Merta ei enää ole

Miten Pelastusarmeijassa suhtaudutaan kuolemaan? Pelastusarmeijalaistenkin hautajaisissa suru ja ikävä ovat läsnä, mutta surun rinnalla elää ilo siitä, että vainaja on päässyt perille taivaan kotiin ja saa vihdoin tavata kasvoista kasvoihin sen Jeesuksen, jota hän on jo täällä maan päällä seurannut.

Jos joskus vierailet Ahvenanmaan Vårdönkirkkomaalla, saatat nähdä siellä hautakiven, johon on kaiverrettu sanat ”Havet finns inte mer”. Suomeksi lause kuuluu: ”Merta ei enää ole”. Haudassa lepää kirjailija Anni Blomqvist, joka tunnetaan erityisesti Myrskyluodon Maijan luojana. Osuin sattumalta haudalle vuosia sitten ja kiinnostuin tuosta erikoisesta muistokirjoituksesta. Rupesin etsimään tietoa kirjailijan elämästä ja huomasin, että hänen viimeiseksi jääneen teoksensa nimi on sama kuin muistokirjoitus hautakivessä. Kirjassaan Anni Blomqvist kertoo elämästään kalastajan vaimona syrjäisellä Simskälan saarella sekä siitä, kuinka hän vuonna 1961 menetti merelle miehensä ja esikoispoikansa. Vuonna 1987 hukkui myös toinen poika. Puolison ja vanhemman pojan ruumiita ei koskaan löydetty, mutta nuoremman pojan ruumiin aallot olivat heittäneet pienelle luodolle. Anni ajatteli, että Jumalan käsi oli nostanut pojan luodolle, jotta äiti saa haudata hänet. Nyt äiti ja poika lepäävät samassa haudassa.

Maa, jossa ei ole enää itkua

Tunnistin Anni Blomqvistin hautakivestä lukemani sanat osaksi Ilmestyskirjan 21. lukua, jossa sanotaan: ”Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian, miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: ’Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; Hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt.’” Ilm. 21:1–4, 1938 käännöksen mukaan.

Annin kirjaa lukiessani minua hämmästytti se, että traagisista menetyksistään ja suuresta surustaan huolimatta hän ei katkeroitunut eikä menettänyt uskoaan hyvään Jumalaan. Annilla oli luja luottamus siihen, että Jeesus on valmistanut häneen uskoville uuden maailman, jossa ei ole enää kuolemaa, ei murhetta eikä parkua – eikä ole enää sitä merta, joka vei Annin perheen.

Edellä mainitussa Ilmestyskirjan tekstissä tiivistyy kristillinen usko kuoleman jälkeiseen elämään. Oppi ihmiselämän arvokkuudesta ja sielun kuolemattomuudesta on myös Pelastusarmeijan julistuksen ydintä. Pelastusarmeijassa ajatellaan kuitenkin, että ikuinen elämä ei ala vasta kuoleman jälkeen. Ihmiset voivat jo maan päällä ollessaan elää yhteydessä Jumalaan sekä kokea hänen läheisyyttään ja huolenpitoa. Elämään kuuluvat silti myös monenlaiset vastoinkäymiset, murheet ja luopumiset; näiltä tuskin kukaan välttyy. Mutta hyvä uutinen on se, että kerran tulee aika, jolloin kaikki itku lakkaa ja jolloin ei enää tunneta kipua eikä ikävää.

Iloa surun keskellä

Länsimaissa musta on ollut perinteisesti surun ja kuoleman väri, sillä onhan se väri, joka mitä parhaiten kuvaa surevan ihmisen tunteita. Moni kokee surun hetkellä olevansa pimeässä, ahtaassa tunnelissa, jonne eivät valonsäteet osu. On kuin harteilla lepäisi raskas viitta ja pään ylle olisi vedetty huppu, joka estää näkemästä toivosta pilkahduksiakaan. Ympärillä on vain mustaa.

Pelastusarmeijan hautajaisissa päävärit ovat valkoinen ja kulta. Muistotilaisuudessa alttari verhoillaan valkoisella sifongilla ja koristellaan kultaisella kruunulla. Kyllä pelastusarmeijalaisten hautajaisissa myös suru ja ikävä ovat läsnä. Siellä itketään siinä missä muidenkin hautajaisissa, mutta surun rinnalla elää ilo siitä, että vainaja on päässyt perille taivaan kotiin ja saa vihdoin tavata kasvoista kasvoihin sen Jeesuksen, jota hän on jo täällä maan päällä seurannut. Valkoinen väri kertoo siitä, että kaikki synnit on annettu anteeksi ja ihminen on saanut pukeutua uuteen asuun, iankaikkiseen olomuotoonsa. Kultainen kruunu on vertauskuva palkinnosta, jonka perille päässeet saavat vastaanottaa. Kruunu on kuvattu myös pelastusarmeijalaisten kuolinilmoituksissa. Kruunun keskellä on Kristuksen risti muistuttamassa siitä, että hän on kuollut, jotta me saisimme iankaikkisen elämän.

Muistotilaisuuden lopuksi lauletaan usein tunnettu pelastusarmeijalainen laulu ”Kiitos sulle, Jumalani”, johon saattoväki yhtyy täydestä sydämestään. Laulussa kiitetään niin elämän polun varrella olleista kukkasista kuin ohdakkeistakin. Viimeinen säkeistö päättyy sanoihin: ”Kiitos, että tahdot mulle elon antaa iäisen.”

Kirkkauteen ylennetty

Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut.” Joh. 11:25. Tämän takia Pelastusarmeijassa ei sanota uskovan kuolevan, vaan kerrotaan, että henkilö on ylennetty kirkkauteen, maahan, jossa ei ole enää kuolemaa, ei murhetta, ei parkua eikä kipua.

Saga Lippo
everstiluutnantti

Kuva: Saga Lippo