Marian tarina – tarina kestävyydestä ja toivosta

Maailmassa on raportoitu olevan 40 miljoonaa ihmiskaupan uhria. Monella tarinalla ei ole onnellista loppua. Siksi haluamme jakaa Afrikasta kotoisin olevan ”Marian” tarinan. Se on synkkä tarina, jolla on hyvin valoisa loppu.

Varoituksena: tämä artikkeli sisältää kuvauksia ihmiskaupasta ja hyväksikäytöstä, jotka voivat ahdistaa herkempiä lukijoita. Vuosikymmenten hyväksikäyttö päättyi kolmisen vuotta sitten, kun viimeisimmän hyväksikäyttäjän vaimo pääsi selville Marian kohtalosta.

Maria ohjattiin Pelastusarmeijan turvakotiin. Siellä Maria sai ensi kertaa elämässään kokea olevansa aidosti turvassa. Turvakodissa Mariaa kuunneltiin, ja hän sai niin käytännön apua kuin emotionaalista tukea tukihenkilöltään ja keskuksen muulta henkilökunnalta. Maria kertoo, että hän on saamastaan avusta hyvin kiitollinen ja toivoo voivansa antaa takaisin, esimerkiksi jakamalla tarinansa meille.  Nyt Maria katsoo positiivisin silmin tulevaisuuteen, ja edessä siintää neurotieteen opinnot.

Maria on viisissäkymmenissä. Vasta kolme vuotta sitten hän sai ensimmäistä kertaa kokea elämässään, mitä on vapaus. Nyt hän haluaa ottaa siitä kaiken irti – ja tehdä hyvää niin itselleen kuin toisillekin.

Marian tarina alkaa traumaattisesta lapsuudesta. Hänen vanhempansa erosivat, kun Maria oli hyvin nuori, ja isäpuoli muutti heidän luokseen hänen ollessaan vain neljänvuotias. Tämä mies pahoinpiteli Mariaa vuosia ja uhkasi väkivallalla häntä ja erityisesti hänen äitiään, jos hän koskaan puhuisi asiasta: – Hän sanoi minulle, että hän ristiinnaulitsisi äitini, Maria kertoo.

Kaltoinkohtelu kiihtyi Marian vanhetessa, ja isäpuoli toi taloon miehiä, jotka käyttivät häntä hyväkseen. Koetuista kauhuista huolimatta hän yritti jatkaa opintojaan samalla kun hänen äitinsä huolehti Marian kolmesta lapsesta, jotka olivat syntyneet hyväksikäytön seurauksena. Maria eli jatkuvassa pelossa.

Väärän toivon pilkahdus

Toivon pilkahdus syntyi, kun Maria löysi lohtua paikallisesta kirkosta. Siellä hän tapasi pariskunnan, joka tarjoutui auttamaan Mariaa pakenemaan Iso-Britanniaan. He lupasivat, että hän saisi asua heidän luonaan ja saisi koulutusta ja uuden alun.

Kun Maria saapui Skotlantiin, hänet pakotettiin kotiorjuuteen siivoamaan heidän suurta taloaan ja huolehtimaan heidän kuudesta lapsestaan. Lupaukset koulutuksesta eivät koskaan toteutuneet, ja sen sijaan Maria joutui jälleen kerran seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Taloon tuodut miehet käyttivät Mariaa toistuvasti hyväkseen.

 – Joskus he pakottivat minut tapaamaan 20 miestä yhden päivän aikana. Tiedän, että he saivat minusta paljon rahaa, enkä usko, että olin ensimmäinen ihminen, jolle he olivat tehneet näin.

Selviytyäkseen Maria kuoletti tunteensa – irrottautui itsestään ja ympäröivästä tilanteesta.

– Minua todella satutti se, etten tiennyt, milloin näkisin lapseni uudelleen. Koin niin suurta emotionaalista kipua, että se tuntui fyysisenä. Se kipu oli niin äärimmäistä, että aivoni irrottivat minut kaikesta tuntemastani. Ihan kuin olisin ollut pilven päällä katsomassa, kun joku muu elää elämääni. En tuntenut yhtään mitään. En edes rakkautta lapsiani kohtaan. Olen varma, ellen olisi tehnyt näin, olisi riistänyt hengen itseltäni. Se oli ainoa selviytymismekanismini, Maria kertoo vakavana.

Lohtua kirjoista

Maria eristettiin täysin ulkomaailmasta ja häneltä kiellettiin pääsy tiedotusvälineisiin. Hänen ainoa yhteytensä ulkomaailmaan oli kirjat, joita hän sai lukea. Vankeudestaan huolimatta Maria ei koskaan menettänyt tiedonhaluaan, ja häntä kiehtoivat historia ja politiikka.

– En koskaan astunut jalallani heidän kotinsa ulkopuolelle, en edes käynyt kaupassa. He eivät antaneet minun katsoa televisiota tai kuunnella radiota. Luin satoja, ellen tuhansia kirjoja, ja minua kiehtoi Englannin historia, erityisesti Henrik kahdeksas ja hänen eroamisensa kirkosta. Luulen sen johtuvan siitä, että minut kasvatettiin katolilaiseksi.

Myös politiikka kiinnosti Mariaa, sillä tiedonjano eristettynä oli kova.

– Pääsin lukemaan lehtiä siivotessani perheen lasten hamsterihäkkejä. Kuivikkeena olevista lehdistä näin välähdyksiä siitä, mitä ulkomaailmassa tapahtui. Erityisen mielenkiintoisia olivat Telegraph ja The Sunday Times -lehtien laajat sunnuntainumerot. Minulla ei ollut mitään muuta elämässäni.

Yhteys perheeseen

Monien vuosien jälkeen Marian olosuhteet muuttuivat, mutta eivät parempaan suuntaan. Hänet siirrettiin läheiseen kaupunkiin ja pakotettiin työskentelemään hierontasalongissa, jossa hänen hyväksikäyttäjänsä keräsi rahat, jotka hän ansaitsi tarjoamalla seksipalveluja. Eräs mies, joka kävi säännöllisesti hänen luonaan, lupasi auttaa häntä pakenemaan, mutta sekin osoittautui vain petokseksi ja hyväksikäytöksi.

– Hän saattoi olla sekä mukava että ilkeä. Kerran hän poltti minua savukkeellaan, koska en suostunut tekemään, mitä hän käski. Hän oli paholainen valepuvussa.

Maria pakotettiin jälleen kerran prostituutioon. Tällä kertaa tosin hänen uusi vangitsijansa antoi hänelle mahdollisuuden ottaa uudelleen yhteyttä äitiinsä ja lapsiinsa Afrikassa sekä siskoonsa, joka oli myös muuttanut Iso-Britanniaan. Mariaa kuitenkin uhattiin väkivallalla, jos hän paljastaisi heille totuuden tilanteestaan. Hänen pahoinpitelijänsä hurmasi hänen perheensä, jolla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä Marialle tapahtui.

– Lupaamalla tarjota mahdollisuuden nähdä lapseni hän tiesi, että suostuisin mihin vain. Aiemmin olin ollut välillä vastahakoinen ja kieltäydyin tekemästä tiettyjä asioita.

– Kun hän otti yhteyttä lapsiini ja toi heidät tänne tapaamaan minua, olin valmis tekemään ihan mitä tahansa. Kun hän pyysi minua tekemään tiettyjä asioita, tein enemmän, jotta olisin hänelle mieliksi ja hän antaisi minulle enemmän yhteyksiä lapsiini.

– En puhunut tilanteestani, sillä minulle oli iskostettu, että joutuisin lukkojen taakse. Ajattelin, että kunhan pidän suuni kiinni, en joutuisi vaikeuksiin.

Pelastavan enkelin kohtaaminen

Nyt Maria pystyi katsomaan televisiota. Hän oli nähnyt elokuvan Trainspotting, joka sijoittuu Skotlannin huumepiireihin. Kun hänen hyväksikäyttäjänsä alkoi viedä häntä parinvaihtojuhliin, joissa huumeet ja alkoholi virtasivat, Maria kieltäytyi osallistumasta. Hänelle kerrottiin, että häneen ruiskutettaisiin väkisin heroiinia.

 – Trainspottingin perusteella tiesin, mitä heroiini voi tehdä jonkun elämälle. En voinut antaa tämän tapahtua.

 Maria pakeni siskonsa luokse toivoen hengähdystaukoa, mutta sen sijaan sisko soitti Marian ”miehelle”, jotta tämä tulisi hakemaan hänet. Hän ei suostunut uskomaan, että mies voisi olla niin julma. – Hän luuli, että olin naimisissa ihanan miehen kanssa.

Maria oli epätoivoinen. Hän joutui kadulle, ja siellä hänelle tarjosi apua tuntematon mies, joka löysi hänet itkemässä tien vierestä. Kuultuaan Marian tarinan hän tarjosi Marialle yösijaa omistamassaan asunnossa, jossa hän piti Mariaa vastineeksi seksuaalisista palveluksista.

Lopulta koronapandemian aikana Marian elämä muuttui, kun mies sairastui ja hänen vaimonsa sai tietää, mitä oli tapahtunut. Hän osoitti Mariaa kohtaan myötätuntoa ja selitti, että Maria oli joutunut ihmiskaupan uhriksi. Hän yhdisti Marian kansalaisneuvontaan, ja Maria sai ensimmäistä kertaa tukea, jota hän kipeästi tarvitsi.

– Se oli elämäni tärkein päivä, Maria kommentoi liikuttuneena. – Hän itki ja halasi minua, ja yritti vakuuttaa minulle, ettei mikään tapahtunut ollut syytäni. Hän näki minut ihmisenä ja hän kuunteli minua. Tunsin itseni etuoikeutetuksi ja kunnioitetuksi. En tiennyt, että mitä olin tehnyt ansaitakseni tämän huomion häneltä. Tunsin toivoa ensi kertaa sitten nuoruuden.

Turvakodista turvaisa koti

 Maria ohjattiin Pelastusarmeijalle, jossa hän sai paikan turvakodista.

 – Mies, jonka kanssa puhuin puhelimessa Pelastusarmeijasta, oli niin ihana. Hän puhui minulle pitkään ja antoi minulle vaihtoehtoja. Sanoin heille, että haluan vain olla vihdoin turvassa.

Uuteen elämään sopeutuminen ei kuitenkaan ollut helppoa. Marian kokemat traumat jättivät hänet syvästi epäluuloiseksi, ja kesti aikaa, ennen kuin hän uskoi, että hänen uusi kotinsa oli todellakin turvapaikka. Hän kuvailee ensimmäisiä viikkojaan turvatalossa jatkuvaksi ahdistuksen ajaksi, jonka aikana hän nukkui sänky ovea vasten ja harkitsi jopa paluuta pahoinpitelijänsä luokse, koska hän ei voinut käsittää saamaansa ystävällisyyttä.

– Olin pitkään epäluuloinen. Ajattelin, että paikka on jokin keskitetty ”megabordelli”. Olin varma, että joku mies tulisi huoneeseeni ja sitten toinen toisensa jälkeen. Kuukauden ajan tukin sisäänkäynnin sängylläni. Sain vähitellen itseluottamukseni, mutta se kesti hyvin kauan.

Pelastusarmeijan tukihenkilöt olivat ratkaisevassa asemassa auttaessaan Mariaa rakentamaan elämänsä uudelleen. Maria kertoo kiitollisena, miten hänen tarpeitaan huomioitiin, ja miten hänen tukihenkilönsä oli sinnikkäästi apuna polullaan eteenpäin.

– Tukihenkilöni Helen yritti selittää minulle asioita ja kertoa, miten kaikki toimii. Kesti monta kuukautta ennen kuin uskoin, että nämä ihmiset ovat täällä aidosti auttamassa minua. Se oli hyvin asteittainen prosessi, sillä en todellakaan pystynyt luottamaan kehenkään. Kaikki totuutena kerrottu oli aina paljastunut valheelliseksi. Helen teki enemmän kuin hänen työkuvansa vaatisi. Välillä vapaapäivinään hän haki minut autollaan ja vei minut paikalliseen supermarkettiin ja auttoi minua ostosteni kanssa. Hän oli aivan uskomaton, Maria toteaa kiitollisena.

Puutarha ja liikunta terapiana

Maria kuvailee turvakotia oikeaksi turvasatamaksi. Turvakodin tilat, kuten kuntosali ja kaunis puutarha, ovat olleet hyvin merkittävässä asemassa hänen toipumisessaan. Maria kertoo, että puutarhan hoito ja liikunta oli hänelle parasta terapiaa ja hyvin tärkeä osa hänen kuntoutumistarinaansa: – Majuri Denise järjesti täällä käsitöitä, mutta se ei ole oikein koskaan ollut juttuni. Kerroin, että nauttisin puutarhatöistä. Kuukauden sisällä hän oli järjestänyt pienen vihannespuutarhan talon viereen, Maria toteaa iloisena. – Vietimme siellä paljon aikaa erää vanhemman intialaisen naisen kanssa, ja me tuotimme paljon vihanneksia. Vietin tuntikausia kasvimaata kastellen ja kitkien. Se oli minulle erittäin terapeuttista.

Maria oli kärsinyt vuosikausia hoitamattomasta nivelreumasta. Pelastusarmeijan turvakodissa hän pääsi sairaanhoidon piiriin. Mariaa tuettiin myös rintaimplanttien poistamisessa, jotka hänen ihmiskauppiaansa olivat pakottaneet hänet ottamaan.

 Marian fyysinen terveys on parantunut huomattavasti sen jälkeen, kun hän saapui turvataloon. Hän kiittää turvataloa saamastaan hoidosta sekä mahdollisuudesta keskittyä ruokavalioonsa ja liikuntaan, josta hän oli jo pitkään ollut kiinnostunut, mutta jota hän ei ollut koskaan pystynyt harrastamaan.

 – Kun tulin tänne, en pystynyt pitelemään teekuppia, koska ranteeni olivat niin tulehtuneet. Ihmiskauppiaani eivät koskaan vieneet minua lääkäriin, syöttivät minulle vain pikaruokaa ja saivat minut tupakoimaan. Ei ihme, että olin sairas saapuessani. Täällä nuori tukihenkilö tutustutti minut joogaan. On upeaa, että hän näki myös fyysiset tarpeeni. Siitä on ollut minulle paljon apua.

Ravitsemuksesta uusi suunta elämään

Maria tuntee itsensä nyt ensimmäistä kertaa turvalliseksi ja vapaaksi, ja hän on todella kiitollinen Pelastusarmeijan ystävällisyydestä ja kunnioituksesta. Turvakodin henkilökunnalla on ollut tärkeä paikka Marian sydämessä.

 – Nämä ihmiset pelastivat elämäni. He olivat niin kärsivällisiä ja kuuntelivat minua puhumassa tuntikausia, vaikka tiesin heidän olevan kiireisiä. Olin niin kiitollinen, koska kukaan ei ollut koskaan aiemmin kuunnellut minua. He ovat niin ystävällisiä, kärsivällisiä ja empaattisia. Minua on kohdeltu kunnioittavasti. Ensimmäistä kertaa elämässäni olen saanut tuntea itseni normaaliksi. Tämä paikka on antanut minulle vapauden kasvaa sellaiseksi ihmiseksi, jollainen haluan olla.

Marian matka on ollut pitkä ja tuskallinen, mutta nyt hän keskittyy tulevaisuuteen. Hän on mukana tutkimuksessa, jossa selvitetään ruokavalion ja liikunnan vaikutusta nivelreumaan, ja hän on hiljattain saanut valmiiksi terveyttä ja ravitsemusta käsittelevän väitöskirjan. Nyt Maria opiskelee neurotiedettä.

– Olin niin huonossa fyysisessä kunnossa, etten pystynyt peseytymään tai saamaan vaatteita päälle itse. Tutkin paljon asiaa, ja ruokavalio ja liikunta auttoivat minua hallitsemaan nivelreumaani. Olen nyt mukana tieteellisessä tutkimusohjelmassa, jolla pyritään auttamaan toisia samasta sairaudesta kärsiviä.

Vapaaehtoisena hyvää toisille

Maria osallistuu aktiivisesti myös yhteisönsä toimintaan ja toimii vapaaehtoisena useissa paikoissa, kuten perjantaisin Pelastusarmeijan lounaskerhossa.

– Siellä tarjotaan edullinen ateria paikallisille. Aterioitsijoita käy yleensä 20–40. En ole ruoanlaittaja, mutta pilkon vihanneksia ja katan pöytiä. Asiakkaat ovat enimmäkseen vanhempia ihmisiä. Tunnen oloni erittäin mukavaksi heidän seurassaan. Se on ollut myös terapiaa, sillä he keskustelevat kanssani, mutta eivät kysele tarinastani, sillä he eivät tiedä siitä.

Maria käy myös kirkossa. Siellä hän on tavannut iäkkäitä, yksinäisiä naisia, joita hän auttaa tekemällä  ostokset heidän puolestaan. – Nautin siitä, Maria toteaa iloa äänessään.

Tarina toivosta

Maria kertoo, ettei ole erityisen hengellinen, mutta hän rukoilee Jumalaa joka aamu. – Pyydän Jumalaa ohjaamaan ja auttamaan minua. Katson tulevaisuuteen, ja toivon rakentavani uudelleen syvemmän yhteyden lapsiini. Toivon, että saan tehdä töitä ja maksaa elantoni. Ja mikä tärkeintä, haluan antaa takaisin Pelastusarmeijalle kaikesta siitä, mitä olette tehneet hyväkseni. Siksi haluan jakaa tarinani.

Marian elämäntarina on tarina kestävyydestä ja toivosta. Käsittämättömistä kärsimyksistä huolimatta hän on noussut vahvempana ja päättänyt ottaa kaiken irti uudesta vapaudestaan ja auttaa muita, jotka saattavat joutua samanlaiseen tilanteeseen. Hänen matkansa on osoitus tuen ja myötätunnon voimasta sekä ihmismielen kyvystä voittaa synkimmätkin olosuhteet.

– En koe olevani pätevä antamaan neuvoja. Mutta haluan sanoa, että vaikka sitä ei aina näe – niin aina on toivoa. Ole vahva äläkä koskaan luovu toivosta, sillä jonain päivänä joku voi pelastaa sinut.

 Toni Kaarttinen

Piirrokset: Lexica