Kuukauden kaupunki | Võru

image description

Lapset sydämen asiana

Kuukauden kaupunki -sarjassamme olemme saapuneet viimeiseen määränpäähämme, Suomen ja Viron territorion eteläisimpään osastoon – Võruun. Tämän pienen ja idyllisen, lähellä Latvian rajaa sijaitsevan kaupungin osaston johtaja Inge Ojala-Pihlaja kiteyttää toiminnan seuraavasti:
– Olemme pieni ja iloinen osastoperhe. Tuemme ihmisiä heidän ongelmissaan: annamme hengellistä tukea, ruoka-apua ja avustamme vähävaraisia perheitä. Erityisen lähellä sydäntämme ovat hylätyt ja laitoksissa olevat lapset.

Kenttäkersantti Inge Ojala-Pihlaja ojentaa osaston ystävistä vanhimmalle, Elville, kauniin tulppaanin. Keväisessä Võrussa on tänään erityistä syytä juhlaan – on naistenpäivän aatto, ja jokainen nainen saa kukan. Yli 80-vuotias Elvi ottaa kukan silmät tuikkien vastaan. Seuraavaksi kukan saa Maimu. Hän kiittää kukasta ja kääntyy puoleeni:

– Ai, olet Suomesta? Katselen paljon Suomen televisiota, ja olen oppinut sieltä vähän kieltäkin. Olen vieraillut Muumimaassa, Maimu naurahtaa ilahtuen.

Meitä on kaksikymmentä kokoontuneina soppakeittiön äärelle. 50 sentin korvausta vastaan – jonka saa maksaa pystyessään – tarjolla on tuoretta ja maukasta keittoa. Tõnu ja Eenok ovat tulleet aterioimaan.

– Täällä saa sekä Jumalan Sanaa että ruokaa, Tõnu toteaa, ja Eenok iskee vieressä silmää:

 – Parasta on, että saa mahan täyteen!

Soppakeittiö sulkeutuu. Ingen aviomies Timo Pihlaja pitää nuorinta kasvattitytärtään Jasminia sylissä. Osaston sotilas Aare tulee tervehtimään ja saa Jasminin kikattamaan.

 – Täällä osastolla säteilee rauha.

Aaren sisko Evi jakaa veljensä tuntemukset.

– Täällä on miellyttävä ilmapiiri ja mukavat ihmiset. Niin kauan kuin elän, tulen tänne! Evi iloitsee.

Pienen tauon jälkeen vuorossa on iltapäivän sotilastunti, johon kaikki ovat tervetulleita.  Inge kerää meidät pöydän ympärille. Pohdimme, millaista on oikeanlainen Jumalan työssä eläminen ja millaiset asiat antavat kullekin voimaa. Pöydän ympärillä olemme yhtä mieltä, ettei elämä saa olla pelkkää suorittamista, vaan aikaa on annettava myös itselleen ja Jumalalle.

Sotilastunti päättyy rukoukseen. Ene-Margit ja Kaja toimivat usein vapaaehtoisina, ja he tulevat tervehtimään ennen kuin katoavat alakerran keittiöön. Sotilas Roomet toteaa lähtiessään:

– Kun äitini kuoli, aloin kaipaamaan Jumalan läsnäoloa ja löysin silloin Armeijan. Parasta täällä on yhteys ja Jumalan Sana.

Omassa paikassa

Paikka hiljenee ja siirrymme Ingen kanssa keskustelemaan. Pieni Jasmin on nukahtanut, ja Timo nostaa hänet lastenhuoneen patjalle päiväunille.

Vuonna 2006 Inge tutustui Pelastusarmeijaan ja tunsi, että on löytänyt oman paikkansa.

– Se, että hengellisyyden lisäksi Pelastusarmeija on vahvasti sosiaalisesti yhteiskunnassa mukana, kosketti minua.

Inge kävi Koplin osastolla Tallinnassa ja aloitti myös työskentelyn Tallinnan päihdekuntoutuskeskuksessa, Toivon talossa.

– Siellä minulle kirkastui, että haluan tehdä jotakin enemmän Jumalan hyväksi. Olin neljä vuotta sotilaana Koplissa, kunnes aluejohtajamme tiedustelivat, voisimmeko muuttaa Võruun ja johtaa työtä täällä. Pohdimme asiaa ja päätimme ottaa haasteen vastaan. Olemme jakaneet töitä osastolla: Timo tekee käytännön tehtäviä, hallinnollisia töitä ja kirjanpitoa. Minä vastaan työn hengellisestä puolesta.

Hengessä ja hädässä

– Võru tarvitsee Armeijan tapaista kristillistä yhteisöä, joka Sanan lisäksi tarjoaa ruokaa ja tukea. Jos ihminen on nälkiintynyt, hänen on hyvin vaikea ymmärtää, että Jumala rakastaa häntä. Elämän perusedellytyksistä on lähdettävä.

 – Kun autamme ihmisiä, haluamme tehdä sen niin, ettei heidän tarvitse tuntea häpeää. Siksi soppakeittiölläkään emme kysele nimiä tai tietoja, vaan haluamme heidän tuntevan olonsa turvalliseksi ja kotoisaksi. Kutsumme näissä yhteyksissä heitä hengellisiin kokoontumisiimme, ja aina välillä saammekin uusia osallistujia, Inge toteaa hymyillen.

Satunnaisesti Võrun osasto saa ruoka-apua metodistikirkon järjestämästä Toidupank-toiminnasta. Tällöin ruokatarvikkeita jaetaan soppakeittiöllä kävijöille. Osastolla on myös pesukone, jota vierailijat voivat käyttää. Vähävaraisimpia asiakkaita pyritään mahdollisuuden mukaan tukemaan.

– Jos on tiukka tilanne ja tarvitsee rahaa lääkkeisiin tai ruokaan, niin menemme mukaan apteekkiin ja kauppaan. Isoilla summilla emme pysty tukemaan.  Kun kyse on isommasta tarpeesta, silloin autan asiakasta olemaan yhteydessä kaupungin sosiaalitoimistoon. Monelle tästä on apua, koska he eivät osaa tai uskalla olla suoraan yhteydessä.

Lapset sydämen asiana

Lapset – erityisesti hylätyt ja laitoksissa asuvat lapset – ovat Ingen ja Timon sydäntä lähellä. Inge vierailee Kaakkois-Virossa sijaitsevassa lastenkodissa ja toimii myös tämän lastenkodin ystäväkerhon jäsenenä. Kerho kerää vaatteita ja leluja lastenkodin lapsille. Inge elää tätä rakkautta myös omassa elämässään todeksi – hänellä ja Timolla on kuusi kasvattitytärtä kotona.

– Paras paikka lapselle on koti ja perhe – ei laitos. Haluamme toteuttaa tätä konkreettisesti, siksi toimimme sijaisperheenä näille kuudelle ihanalle tytölle, Inge toteaa rakkautta äänessään ja katsoo patjalla nukkuvaa Jasminia.

Asuessaan Tallinnassa Inge ja Timo saivat neljä sisarusta kerralla. Võruun muuton jälkeen perhe kasvoi, kun Grete-Liis löysi kodin heidän luotaan. Pieni Jasmin on perheen uusin tulokas. Kaksostytöt Margarita ja Viktoria ovat 12-vuotiaita, Sofia yhdeksän, Laura kahdeksan, Grete-Liis kuusi ja suloinen Jasmin on kesäkuussa kaksivuotias.

– Perheessämme vauhtia riittää, Inge nauraa heleästi.

Inge ja Timo toimivat virallisena kriisiperheenä Võrussa, ja poliisi sekä sosiaaliviranomaiset ovat tietoisia, että heihin voi olla yhteydessä. He ovat aloittaneet nyt kuukausittaiset sijaisperheiden kokoontumiset. Ryhmään ottaa osaa sijaisperheitä Võrusta ja Põlvasta.

– Keskustelemme ja jaamme kokemuksia. Lapsilla kun usein on mielenterveydellisiä ongelmia ja traumoja. Keskustelemme kahvikupin äärellä – ilman lapsia. Pari kertaa pyysimme ottamaan lapset mukaan, mutta siitä ei tullut mitään, kun lapset juoksivat ympäriinsä, Inge naurahtaa ja jatkaa:

– On hyvä kokoontua aikuisten kesken, sijaisperheellisille tällainen aika on harvinaista.

Tulevaisuus Jumalan käsissä

Inge ja Timo ovat toimineet Võrun johdossa seitsemän vuotta, mikä Pelastusarmeijassa on pitkä aika.

– Tulevaisuus on auki. Meiltä kysytään vuosittain, haluammeko muuttaa. Vastaamme aina johtajille: ”Emme tiedä, mutta te tiedätte – ja Jumala tietää!” Jos Jumala haluaa meidän muuttavan, niin muutamme. Ymmärrämme, että uudet ideat alkavat loppua, Inge toteaa hymyillen.

– Ystävämme, sotilas Leili on opiskelemassa Tallinnan Raamattukoulussa ja tekee käytännön harjoittelua Koplin osastossa. Kun hän palaa Võruun kesällä, toivomme että hän tuo uusia ideoita mukanaan. Toiveenamme on ainakin naistenkokoontumiset, se on ollut monien rukouksissa.

Kiitän Ingeä haastattelusta, ja lähtiessäni hän vielä toivottaa:

– Hyvää kotimatkaa ja Jumalan varjelusta!

Ja millainen matka tämä on ollutkaan: kahden ja puolen vuoden aikana olen tavannut lukuisia sitoutuneita ja lähimmäisenrakkaudesta täyttyneitä ystäviä Lapin perukoilta Latvian rajalle ja Pohjanmaan lakeuksilta Savon sydämeen. Löydä sinäkin lähin osastosi ja aloita elämänmittainen seikkailu hyvässä seurassa ja Jumalan rakkaudessa!

Toni Kaarttinen
Kuvat:
Toni Kaarttinen



Pelastusarmeija Võrussa

  • Vabaduse 4, Võru
  • paastearmee.ee > Meist > Korpused ja keskused > Võru korpus
  • Osastonjohtaja kenttäkersantti Inge Ojala-Pihlaja
  • Võru on Suomen ja Viron osastoista eteläisin
  • Osaston viikko-ohjelmaan kuuluu tiistaisin soppakeittiö ja sotilastunti, torstaisin Raamattutunti ja soppakeittiö. Perjantai on varattu kahdenkeskisille keskusteluille ja kotikäynneille ja sunnuntaisin on jumalanpalvelus.
  • Hylätyt lapset on erityisesti huomioitu, kuukausittain osastolla on sijaisperheiden tuki- ja keskusteluryhmä.

Kuukauden kaupunki -sarja päättyy
– kiitämme yhteisestä matkasta! 


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä