Julkaistu 11.6.2019 09:45

Pelastusarmeija tarttuu ajankohtaiseen asiaan, vanhusten hätään ja yksinäisyyteen

 

Pelastusarmeijan Auta ihmistä -varainkeruukampanja näkyy laajasti eri medioissa kesän aikana. Kampanjan tarkoituksena on muistuttaa ihmisiä siitä, ettei kenenkään tulisi jäädä yksin. Erityisesti vanhuksista moni kokee suurta yksinäisyyttä, kun eletyn elämän ihmiset katoavat läheltä. Usein yksinäisyyteen liittyy myös taloudellinen ahdinko, heikentynyt terveys ja tunne ihmisarvon menetyksestä.

Joka kolmannella vanhuksella rahat riittävät vain välttämättömiin kuluihin ja puolella eläkeläisistä on jonkinlaisia talousvaikeuksia

Suomessa elävistä vanhuksista n. 15 % elää köyhyysrajan alapuolella. Usein pienituloiset eläkeläiset joutuvat tekemään valintoja ravinnon ja lääkekulujen välillä. Terveyden haasteet näkyvät välittömästi vanhuksen taloudessa. On myös heitä, jotka eivät osaa hakea toimeentulotukea, vaan yrittävät sinnitellä vähäisillä tuloilla. Huomattavaa on myös se, että moni pienituloinen vanhus kantaa huolta aikuisista lapsistaan ja lapsenlapsista, ja yrittää vähistä varoistaan maksaa myös aikuisten lasten kuluja.

Pelastusarmeija auttaa vanhuksia tarjoamalla monenlaista apua

Apu voi olla esim. ostokortti, jolla vanhus voi hankkia elintarvikkeita, tai joskus maksetaan vanhuksen puolesta esim. välttämätön lääkelasku. Usein apu on syrjäytymisen ehkäisemistä ja neuvontapalveluja arjesta selviämiseen. Joskus myös pelkkä turvallisen ihmisen läsnäolo voi tuoda lohtua. Eri ihmiset tarvitsevat apua eri asioissa.

Kampanjaan liittyvä filmi  ”Elämän rakkaus”  viestii myös rakkauden kaipuusta. Yksinäisyys on usein myös sitä, ettei enää ole ketään, joka pitäisi kiinni kädestä.

Kampanja rohkaisee kaikkia huomaamaan ja muistamaan vanhukset lähipiirissä.

Pelastusarmeijan vanhuspalveluihin kuuluvat myös hoitokoti Iltala Espoossa ja Suurmetsän vanhusten asuintalo. Iltalan kevään ja kesän kampanjassa uutisoidaan palvelukotimme tarjoamasta luotettavasta hoidosta myös vanhuksille, joiden omaishoitaja kaipaa lepoa. Samalla vanhuksilla on mahdollisuus tutustua Iltalaan pitkäisaikaisasumista ajatellen. Pelastusarmeijan vanhustyössä kokemus tulee kunnioittavasta asenteesta. Siitä, että arvostetaan ihmistä ihmisenä.

Auta ihmistä -keräyksen tuotoilla autetaan vanhusten lisäksi myös muita vaikeuksien keskelle yksin jääneitä ihmisiä, jotka eivät löydä apua muualta.

Apua annetaan mm. vähävaraisille perheille, pitkäaikaissairaille ja opiskelijoille. Kenen tahansa onni voi kääntyä esim. sairauden, läheisen kuoleman, työttömyyden tai avioeron vuoksi. Köyhyys ja yksin jääminen johtaa helposti syrjäytymiseen.Ahdinkoon joutuneet ihmiset ovat usein väliinputoajia, jotka jostakin syystä putoavat hyvinvointivaltiomme tukiverkon läpi. Pelastusarmeija kulkee rinnalla, kunnes onni taas kääntyy. Sosiaalista apua tarjotaan kaikkien Pelastusarmeijan 22 paikallisosaston kautta ympäri Suomen.

Pelastusarmeijan suurimpiin kuuluvan kampanjan keräystuotot ovat jatkuvasti kasvaneet – tavoite vuodelle 2019 on kaksi miljoonaa

Jo vuonna 1979 alkaneen keräyksen lahjoitustuotot ovat jatkuvasti kasvaneet, ja tätä nykyä keräys on Joulupata-kampanjaa tuottavampi. Vuonna 2018 Auta ihmistä -keräyksen bruttotuotto oli lähes 1,9 miljoonaa euroa. Näitä lahjoituksia on käytetty eri avustuskohteisiin. Tänä vuonna kampanjan keräystavoite on kaksi miljoonaa euroa.

Markkinointi- ja media-alan yhteistyökumppanit osoittavat tukensa lahjoittamalla suunnittelutyötä ja mediatilaa

Nyt alkava kampanja nähdään laajasti eri kanavissa, kuten sanoma- ja aikakauslehdissä, ulkomainoksissa, TV:ssä ja sosiaalisissa medioissa. Kampanjaan kuuluu myös neljä kertaa vuodessa toteutettava kirjekeräys.

Jälleen kerran Pelastusarmeija on saanut merkittävää tukea eri yhteistyökumppaneilta, ja monet heistä ovat lahjoittaneet suunnittelutyötä ja mediatilaa.

Yhteistyökumppanit ovat lahjoittaneet suurimman osan mainonnan suunnittelutyöstä ja mediatilasta ilmaiseksi. Markkinointitoimisto Make it Simple on kampanjan idean takana, ja heidän lisäkseen mukana talkoissa ovat olleet mm. valokuvaaja Onni Wiljami Kinnunen, tuotantoyhtiö Otto Production, ohjaaja Markus Virpiö, mediatoimisto Vizeum, Otavamedia ja Yle. Myös lukuisat muut mediat ovat luvanneet näyttää kampanjalähtöjä kanavissaan. Pelastusarmeija kiittää lämpimästi kaikkia tukijoitaan!

Kampanjamateriaalit voi ladata  täältä

 

Auta ihmistä -keräykseen voi lahjoittaa joko pankin tai verkon kautta

Auta ihmistä -keräykseen voi lahjoittaa monella tavalla:

Tekstiviestillä: tekstaa sana PELASTA ja lähetä se numeroon 16499. Lahjoituksen suuruus on 10 €. Tekstiviestillä voivat lahjoittaa Telia, Elisa, Saunalahti, DNA -liittymähaltijat. Palvelut veloitetaan operaattorilaskulla.

Linkit

Kuva
Kampanjakuvat dramatisoivat tunnetta, jossa vanhus elää vielä omassa kodissaan ja yrittää selviytyä arjesta, jota varjostaa sydäntä riipaiseva yksinäisyys.

Artikkeli 18.03.2026

Yhteiskuntavastuu – reilu peli

”Yksikään ihminen ei ole saari”, kirjoitti englantilainen pappi ja runoilija John Donne 1600-luvulla. Leikillisesti voisi sanoa, että suomalaiset ovat poikkeus. He vetäytyvät mielellään omalle saarelleen, mieluiten metsän keskelle ja yksin. Suomalainen osaa olla myös hyvin reviiritietoinen. Aivan tätä Donne ei kuitenkaan sanonnallaan hakenut. Hän viittasi siihen, kuinka me ihmiset olemme osa suurempaa kokonaisuutta, mannerta. Vaikutamme toinen toisemme hyvinvointiin –tai pahoinvointiin.
Uutinen 16.03.2026

Kumppanuuskeräys 2026 – Skippaa ja Lahjoita

Pelastusarmeijan paikallisyksiköt Pakistanissa, Ghanassa, Togossa, Paraguayssa, Argentiinassa ja Uruguayssa tekevät pitkäjänteistä työtä perheiden, lasten ja yhteisöjen auttamiseksi.
Uutinen 12.03.2026

Pelastusarmeijan uusi iCare secondhand -myymälä avautui Tampereella

Uusin Pelastusarmeijan iCare secondhand -hyväntekeväisyysmyymälä avautui tänään Epilässä, Tampereella. Tampereelta löytyy myös toinen myymälä keskeiseltä paikalta Koskikeskuksesta.
Artikkeli 11.03.2026

Yhteinen suunta: Väinölän asumispalveluyksikkö

Pelastusarmeijalla on uusi ”Yksi Armeija – yhteinen suunta” -strategia. Sen keskiössä ovat ihmiset, tehtävä ja perintö. Strategiaan kuuluva kompassimalli ohjaa osastoja ja toimipisteitä erilaisten tehtävien kautta yhteiseen suuntaan. Sarjassa tutustumme Pelastusarmeijan eri yksiköihin ja tähän strategiamatkaan. Tässä osassa tutustutaan Väinölän asumispalveluyksikköön.