Lapsenlikasta Herran työhön

Majuri Aune Rauma on työskennellyt 13 kaupungissa. Nyt 82-vuotiaana ja neljän vakavan syövän jälkeen hän on edelleen täydessä vauhdissa!

– Saan olla tänään täällä palveluksessa. Tällä ajatuksella Aune aloittelee hartaushetkeään. Tapaamme Aunen Lappeenrannassa Lauritsalan seurakuntakeskuksessa, Puodissa ja Pannussa. Tämä sama ajatus on leimannut koko Aune Rauman taivalta niin Pelastusarmeijan upseerina kuin nyt eläkeläisenä. – Olen kokenut, että on aihetta kiittää, koska on etsinyt ja löytänyt. Olen saanut kokea, että Jeesus antaa sydämeen iloa ja rauhaa. Olen kokenut, että Herra on hyvä.

Pieni punainen mökki Nivalassa

Kertomuksemme lähtee liikkeelle Nivalasta, Pohjois-Pohjanmaalta. Siellä Aune sai viettää hyvän ja turvallisen lapsuuden, usko leimasi kotia. Sisaruksia oli kuusi, ja Aune oli kolmanneksi vanhin. Raamatun kertomukset tulivat tutuiksi pyhäkoulussa ja äidin ja mummon kanssa lestadiolaisseuroissa. Se oli perusta sille, mitä myöhemmin tapahtui.

Lapsenlikaksi Tavastilaan Kymenlaaksoon

– Kaksi viikkoa rippikoulun jälkeen 16-vuotiaana menin ”lapsenlikaksi” Ylämaalle. Siellä ystävystyin naapurissa asuvaan tyttöön, ikäiseeni Ritvaan. Ritva oli uskovainen tyttö, joka piti pyhäkoulua. Tunsin, miten hän hyväksyi minut ja halusi olla ystäväni. Olen kokenut, että hän rakasti minut Jeesukselle. Olemme ystäviä vielä tänäänkin!

Ritva ohjasi Aunen kanssaan kirkon nuorisotoimintaan. Kaiken tämän seurauksena hänelle tuli hengellinen jano. Hänen matkansa jatkui Kotkan Tavastilaan kahdelle maatilalle työhön – piiaksi ja rengiksi, kuten Aune ilmaisee.

– Yhdessä Ritvan kanssa kävimme Karhulan seurakuntatalolla kristittyjen yhteisessä raamattupiirissä. Siellä minua kutsuttiin kirkon nuorisotyön leirille Keuruun Pöyhölään. Leirillä Jeesus kaiken aikaa kutsui yhteyteensä. Sisäinen taisteluni asiasta oli niin raskas, että jouduin iltaisin yksin vaeltamaan metsässä. Leirin viimeistä edellisenä iltana polvistuin siellä metsässä ja sanoin Jeesukselle, että jos Sinä tahdot ja huolit minut, niin olen tässä. Se oli tahdon antautuminen, samassa koin kuinka vapauduin. Leirillä isonen siunasi minut toisten jo nukkuessa. Aamulla kerroin aamuhartauden yhteydessä kaikille, että olen antanut elämäni Jeesukselle. Kun palasin Tavastilaan, niin isäntä huomasi kasvoistani muutoksen, mitä leirillä oli tapahtunut!

– Vuoden kuluttua menin Jaakkiman kristilliseen opistoon. Koin sen vahvana Jumalan johdatuksena. Se oli paras mahdollinen kasvupaikka, koska tunsin olevani hengellisissä asioissa vasta-alkaja. Siellä oli uskovia nuoria, joiden kanssa lauloimme lauantaisin hengellisiä lauluja. Monet kamppailivat uskoontulon kanssa. Minä vein heitä opettajan oven taakse. Koen sen olleen ensimmäisiä merkkejä tulevasta kutsumuksesta.

Jumalan kutsu upseeriksi

Aunen askeleet veivät kotisisaropistoon Helsinkiin.

– Bulevardilla oli Pulla, kirkon nuorisotyön keskus. Siellä eräänä lauantai-iltana tutustuin Pelastusarmeijaan. Pelastusarmeijan kadetit tulivat vierailemaan Jarl Wahlströmin johdolla. Hän puheenvuorossaan sanoi, että uskoo jonkun teistä vielä olevan Pelastusarmeijan upseeri. Koin vahvasti, etten ainakaan minä, koska en tiedä Pelastusarmeijasta yhtään mitään. Teimme vastavierailun Helsingin Mikonkadun osastoon. Pikkuhiljaa alkoi tuntua hyvältä, siltä että tätä voisinkin tehdä. Harasin kuitenkin Jumalan kutsua vastaan tulla sotilaaksi. Luovuin vastustelusta, ja minut vihittiin vuonna 1968 Pelastusarmeijan sotilaaksi.

Puoli vuotta tämän jälkeen Aune koki Herran kutsuvan pelastusupseerin kokoaikaiseen palvelukseen.

– Hangoittelin jälleen vastaan, en minä ainakaan! En osaa enkä tiedä mitään. Rakensin mielessäni korkeita aitoja, sillä halusin varmistuksen Jumalalta kutsun aitoudesta. Kuitenkin kaikki rakentamani suoja-aidat kaatuivat. Luovutin kutsuni Herran käsiin vahvojen sisäisten taisteluiden jälkeen Pelastusarmeijan nuorisopäivillä. Syksyllä 1969 aloitin yhtenä kadettikoulun kahdeksasta oppilaasta. Kurssimme nimi oli Voittoisat.

Pelastusupseerin tehtävään oppimassa

Kadettikoulun jälkeen Aune liittyi kuukaudeksi telttaevankeliointiryhmään. Parin lyhyen määräyksen jälkeen hän sai syksyllä 1970 määräyksen Kemijärven osastoon.

– Puitteet olivat kovasti vaatimattomat. Osasto oli sodan jälkeen huonosti rakennettu vanha kauppa. Isommassa huoneessa oli kokoussali ja pienemmässä oli asunto. Ei siinä ollut kuin sänky, pöytä, lipasto ja öljykamiina. Olin siellä kaksi vuotta, sinä aikana koin kaamoksen ja 42 asteen pakkasen.

– Pyhäkouluun oli pyhäaamuisin jonoa, ja illalla kokoonnuimme jumalanpalvelukseen. Naisten piirimme, eli kotiliittomme, oli vahvasti yhteiskristillinen. Sinne kokoontui ystäviä monista seurakunnista. Olimme yhtä perhettä, meidän oli hyvä olla yhdessä. Tämä kaikki korvasi toimintamme kovasti vaatimattomat puitteet. Vielä tänäkin päivänä minulla on hyvä yhteys osaston ystävään, jonka luona vierailin säännöllisesti. Osaston keräysmatkat ulottuivat Kuusamoon, Sallaan, Savukoskelle ja Pelkosenniemelle. Nämä matkat kuljin linja-autolla.

Matka jatkuu

Kemijärveltä Aune sai määräyksen Tampereen Pispalan osastoon.

– Siellä teimme voimakasta nuorisotyötä Tarja Suomisen kanssa. Tesoma oli uusi asuntoalue Tampereella, jossa oli paljon lapsiperheitä. Siellä aloimme pitämään pyhäkoulua. Lapsia oli tulossa niin paljon, että vain puolet heistä voimme ottaa sisälle!

Forssan kautta matka jatkui Savonlinnaan. Siellä toiminta alkoi väistötiloissa Vapaakirkossa, koska osaston rakennustyöt olivat alkutekijöissään, ensimmäinen elementti oli vasta pystyssä…

– Kaikkein lämpimimmät muistot minulla on ajasta Rauman osastossa. Siellä oli herätyksen aika. Moni tuli uskoon ja liittyi Pelastusarmeijaan sotilaaksi. Se oli sitä parasta aikaa! Minä vain vieressä katsoin, mitä Herra teki. Ymmärsin, että kaikki mitä tapahtuu on Herran työtä, siinä sain vain olla mukana! Minä olin ihmisten vierellä ja autoin heitä. Kapinoin sisäisesti voimakkaasti saamaani uutta määräystä. Enkö saa olla täällä, kun täällä on niin hyvä olla? Minun piti voittaa itseni, koska olin lupaukseni antanut.

Vuonna 2008 Aune jäi eläkkeelle Joensuun osastosta, työmääräyksiä eri paikkakunnille ehti kertyä kolmetoista. Osastot sijoittuivat alueelle Kemijärveltä Kotkaan, Raumalta Joensuuhun.

Terveysmurheita

– Turussa ollessani minulle nousi korkea kuume. Työterveydessä todettiin angiina, mutta kunto ei kuitenkaan kohentunut, vaan olo meni voimattomaksi. Ystäväni vei minut terveyskeskukseen. Verenpaine oli mennyt niin matalaksi, etteivät pystyneet sitä kunnolla mittaamaan. Putosin lattiaan kesken tarkastuksen ja minut vietiin ambulanssilla keskussairaalaan. Olin teho-osastolla viikon. Siellä löydettiin kaksi bakteeria ja niiden seurauksena verenmyrkytys. Olin vielä kaksi viikkoa osastolla toipumassa, opettelin kävelemään ja yritin kuntouttaa itseni. Koin hyvin vahvasti, että olin taivaan kodin rajalla silloin, Aune kertoo.

Ensimmäisen kerran Aunella todettiin syöpä vuonna 2012 hänen ollessaan silloin jo eläkkeellä.

– Minulta on leikattu syöpä kolmesti, ja yhdellä kertaa se on hoidettu sädehoidolla ja sytostaateilla. Saan olla kiitollinen, että nyt seitsemän vuotta olen ollut terveenä syövän suhteen.

– Koen kaiken kokemani jälkeen vahvasti, että olen saanut jatkoaikaa. Tuntuu, että olen kävelevä ihme!

Sama vauhti eläkkeellä

Lappeenrannassa Aune on voinut tehdä Armeijan työtä, vaikka paikkakunnalla ei ole enää omaa osastoa.

– Lauritsalan seurakunnan lähetyskahvilan Puodin ja Pannun koen kodikseni. Käyn täällä hyvin säännöllisesti tapaamassa ihmisiä. Kuulun Lappeenrannan kirkon seniorikuoroon. Sen toiminta on hyvin aktiivista. Käyn säännöllisesti seurakunnan jumalanpalveluksissa. Olen aktiivinen myös kristillisissä eläkeläisissä, olen sen hallituksessa ja ohjelmatoimikunnassa. Valkonauhassakin olen mukana. Olemme näiden kanssa vierailleet alkoholistien kuntoutuspaikassa, vanhainkodeissa, Lauritsalan ja Lappeenrannan kirkoissa, Aune luettelee.

– Kesät vietän Nivalassa kotikylältäni ostamassani pienessä punaisessa mökissä. Saan kävellä pihalla, istuttaa kukkia, kokeilla pöllien halkomista. Siellä on hyvä pitää yhteyttä sisareeni ja serkkuihini. Kokoonnumme kesäisin heidän ja naapureideni kanssa kesäkahvilapäiville mökilleni.

Jumalan täsmähoidossa

– Etenkin silloin kun olin syöpähoidoissa, puolestani rukoiltiin paljon. Koin vahvasti, että Puodin ja Pannun perheyhteys eli siinä kaikessa mukana. Olin hiljattain huonossa kunnossa, niin yllättäen naapurini toi minulle ruokaa. Taivaallista täysihoitoa, kun ystävät huomaavat, mitä tarvitsen ja auttavat. Ei minulla ole mitään paniikkia, koska Taivaan Isä pitää huolen! Aune sanoo kiitollisena.

– Vanha autoni oli jo tullut matkansa päähän, puoli miljoonaa kilometriä mittarissa. Puotiin ja Pannuun tuli sisarukset, jotka olivat kokeneet, että Aune tarvitsee auton. He asuivat lähekkäin, pärjäävät hyvin yhdellä autolla, joten toinen autoista voidaan luovuttaa minulle. Olin aivan äimänä, että saanko minä auton!

– Olen saanut elää rikkaan elämän, aivan mahtavaa! 

Aunen rukous

Kiitos Taivaallinen Isä, että olemme Sinun lapsiasi ja perheväkeäsi. Olet kanssamme, tutkit sydämemme ja tiedät missä tällä hetkellä kaivataan yhteyttäsi, kohtaamistasi ja parantavaa kosketustasi. Kiitos että olet tässä lähellä.

Kiitos että siunaat jokaista henkilökohtaisesti. Kaikki omat rukousaiheemme, huolemme ja murheemme saamme jättää Sinulle. Herra kuule, kun yhdessä rukoilemme: Herra siunatkoon ja varjelkoon meitä. Herra kirkastakoon kasvonsa meille ja olkoon meille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa meidän puoleemme ja antakoon meille rauhan. Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa lehti tästä