyöräliikkeessään Järvenpäässä.

Vesa Rautun Chebici-polkupyöräliike on kuin joulupukin paja. Kulman takana löytyy aina uusi huone – täynnä polkupyöriä, niiden osia ja pyörien suunnitteluun ja kokoamiseen tarvittavia työtiloja ja -tarvikkeita. Vesa kuulee saapumisemme ja tulee vastaanottamaan tutut vieraat. Hän oli tietoinen haastatteluhetkestä, mutta kunniakirjan luovutus tulee hänelle yllätyksenä. Hän ottaa sen hymyillen vastaan, ja ikuistamme tilanteesta muutamia kuvia.

Joulupatakoordinaattorimme Minna Kallonen yrittää sanoittaa, miten otettuja olemme tästä vuosia jatkuneesta yhteistyöstä: – Tämä on ollut todella vaikuttavaa. On hienoa, miten saat valjastettua ihmiset uudelleen mukaan vuosi vuoden jälkeen. Halusimme osoittaa kiitollisuuttamme tällä kunniakirjalla, mutta oli kovin vaikea tiivistää sitä kaikkea tähän yhteen pieneen paperiarkkiin. Ei meillä sanat riitä. Tämä pyyteettömyys koskettaa, ja näkee, että tämä tulee sydämestäsi. Lämmin kiitos siitä.

– Yhteistyömme on ollut hieno asia. Mutten halua kehuja tai kehua, Vesa naurahtaa. – Pelastusarmeijassa arvostan sitä, että työtä tehdään raamatullisesti, eikä pöyhistellä rintaa.

Tuttu Armeija

Siirrymme liikkeen yläkertaan istumaan. 78-vuotias Vesa paljastaa, että Pelastusarmeija tuli tutuksi jo hänen asuessaan pikkupoikana Helsingissä.

– Olen kotoisin Kallion kaduilta. Porukkanne kävi laulamassa ja soittamassa kitaraa Harjutorilla, Vesa muistelee hymyillen. Arvostan, miten Armeija tuo edelleen rohkeasti Jumalan Sanaa esiin. Yhteiskunta yrittää nykyään liikaakin rajoittaa siitä kertomista. Nöyryyden pitäisi palata takaisin ihmisten elämään, sillä meistä ihmisistä on tullut kovin itseriittoisia – emme näe kuin itsemme ja oman elämämme. Meidän pitää muistaa antaa aikaa myös näille toisille lähimmäisillemme.

Vesa muutti 80-luvulla Järvenpäähän ja perusti pyöräliikkeen. Hän otti yhteyttä paikalliseen Lions-klubiin ajatellen, että Lionsien kautta olisi helppo tutustua paikallisiin yrittäjiin ja sopeutua uuden kotikaupungin ympyröihin. Lionsien toiminta-ajatus hyväntekeväisyydestä oli hänelle mieleen. Vesa on edelleen toiminnassa aktiivisesti mukana, ja hän toimi aiemmin peräti piirikuvernöörinä, joka on korkein virka Lionseissa, johon voi kansallisesti edetä. Suomessa on neljätoista Lions-piiriä, ja piirikuvernöörin virka kestää aina vuoden kerrallaan. – Se aika tutustutti minut myös Lionsien maailmanlaajuiseen toimintaan.

Mutkatonta yhteistyötä

Yhteistyö Pelastusarmeijan kanssa oli Vesa Rautulle ajatuksena luonteva: – Minulla on kristillinen tausta. Sitä en ole koskaan peittänyt – enkä tule peittämäänkään. Pohdin, mikä järjestö sopisi parhaiten Lionsien rinnalle, niin sehän on Pelastusarmeija, Vesa toteaa hymyillen.

– Lionsit ja Pelastusarmeija ovat molemmat vanhoja järjestöjä. Näen paljon samankaltaisuuksia, Minna pohtii, ja Vesa nyökkää: – Kyllä, juuri näin. Pidän Pelastusarmeijan tyylistä auttaa olemalla läsnä siellä missä tarvitaan, tekemättä itsestään numeroa. Missä hätä, sinne marssitaan.

Vuonna 1995 Vesa Rautun, Lionsien ja Pelastusarmeijan tiet ristesivät. Vesan hyvä ystävä, Lionsin jäsen Jussi oli kuullut radiohaastattelun, jossa Pelastusarmeijan upseeri oli kertonut olevan pulaa patavahdeista, ja näin joulupatoja jää avaamatta monilla paikkakunnilla. Jussi ja Vesa puhuivat asiasta Pelastusarmeijan kanssa ja päättivät ehdottaa paikallisessa Lions-klubissaan osallistumista keräykseen.

– Seuraava askel oli vakuuttaa klubimme jäsenet siitä, miksi lähtisimme pitämään Pelastusarmeijan joulupataa. Lions on uskonnollisesti sitoutumaton järjestö, mutta saimme klubimme mukaan kertomalla hyvistä teoista, joita padan tuotoilla saadaan aikaiseksi.

Padat ilmestyivät Järvenpään kaduille 1995 ja sitä seuraavina vuosina myös laajemmin Keski-Uudellemaalle.

– Ajatus osallistumisesta on ”myytävä” vuosittain piirillemme uudestaan. Se on käynyt kuitenkin helpommaksi, koska padalla olijoilla on siitä hyviä kokemuksia, joita he mielellään jakavat. Lionsien ja Pelastusarmeijan kolmekymmenvuotinen yhteistyö joulupadan tiimoilta on ollut meidän piirimme pisin yhteistyö, Vesa nyökkää tyytyväisenä ja jakaa Minnalle hyvän uutisen: – Tämän organisointi on minulle kutsumus, ja olen lupautunut tänä ja ensi vuonnakin mukaan, jos vain Luoja suo.

Uskossa eläen

Luoja on suonut Vesalle jo 78 elämäntäyteistä vuotta. Aina ei ole toki ollut helppoa; esimerkiksi hänen isänsä kuoli Vesan ollessa kolmevuotias, ja äiti puolestaan menehtyi Vesan ollessa parikymppinen.

– Sain uskon äidinmaidossa ja olen saanut elää täyttä elämää turvautuen Taivaan Isään, Vesa sanoo ja herkistyy hiukan. – Minulla on ollut niin suojattu elämä. Vaikka olimme köyhiä, pärjäsimme, ja minulla on ollut siskoihini aina hyvät, lämpimät välit.

Vesan äiti kuului Saalem-seurakuntaan. Se tuli myös Vesalle tutuksi pyhäkoulun ja jumalapalvelusten kautta. Tänä päivänä hän on mukana luterilaisen seurakunnan ja Vapaakirkon toiminnassa.

– Meillä on pienryhmä, jonka merkeissä me ”Wanhat Herrat” käymme laulamassa eri seurakunnissa, Vesa toteaa hymyillen. Musiikki on Vesalle myös muutoin merkityksellistä. Hän on mukana Järvenpään Mieslaulajissa, ja on aiemmin toiminut yhdistyksen puheenjohtajanakin. – Ryhmä on kovasti pienentynyt. Olemme tehneet sen virheen, että päästimme jäsenistön liian vanhaksi. Tämä on monien järjestöjen ja seurakuntien ongelma. Jokaiselta vuosikymmeneltä pitäisi olla porukkaa, hän toteaa.

Vesa muistuttaa myös, että hengellisyys tuo elämään turvaa ja rikkautta, ei maallinen hyvinvointi.

– Ilman uskoa en voi elää, ja rukoilen joka päivä, pitkin päivää. Ajattelen ehkä erikoisesti, mutten koe, että raha toisi turvallisuutta. Omaisuuden alttarille menetetään niin puolisoja, perheitä kuin ystäviäkin. Oikea rikkaus tulee muualta.

Polkupyörät elämäntehtävänä

Viettäessämme aikaa tässä Vesan kiinnostavassa liikkeessä emme voi myöskään sivuttaa Vesan elämänmittaista kiinnostusta polkupyöriin ja pyöräilyyn. Vesa kertoo, että hän pikkupoikana rukoili, että saisi polkupyöräkaupan. Ura ”fillareiden” parissa on kestänyt jo 62 vuotta.

– Eli rukouksiisi vastattiin! Minna huomauttaa.

– Kyllä! Olenkin todennut, kun laitatte kädet ristiin, niin miettikää, mitä pyydätte. Herra vastaa ja siihen vastaukseen pitää sitten suhtautua vakavuudella. Se ei ole aina helppoa, sillä tiellä voi olla mutkia ja kuoppia, Vesa toteaa.

Vesa on omistanut oman Chebici-liikkeen Järvenpäässä jo yli 40 vuotta. Laadukkaat pyörät keräävät arvostusta pyöräilyammattilaisten ja -harrastajien keskuudessa.

– Teen asiakkaan toivomuksesta pyörän mittatilaustyönä, se on erityisosaamistani. Mittaan asiakkaat, seuraan ja arvioin esimerkiksi, onko asiakkaalla hitaat vai nopeat solut, onko hän taito- vai voimapolkija, ja millainen ryhti hänellä on. Tästä saan kokonaiskuvan. Tavoitteena on luoda asiakkaalle täydellisesti istuva pyörä.

Ihastelemme Minnan kanssa katossa roikkuvaa tandemia.

– Minulla on toinen samanlainen työn alla. Samoin eräs pyörä, johon asiakkaalla on ollut erityinen pyyntö. Hän toivoo, ettei siinä ole muita tekstejä kuin erään raamatunkohdan tunnus. Mitä asiakas toivoo, sen toteutamme – se on vähän kuin lahja niin asiakkaalle kuin itsellenikin. Minulle laatu on määrää tärkeämpää.

Koronapandemia on jättänyt jälkeensä taloudellisia haasteita, mutta Vesa katsoo luottavaisena tulevaan.

– Luotan siihen, että teen oman osani. Herralta voin pyytää neuvoa, mutta vastaukset voivat olla sellaisia, joita en aina ymmärrä. Herra ei tee mitään, vaan Hän antaa ajatuksen siitä, mitä pitäisi tehdä. Välillä olen ollut omavoimainen, ja silloin on pyörä karahtanut kuoppaan. On suuri autuus ja armo siinä, miten Isä lastaan hoitaa.

Rakkautta ja joulun voimaa

Vesan perheeseen kuuluu vaimo Terttu, kaksi omaa tytärtä ja vaimon kautta poika ja tytär.

– Vaimo ja kaikki rakkaat lapseni ovat minulle kaikki kaikessa.

Olen kuullut tarinan Vesan häistä ja yllytän häntä kertomaan tarinan myös Minnalle.

– Kyllä, vaimo pääsi yllättämään. En tiennyt, että minulla on häät, Vesa naurahtaa ja Minna pyytää: – Ai sinut varastettiin alttarille? Kerro lisää!

– Olin vuosien saatossa kymmeniä kertoja kosinut vaimoani, muttei hän koskaan suostunut. Hän on sellainen nainen, joka haluaa itse tehdä päätökset, Vesa iskee silmää ja jatkaa: – Vaimoni oli hyvin nokkela. Hän oli onnistunut saamaan allekirjoitukseni esteettömyystodistukseen väittämällä sitä urheiluseuran paperiksi. Tuli aika 60-vuotispäivilleni. Vieraita oli parisataa, ja juhlassa oli kaikenlaista ohjelmaa. Minut muun muassa ”lyötiin ritariksi”. Kesken juhlien pianisti alkoi soittaa häämarssia, ja viereeni ilmestyivät Terttu ja paikallinen kirkkoherra pappisasussaan. Kaikkien yllätykseksi Terttu kosi minua! Sanoin ”Joo, joo”, Vesa naurahtaa herkistyen ja pyyhkii kyyneltä poskeltaan.

– Miten ihana tarina! Minulla menee ihan kylmät väreet, Minna myöntää myös hiukan roskia silmiin saaneena.

Tähän aikaan vuodesta ei voi myöskään sivuttaa joulua. Vesa kertoi laulamisen merkitsevän hänelle paljon. Mikä mahtaa olla miehen suosikkijoululaulu?

– Olen tällainen itkuiikka, niin Sylvian joululaulu koskettaa syvältä. Se on niin juhlallinen, kaunis ja dramaattinen.

Vesan perheen jouluperinteisiin tuo vaihtelua se, että hänen tyttärensä on naimisissa sierraleonelaisen miehen kanssa, ja satunnaisesti jouluja on vietetty Afrikassa, Gambiassa, jossa heillä on talo. Näin ei ole tapahtunut viimeiseen kolmeen vuoteen, ja siihen olisi hiukan toiveita.

– Katsotaan, mitä tapahtuu, Vesa naurahtaa sydämellisesti ja lopuksi tiivistää joulun merkityksen itselleen: – On kunnia viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa. Joskus jopa hiukan huvittuneesti ajattelen, että se juhla on niin suuri, että sitä viettävät niin uskovat kuin uskottomat. Se kertoo jo joulun voimasta. Siunausta teille kaikille!

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen

Pelastusarmeijan Joulupata on Suomen perinteisin joulukeräys. Ensimmäinen keräys kotimaan vähävaraisten auttamiseksi järjestettiin vuonna 1906 Helsingissä. Siitä lähtien Pelastusarmeijan joulupadat ovat joka joulu keränneet apua sitä tarvitseville ympäri Suomen: joulupata.fi