Julkaistu 11.5.2022 09:00

Kullan arvoinen – jääkiekon MM-kisat Tampereella 13.–29.5

Jääkiekon MM-kisat pelataan Tampereella ja Helsingissä toukokuussa. Tampere tunnetaan pitkistä jääkiekkoperinteistään: Suomen ensimmäinen virallinen jääkiekko-ottelu pelattiin Tampereella Pyhäjärven jäällä vuonna 1928. Myös Suomen ensimmäinen tekojäärata ja ensimmäinen jäähalli rakennettiin Tampereelle vuosina 1956 ja 1965. MM-kisojen pääpelipaikkana Tampere oli viimeksi 57 vuotta sitten. Näistä lähtökohdista käsin on helppo ymmärtää Tampereen kaupungin kisojen ajaksi valitsema teema ”Kiekon koti”. Tampereen kaupunki kutsuu kaikkia mukaan tekemään kaikkien aikojen kisoja. Pelastusarmeija on mukana. 

– Haluamme olla mukana kohottamassa tunnelmaa. Meitä ei myöskään yhtään haittaa, jos ihmiset yhdistävät hyvän mielen ja kisafiiliksen Pelastusarmeijaan. Me olemme kiekon kodissa, mutta meidän mottomme ja ajatuksemme kisojen ajan ja niiden jälkeenkin on, että jokainen ihminen on kullan arvoinen, kertoo Tampereen osaston johtaja, kapteeni Riku Leino.

Pelit pelataan uudella Tampereen Kannen areenalla. Keskustori, Tuomiokirkonkatu ja Kuninkaankatu saavat kisailmeen. Pelastusarmeijan uusi iCare Secondhand -hyväntekeväisyysmyymälä on aivan kisahumun ytimessä Kuninkaankadulla. Pelastusarmeija näkyy kisakaduilla ja -torilla muutenkin.

– Jalkaudumme laatikkopyörän kanssa kisahumuun ja haluamme kohdata ihmisiä. Olemme varautuneet aurinkoiseen ja lämpimään toukokuuhun. Jaamme vesipulloja ja karkkeja vastaantulijoille, pysähdymme keskustelemaan ja kuulemaan ihmisten ajatuksia. Ehkä voimme auttaa kisaturisteja suunnistamaan paremmin kaupungissamme. Ainakin voimme osoittaa heille uuden iCare-myymälän ja Pelastusarmeijan osaston, joka on vain muutaman korttelin päässä kisakaduista. On hyvä muistuttaa tamperelaisiakin, että täällä me olemme, jatkaa Riku.

Pelastusarmeijan vapaaehtoiset kulkevat laatikkopyörän kanssa keskustassa Suomen pelipäivinä sekä loppupelien aikana. Pyörän luona voi osallistua hyvän mielen arvontaan. Palkintona on 10 kappaletta 20 € lahjakorttia iCare Secondhand -myymälään. Arvonnassa kysytään osallistujilta, miksi sinä olet kullan arvoinen. Vastauksista kootaan some-nostoja pitkin kisoja, ja lahjakorttien voittajat arvotaan Tampereen osaston Facebook-sivulla (www.facebook.com/PATampere) FB-livessä lauantaina 21.5. ja 28.5. klo 11.

Sosiaalisessa mediassa meidät löytää aihetunnisteilla #kiekonkoti ja #kullanarvoinen.

Suomen pelipäivät, loppupelit ja FB-Livet

  • Pe 13.5. klo 20.20: Suomi – Norja
  • La 14.5. klo 20.20: Latvia – Suomi
  • Ma 16.5. klo 20.20: Suomi – Yhdysvallat
  • Ke 18.5. klo 20.20: Suomi – Ruotsi
  • Pe 20.5. klo 16.20: Iso-Britannia – Suomi
  • La 21.5. klo 11 FB-Live, 1. arvonta
  • La 21.5. klo 16.20: Itävalta– Suomi
  • Ti 24.5. klo 20.20: Suomi – Tshekki
  • To 26.5. Puolivälierät
  • La 28.5. klo 11 FB-Live, 2. arvonta
  • La 28.5. Välierät
  • Su 29.5. Finaali ja pronssiottelu 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä 

Uutinen 14.05.2025

Suomen kirkonjohtajat: Kansainväliset opiskelijat tarvitsevat totuudenmukaista tietoa ja tukea

Kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen johtajat esittävät huolensa ulkomaalaisten EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden ahdingosta Suomessa. Suomalaisten viranomaisten ja oppilaitosten yhteistyötä tarvitaan, jotta tällä hetkellä vaikeassa asemassa olevat opiskelijat saavat apua.
Artikkeli 13.05.2025

Ota sanoista vastuu

Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että sanoilla on valtaa. Hyvät, lämpimät ja rakastavat sanat luovat perustan turvallisuudelle, yhteisymmärrykselle ja toivolle, mutta kovat ja pahansuovat saavat aikaan juonittelua, väärinymmärrystä, pelkoa ja jopa sotaa. Sanojen käyttämiseen – puhuttuina tai kirjoitettuina – liittyy aina vastuu.
Artikkeli 06.05.2025

Rikas elämä toimituksessa

Majuri Raija Lähteisen elämä on kietoutunut tiiviisti osaksi Sotahuudon 135-vuotista historiaa. Hän on palvellut kolmesti toimituksessa, vuosina 1962–67 ja 1971–77 avustavana toimittajana ja päätoimittajana vuosina 1984–90. Rakkaus teksteihin ja kirjoittamiseen on kulkenut läpi värikkään elämän.
Artikkeli 02.05.2025

Jumalan siunausta Sotahuuto-myynnillä

Sotahuuto täyttää 135 vuotta. Tämä pitkä historia ei olisi mahdollinen ilman ansiokkaita Sotahuudon myyjiä, jotka ovat käyttäneet aikaansa ja persoonaansa tähän tärkeään tehtävään. Nyt tutustumme heistä muutamaan. Heitä kaikkia yhdistää näky Sotahuudosta kohtaamisten mahdollistajana ja evankelioinnin välineenä. Yksi ylitse muiden noussut asia oli se, miten paljon ihmiset arvostavat pientä, mutta äärimmäisen tärkeää toivotusta: ”Jumalan siunausta.”