Lasten riemua Tartossa

Viime vuoden syksystä asti Pelastusarmeijan Tarton osastossa on toiminut ”Seikkailuja” -lasten ja nuorten kokoontumiset. Kävimme keväisenä lauantaina tutustumassa lastenkerhoon ja sen iloiseen, kekseliääseen vetäjään, pelastussotilas Anna Starikovaan.

Saapuessamme tulkkini Evelin Aavikin kanssa Tarton osastolle tunnelma on vielä seesteinen. Pelastussotilas Anna Starikova on saapunut paikalle valmistelemaan tämän päivän lastenkerhoa. Luvassa on monenmoista aktiviteettia sekä pyhäkouluopetusta Raamatun äideistä – sillä haastatteluhetki sattuu laskeutumaan äitienpäivän aatolle.

Anna saa kiireisimmät valmistelut tehtyä, ja osaston johtaja, kapteeni Arina Vessalauskas saapuu myös paikalle pienen poikansa kanssa. Arina lupaa viimeistellä asiat sillä välin, kun me Annan kanssa vetäydymme värikkääseen leikkihuoneeseen juttelemaan.

Tulkaa lapset luoksemme

Koska olemme tulleet seuraamaan lastenkerhoa, on luontevaa aloittaa haastattelu tiedustelemalla ”Seikkailuja” -lasten ja nuorten kokoontumisista, joista pelastussotilas Anna Starikova on vastuussa. Kyseessä on kansainväliseltä päämajalta tukea saanut projekti. Toiminta alkoi viime vuonna syksyllä, kouluvuoden alkaessa.

Osaston lasten ja nuorten viikko-ohjelma on monipuolinen. Tiistaisin on viron kielen kerho, perjantaisin ohjelmaa teini-ikäisille, lauantaisin lastenkerho ja sen jälkeen halukkaille tanssiryhmä. Sunnuntain jumalapalveluksissa lapset välillä myös esiintyvät.

Ohjelmat keräävät myös mukavasti osallistujia: lastenkerhossa käy viidestä kahteentoista lasta, ja heidän ikänsä vaihtelevat viidestä seitsemääntoista. Kielikerhoon ottaa osaa kymmenen lasta, joista vanhimmat ovat 17-vuotiaita.

Teinejä käy nuorisoillassa puolisen tusinaa.

Kaikki lapset ja nuoret ovat tilaisuuksiin tervetulleita: – Suurin osa on tullut kavereiden tai tuttujen kutsumana. Julkaisemme myös mainoksia paikallisissa Facebook-ryhmissä, Anna kertoo.

Hän tiivistää ajatuksen tämän työn taustalla: – On tärkeää, että voimme panostaa lapsiin ja nuoriin heidän ollessa vastaanottavassa iässä. Luonamme käyvistä teini-ikäisistä näkee, että heillä on jo elämässään kaikenlaista. He ovat herkässä ja vaikeassa iässä, jossa oikeiden ratkaisujen tekeminen on tärkeää. Me voimme olla heidän mukanaan ohjaamassa heitä oikealle polulle.

Rakkautta oppimassa

Anna vastaa tämän projektin puitteissa osaston lapsi- ja nuorisotyöstä. Hän suunnittelee ja toteuttaa ohjelmat ja pitää lapsiin, nuoriin ja vanhempiin yhteyttä. Tämän ohella hän auttaa kapteeni Arina Vessalauskasia kaikin mahdollisin tavoin ajan salliessa.

– Paitsi ymmärrettävistä syistä miesten kerhossa, Anna naurahtaa.

Tiedustelen Annalta, minkä hän kokee tässä tehtävässä haasteellisimmaksi.

– Teinit. He ovat siinä iässä, etteivät haluaisi tehdä mitään. Heidän kanssaan on haasteellista löytää yhteistä maaperää. Asioita, joista he innostuisivat. Yritän houkutella heitä avustamaan lastenkerhossamme, mutta on vaikeaa keksiä luovaa tekemistä, josta he syttyisivät. Usein käy myös niin, että kun lapset riehaantuvat, niin he villitsevät teinitkin… ja heidän piti olla auttamassa minua, Anna nauraa.

– On kuitenkin palkitsevaa nähdä, miten monet lapset ja teinit viihtyvät täällä ja haluavat tulla uudestaan. Välillä he käyvät muinakin päivinä, jolloin meillä ei ole heille ohjelmaa. Se lämmittää sydäntäni.

Nuoria on myös tutustettu Armeijan ajatusmaailmaan.

– Olemme aloittaneet Pelastusarmeijaan tutustuttavan ohjelman, jotta he ymmärtäisivät, keitä olemme, mitä teemme ja miksi. Kenties joistakin heistä tulee nuoria sotilaita, Anna toteaa toiveikkaana.

Lasten ja nuorten toiminta on saanut lasten vanhemmilta kiitosta. – Osa heistä on myös tarjoutunut auttamaan. On selvästi nähtävissä, että he haluavat tuoda lapsensa kerhoihimme.

Tiedustelen Annalta, mitä hän toivoo lasten ja nuorten saavan näistä kokoontumisista.

– Toivon, että he osallistumisen ohella oppivat, miten välittää ja rakastaa toisiaan. Ja toivon, että jos he kuulevat Herran kutsun, he ottaisivat askeleen nuoriksi sotilaiksi.

Venäjältä Viroon

Ehkä muistat Annan vuoden takaisesta artikkelistamme, jossa kävimme tutustumassa Viron lapsityöhön Tallinnassa ja Jõhvissa (Rakastavaa lapsi- ja nuorisotyötä Virossa, Sotahuuto 10/2025). Tuolloin Anna toimi osaston avustajana Jõhvissa kapteeni Arina Vessalauskasin tukena. Viime vuoden heinäkuussa he molemmat aloittivat työskentelyn Tartossa.

24-vuotiaan Annan juuret ovat Pietarissa. Hänen perheeseensä kuuluvat äiti, isä ja pikkusisko.

Viroon Annalla on ollut kosketus jo pidempään.

– Asuimme kymmenen vuoden ajan rajakaupungissa. Monet yllättyivät siitä, että kävin viikoittain kirkossa Viron puolella. 2019 saavuin Tartoon opiskelemaan venäläistä ja slaavilaista teologiaa, toisena pääaineenani vieraiden kielien opetus.

Anna oli käynyt kirkossa vanhempiensa kanssa jo pienestä pitäen. Kaksitoistavuotiaana hän tunsi sisällään, että jotain erityistä tapahtui. Hän halusi mennä kirkkoon itse, ei vaan siksi, että hänen vanhempansa veivät hänet sinne.

– Yksi syy, miksi tunsin vetoa sinne, oli lapset, Anna paljastaa ja jatkaa: – Kun muutin Tarton yliopistoon opiskelemaan, tunsin syvempää yhteyttä Jumalaan ja opin tuntemaan Jeesuksen paremmin. Entisestään suhteeni syveni, kun minusta tuli Pelastusarmeijan sotilas.

Marraskuussa 2019 Anna löysi Armeijan ja helmikuussa 2020 hänestä tuli sotilas.

– Muuttaessani opiskelemaan minulla ei ollut paikkaa opiskelija-asuntolassa. Löysin majapaikan Viron kirkon kautta. Seurakuntayhteys oli melko hankala, sillä en puhunut viroa. Eräs kirkon jäsenistä kertoi minulle, että Tartossa toimii Pelastusarmeija, jossa pidetään jumalanpalveluksia sekä viroksi että venäjäksi.

Hänet otettiin vastaan lämmöllä ja innolla.

– Tunsin, että tänne haluan palata. Tiesin myös, että osastoon oli syntymässä vauva, ja koska pidän lapsista, sekin kiehtoi minua, Anna naurahtaa. – Minut hyväksyttiin heti mukaan ja minulle annettiin vastuuta. Se tuntui hyvältä. Minulle on tärkeää, että voin tuntea olevani avuksi.

Tartosta Jõhviin ja takaisin

Annalle tarjottiin mahdollisuutta toimia kapteeni Arina Vessalauskasin avustajana Jõhvissa. Tarjous yllätti hänet.

– Se oli mielenkiintoista ja odottamatonta. Olin pyytänyt Jumalalta, että haluaisin olla upseereille avuksi. Hiukan jännitti, olenko valmis siihen. Tämä oli kuitenkin rukousvastaus Jumalalta, sillä olin luvannut sitoutua Hänen palvelemiseensa.

Anna tarttui rohkeasti tilaisuuteen.

– Aika Jõhvissa oli vaihtelevaa, jotkin asiat olivat helpompia, toiset vaikeampia. Se oli minulle hieno tilaisuus palvella yhdessä kapteeni Arinan kanssa. Opin paljon.

Arina sattuu juuri tällä hetkellä piipahtaa leikkihuoneessa, ja he vaihtavat lämpimän katseen. Kuten aiemmin mainittiin, viime vuonna heinäkuussa Arinan määräys johdatti heidät Tarttoon.

– Tämä tuntui kotiinpaluulta, Anna toteaa hymyillen. – Elämäni ja ystäväni olivat täällä, joten Jõhvissakin palvellessani vierailin usein Tartossa. On ollut hyvä palata kotiin ja olen iloinen, että olen voinut jatkaa myös Arinan kanssa palvelemista.

Uudessa paikassa aloittaminen tuo kuitenkin omat kommervenkkinsa.

– Suurimmat haasteet ovat liittyneet upseerivaihdokseen. Usein upseerin vaihtuessa osa osaston ihmisistä voi saada ”shokin” ja jättäytyä toiminnasta. Joten alku on aina ”jälleenrakennustyötä”. Henkilökohtainen haasteeni on ollut lastentoiminnan aloittaminen puhtaalta pöydältä. Arinan kanssa yhteistyömme on oikein hyvää, sillä olemme läheisiä ja puhumme paljon, hymyilevä Anna toteaa vilkaisten Arinaa, joka leikittää pienintään leikkihuoneen nurkassa.

Jumalan merkkiä odotellessa

Kello lähenee kahtatoista, ja ensimmäiset lapset saapuvat jo osastolle. He käyvät iloiten tervehtimässä Annaa. On aika päästää hänet töihin, joten lopuksi kysyn Annalta hänen tulevaisuuden toiveistaan. Hän näkee, että voisi kenties joku päivä palvella myös upseerina:

– Olen tehnyt päätöksen luovuttaa elämäni Jumalalle. Upseerius olisi hieno tapa näyttää sitoutumistani Jumalaan ja hänen palvelemiseensa. Tahdon oppia enemmän uskosta ja osastotyöstä – myös siitä, miten tehdä lasten ja nuorten toimintaa paremmin. Upseerikoulutus voisi olla minulle oikea polku kehittyä. Tällä hetkellä palvelen näin koko sydämelläni. Haluan viimeistellä opintoni, ja sen jälkeen kenties aloittaa hengelliset opinnot. Odotan Jumalalta merkkiä seuraavalle askeleelle – nämä asiat ovat hänen käsissään, Anna toteaa lämpimästi hymyillen.

Touhua monenmoista

Kello lyö kaksitoista ja kaikki ovat saapuneet paikalle. Tänään lastenkerhoon on tullut kahdeksan lasta, joista viisi hiukan vanhempaa ohjelmaan ja pyhäkouluun osallistuvaa, kolme nuorempaa leikkimään tullutta, sekä yksi isä.

Anna kutsuu lapset tanssihetkeen. Iloiset rytmit nappaavat mukaansa ja kädet lyövät rytmiä. Tätä seuraa leikki, jossa heitetään pingispalloa kulhoon. Tehtävä osoittautuu yllättävän vaikeaksi. 8-vuotias Andres vaatii, ettei tätä lopeteta ennen kuin joku saa pallon purkkiin. Arina totea tähän: ”No, taidetaan olla täällä vielä sunnuntainakin.” Kaikkia naurattaa.

Seuraavassa leikissä muistilappua pidetään seinässä puhalluksen voimalla. Tämäkin tehtävä osoittautuu yllättävän vaikeaksi. Tämän jälkeen lapset kokoontuvat pelaamaan ”huojuvasta tornista” versiota, jossa kyniä poistetaan kuminauhan sisältä, kunnes asetelma kaatuu. Välillä romahdus tapahtui välittömästi, välillä kynät pysyvät koossa kuin ihmeen voimalla.

Ennen pyhäkoulua on hyvä purkaa liiat energiat, ja Anna johdattaa lapset ja Arinan pariin riehakkaaseen hippaleikkiin. Lapset kykenevät väistöliikkeisiin, joista keski-ikäistyvä toimittaja voi vain uneksia.

Pyhäkoulussa lapset kokoontuvat istumaan matolle. Anna kysyy, tietääkö kukaan, mikä päivä on huomenna. Monta kättä nousee: ”Äitienpäivä!” Anna kysyy, mitä silloin pitää tehdä. 10-vuotias Sofia vastaa: ”Rentoutua”. Anna hymyilee ja jatkaa, että silloin pitää tehdä jotain mukavaa äidille. Pyhäkoulun jälkeen on mahdollisuus valmistaa heille kortit ja kuppikakut. Tämän jälkeen Anna ja lapset keskittyvät tutkimaan, millaisia erilaisia äitejä Raamatusta löytyy.

Pyhäkoulun jälkeen lapset jakaantuvat askartelemaan kortteja koristelemaan kuppikakkuja. Nyt on hyvä hetki pyytää heiltä pari kommenttia.

Sofia kertoo, että hän on saanut täällä uusia kavereita, ja Andres jatkaa siihen: – Parasta täällä on, että olemme kristittyjä. Minulla on monia ystäviä. Tulkaa mukaan kerhoomme!

Ennen kuin poistumme, käymme tervehtimässä vielä paikalle saapunutta isää.

– Tämä on hieno mahdollisuus. Tyttäreni ottaa osaa lasten ohjelmaan, ja minä leikin sillä välin pienemmän poikani kanssa täällä leikkihuoneessa. Tämä on hyvin rikastuttavaa ja opettaa moraalisia arvoja. Emme määrittele itseämme kristityiksi, mutta arvostamme näitä arvoja ja opetuksia. Tämä antaa meille työkaluja, jotta voimme puhua lastemme kanssa näistä aiheista myöhemmin.

Toni Kaarttinen

Kuvat: Toni Kaarttinen