Pyhäinpäivä

Pyhäinpäivän kynttilämeri hautausmaan hiljaisessa pimeydessä voi olla voimakkaasti koskettava näky. 

Pyhäinpäivän perinteen mukaisesti muistelemme poisnukkuneita rakkaitamme sytyttämällä kynttilän heidän haudalleen ja viemällä kukkia tai seppeleitä. Monissa kirkoissa luetaan kuluneen vuoden aikana menehtyneiden ihmisten nimet ja sytytetään kynttilät heidän muistokseen. Tietenkään rakkaiden läheisten muistaminen ei rajoitu vain Pyhäinpäivään, sillä muistot heistä kulkevat mukanamme päivittäin sydämessämme. Kristillisen Pyhäinpäivän viettoon ei ole juurikaan muita perinteitä. Ainakaan minun tiedossani ei ole esimerkiksi siihen liittyvää yleisesti tunnettua perinneruokaa. Ehkäpä voisimme perheidemme kanssa muodostaa omia perinteitä vahvistaaksemme Pyhäinpäivän viettoa, ettemme vain kadota tämän kristillisen pyhän arvoa tulevaisuudessa.

Pyhäinpäivällä on nimittäin tärkeä paikka nykyisessä hektisessä elämässä, sillä se kutsuu meitä pysähtymään ja hiljentymään. Arjen kiireisyys, vastuut ja elämän erilaiset tilanteet imaisevat meidät niin helposti virtansa mukana, ettemme välttämättä ehdi ajatella paljon muuta kuin miten järjestää päivämme niin, että kaikesta selvitään. Samalla kaikki elämämme sisältö muodostaa pikkuhiljaa ympärillemme ikään kuin kuplan, jossa kaikesta siitä, mitä näemme, teemme ja koemme, tulee meidän elämämme rajat, ja voisi kai sanoa, että jossain määrin ne turvallisen tuntuiset rajat. Pyhäinpäivä sitä vastoin haastaa meidän syvintä sisintämme muistuttaen siitä, että tämän maanpäällisen vaelluksemme päivät eivät ole kaikki, mitä meillä on. Kaikki se näkyvä, mitä tässä maailmassa näemme, teemme ja koemme, ei ole kaikki mitä on olemassa. Saamamme päivät tässä ajassa ovat vain lyhyt pätkä pitkällä aikajanalla, ja kaikki näkyvä maailma vain pienen pieni osa todellisuudesta. Meidät on luotu iankaikkisuutta varten, ja nimenomaan Taivaan Isän luona.

Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa 14:1–3: ”Älköön sydämenne olko levoton. Uskokaa Jumalaan ja uskokaa minuun. Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.”

Siellä, missä Jeesus on, on tarkoitus olla meidänkin todellinen elämämme. Siellä ei ole arjen kiireitä taikka haasteita, ei surua eikä tuskaa. Siellä ei ole mitään pahuutta eikä rikkinäisyyttä, ja Isä itse pyyhkii kaikki murheen kyyneleemme poskiltamme. Siellä elämä on jotain niin ihanaa ja upeaa, ettemme osaa edes kuvitella sitä, koska elämäämme täällä leimaa niin monin tavoin syntiinlankeemuksen aiheuttama rikkinäisyys. Se näkyy maailmassa päivittäin synkissä uutisissa ja kulkee myös itsessämme, vaikka kuinka haluaisimme siitä eroon. Jeesuksen elämää ja sanoja tutkiessamme voimme vain huomata, miten erilaisia olemmekaan, sillä emme mitenkään yllä Hänen standardeihinsa. Olemme saattaneet kamppailla jonkin elämässämme olevan ongelman kanssa pitkäänkin vain huomataksemme, että kaadumme uudelleen ja uudelleen samaan kuoppaan. Jumala kutsuu meitä jokaista siitäkin huolimatta yhteyteensä ja rakkaudessaan haluaa kaikkien pelastuvan. Emme pääse taivaaseen tekemällä hyviä tekoja emmekä voi ansaita anteeksiantoa parantamalla itseämme tai tapojamme, mutta Jumala tarjoaa armoaan Jeesuksen ristinsovituksen ansiosta. Hän eli puhtaan, synnittömän elämän ja lunasti meidät vapaaksi kuolemalla ristillä meidän puolestamme.

Kun asetat luottamuksesi Jumalan armoon ja otat vastaan Jeesuksen sovitustyön, saat kaiken anteeksi ja sinusta tulee Jumalan lapsi. ”Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi, kaikille, jotka uskovat häneen.” (Joh 1:12)Silloin on juuri sinullekin valmistettuna asuinsija Isän luona, ja Jeesus tulee hakemaan meidät, Jumalan lapset, sinne kanssaan.

Eija Kulmala
luutnantti
Vaasan osaston johtaja

Kuva: Joopastren