Koskelon sijaisvanhempana

Kesämökkimme lähistöllä liikkuu paljon vesilintuja. Keväällä kun mökkimme on tyhjillään, linnut pesivät usein pihapiirissä. Yleensä mökille saavuttaessa poikaset ovat jo kuoriutuneet ja jättäneet pesän. Eräänä kesänä löysimme aitan alta tyhjän koskelon pesän. Poikaset olivat kuoriutuneet, ja jäljellä oli vain munankuoria. Näin ainakin luulimme, kunnes eräänä päivänä isäni kulki aitan ohitse ja sanoi jotain matalalla äänellä.

Yhtäkkiä aitan alta alkoi kuulua kovaa piipitystä, ja pieni pörröinen mustavalkoinen koskelonpoikanen kipitti vauhdilla kiinni isäni mustavalkoiseen lenkkariin. Poikasen vaisto ohjasi etsiytymään emon luokse. Isän matala ääni ja mustavalkoinen lenkkari vastasivat sen ympäristössä parhaiten emon mielikuvaa. Ja niinpä huomasimme tulleemme koskelonpoikasen sijaisvanhemmiksi. Yritimme johtaa poikasen rantaan, ja nopeasti se hyppäsikin veteen, mutta kun isä liikkui, poikanen nousi heti vedestä ja seurasi.

Jotta poistuttuamme rannalta paikalle mahdollisesti saapuva emo olisi löytänyt poikasen, meidän piti saada se jäämään rantaan. Tämä onnistui vain jättämällä lenkkari kyljelleen laiturille ja peittämällä se heinäkasalla suojaksi mahdollisia vaaroja vastaan. Ensimmäisen yön poikanen nukkui tyytyväisenä lenkkarissa.

Seuraavana päivänä kuulimme, kuinka koskelopariskunta liikkui laiturin lähellä. Ne näkivät poikasen ja yrittivät äänekkäästi krotkottaen lähestyä sitä. Mutta poikanen ei tunnistanut oikeita vanhempiaan vaan hätääntyneesti piipittäen ui pakoon ja hakeutui turvaan lenkkarin sisään. Tämä toistui useita kertoja, kunnes jouduimme poistamaan turvapaikan ja pakottamaan poikasen vesille. Tarinalla on onnellinen loppu, sillä monen yrityksen jälkeen poikanen lopulta lähti aikuisten koskeloiden matkaan, ja myöhemmin näimme sen uimassa perheensä seurassa. Ei olisi meistä ihmisistä ollut koskelonpoikasta kasvattamaan aikuiseksi koskeloksi.

Raamatussa Jeesus käyttää usein opetuksissaan kuvia ihmisten arkisesta maailmasta. Johanneksen evankeliumissa hän vertaa ihmisiä lampaisiin ja itseään paimeneen. ”Hän kutsuu lampaitaan nimeltä ja vie ne laitumelle. Laskettuaan ulos kaikki lampaansa hän kulkee niiden edellä, ja lampaat seuraavat häntä, koska ne tuntevat hänen äänensä. Vierasta ne eivät lähde seuraamaan vaan karkaavat hänen luotaan, sillä ne eivät tunne vieraan ääntä.” (Joh. 10:3–5).

Tämän päivän maailma tarjoaa monenlaisia ääniä ja aatteita seurattavaksi. Joskus erehdymme siinä, mikä on oikeaa ja mikä jäljitelmää. Katsomme silmillämme, mutta emme sydämellämme ja sielullamme. Ja kun se oikea lähestyy meitä, emme tunnista sitä, vaan turvaudumme mieluummin siihen, minkä jo tunnemme. Karkaamme hänen luotaan heinäkasan ja lenkkarin turviin.

Eräs tuntemani henkilö kirjoitti kirjassaan siitä, kuinka hummerin kasvaessa sen kova kuori jää vähitellen liian pieneksi. Silloin on aika luopua vanhasta kuoresta, jotta uusi, tilavampi pääsee puhkeamaan esiin. Se ei ole riskitöntä, sillä ennen kuin uusi kuori on valmis ja kovettunut, hummeri on alttiina vaaroille, joilta kova kuori olisi sen suojannut. Mutta jos hummeri ei luovu vanhasta kuorestaan, se ei pääse kasvamaan vapaasti vaan tukehtuu vanhan kuorensa sisään.

Ihmisten kasvattamana koskelonpoikanen ei olisi koskaan oppinut niitä taitoja, joita jokainen koskelo tarvitsee tullakseen kaikeksi siksi, mihin se oli tarkoitettu. Elämä lenkkarissa ihmisten kasvattamana ei olisi tarjonnut sille sitä, mihin se koskelona on kutsuttu. Se olisi jäänyt vangiksi oman ”kuorensa” sisään ja lopulta tukehtunut.

Kristittyinä lähimmäisinä tehtävämme on olla mukana johtamassa ”koskelonpoikanen” elävän veden äärelle ja opastamassa tunnistamaan oikea Jumalan ääni. Ja kun sitten tulee se hetki luopua vanhasta ja lähteä seuraamaan uutta tietä, ehkä joskus tarvitaan pientä tökkäystä oikeaan suuntaan. Emmehän halua, että kukaan jää matkan varrelle, koska ei uskalla luopua vanhasta ja tarttua uuteen. Emmekä halua kenenkään tukehtuvan vanhan kuoren sisään. Kristittynäkin meidän tulee jatkuvasti kasvaa. Ja tämä tapahtuu yhteydessä itse elämän antajaan, ei kopioihin.

Vieläkö sinun kuoressasi on kasvunvaraa, vai olisiko aika luopua jo vanhasta ja antaa uudelle tilaa?

Joko sinä olet tunnistanut oikean Hyvän Paimenen äänen ja olet lähtenyt seuraamaan häntä?

Kati Kivestö
kapteeni 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä