”Riemulla eespäin!”

Suomen Pelastusarmeijan täyttäessä 135 vuotta historioitsija Eija Jämbäck katsahtaa menneisyyden riemujuhliin. Hän kirjoittaa parhaillaan historiateosta, joka kertoo Pelastusarmeijan asemasta ja tehtävästä yhteiskunnassa kautta vuosikymmenten. Eija Jämbäck muistuttaa, että historian tunteminen tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää nykyisyyttä.

Viisi- ja kymmenvuotisriemujuhlat ovat olleet Suomen Pelastusarmeijalle erityisiä virstanpylväitä. Silloin on ollut sopiva hetki pysähtyä ja katsella taaksepäin sitä matkaa, joka on kuljettu. Menneisyyttä tarkastelemalla on tullut näkyväksi se kaikki, mistä on saatu olla kiitollisia Jumalalle. Remuvuosijuhlissa on lainattu usein profeetta Samuelia: ”Tähän saakka on Herra auttanut meitä.” Huudahdukseen on yhdytty täydestä sydämestä, vaikka riemuvuosijuhlia on vietetty vaihtelevissa olosuhteissa.

Ensimmäiset juhlat vietettiin alkuvaikeuksien ja venäläistämistoimien myrskyissä. Pelastusarmeijalaisiin suhtauduttiin epäluuloisesti ja heitä pidettiin yhteiskunnan rauhanhäiritsijöinä, poliittisesti epäluotettavina ja uskonnollisesti ”villioppisina”. Sata vuotta sitten riemujuhlaa varjostivat vasta puhjenneen maailmansodan tummat pilvet. Sota ja sen liepeillä seuranneet nälkä ja pula lisäsivät avuntarvetta, ja Pelastusarmeijalla riitti töitä aamusta iltaan ja usein myös illasta aamuun. Vuosijuhlassa armeijan sosiaalinen työ keräsi kiitosta ja arvostusta.

Mitä enemmän teemme, sitä enemmän tulisi tehdä

Vuoden 1919 riemuvuosijuhlaan kuului tilaisuus Nikolainkirkossa (Helsingin tuomiokirkko), jonne armeijan kulkue marssi näyttävästi soittokuntineen ja liehuvine lippuineen, ensi kertaa etunenässä sinivalkoinen Suomen lippu. Juhlayleisössä nähtiin muun muassa kenraali Mannerheim ja silloinen pääministeri. Vuodelle 1939 suunniteltuja loisteliaita 50-vuotisjuhlallisuuksia jouduttiin sodan takia siirtämään kolme vuotta eteenpäin. Tasatahtisen marssin vuosina riemujuhlissa iloittiin työn vakiintumisesta ja edistymisestä, ja vaikeinakin aikoina luotettiin Jumalan apuun ja johdatukseen.

Riemujuhlia vietettiin päämajassa, joka oli koristeltu armeijan värein lipuilla, köynnöksillä ja lyhdyillä. Täpötäydessä salissa tunnelma oli vuoroon juhlallinen ja liikuttunut, vuoroon iloinen ja kiitollinen. Ohjelma seurasi toistaan: puheiden, musiikin, laulun ja rukousten lomassa oli esimerkiksi runonlausuntaa, vuoropuhelua, varjokuvanäytöksiä, tamburiinivoimistelua ja lasten esityksiä. Toisinaan innokkaimmat juhlijat käyttivät ”kymmenkielistä kannelta” eli taputtivat käsiään tai aloittivat ”halleluja-tanssin”.

Kaikesta ilonpidosta huolimatta muistettiin, mitä kenraali William Booth oli todennut vieraillessaan Suomessa: ”Minä en ole koskaan tyytyväinen; mitä enemmän me teemme, sitä enemmän meidän tulisi tehdä.” Pelastusarmeijalaisille onkin ollut ominaista dynaamisuus ja optimistinen, eteenpäin suuntautunut ote, jolla he ovat vieneet pelastussanomaa kohti tavoitetta ja tehneet monenlaista auttamistyötä.

Pelastuksen jäänmurtaja

Vanhoissa Sotahuuto-lehdissä Suomen Pelastusarmeijaa verrattiin eteenpäin vierivään Pelastuksen vaunuun, jolle upseerit ja sotilaat antoivat vauhtia. Toisinaan se rinnastettiin höyrylaivaan, joka puksutti sinnikkäästi kohti maalia välittämättä myrskyistä ja vastatuulista. Vielä ilmaisuvoimaisempi ja Suomen oloihin sopiva vertauskuva Pelastusarmeijalle oli jäänmurtaja. Oli kyseessä teräsjää, kiintojää tai ahtojää, jäänmurtaja särki esteet tieltään ja vielä raivasi väylää muille aluksille. Kun Pelastusarmeijaa kuvattiin höyrylaivana tai jäänmurtajana, sitä haluttiin kannustaa kulkemaan täyttä vauhtia pelastamaan sieluja ja auttamaan hätääkärsiviä. Pelastusarmeijassa ei jääty paikoilleen lepäämään ja nauttimaan työn tuloksista, vaan suunta oli eteenpäin ja ylöspäin. Jokainen uusi työmuoto ja työtapa nähtiin kasvun ja kehityksen merkkinä. Sotahuuto-lehdessä saatettiin kuvata työn edistyvän jättiaskelin.

Historiateos äänitorvena

Suomen Pelastusarmeijan 50-vuotisriemujuhlissa eversti Karl Larsson totesi humoristisesti, että pelastusarmeijalaisilla on ollut niin kiire tehdä historiaa, ettei heillä ole ollut aikaa kirjoittaa siitä.

Historian tuntemisella ja muistamisella on silti tärkeä tehtävä. Suomen Pelastusarmeijan historian piirtäminen näkyväksi on kunnianosoitus kaikille entisille, nykyisille ja tuleville pelastusarmeijalaisille. Historian tunteminen tarjoaa mahdollisuuden ymmärtää, miten aikaisemmat tapahtumat ovat muovanneet nykyisyyttä. Historiallinen ymmärrys lisää menneisyyden arvostusta ja säilyttää Armeijan ominaispiirteitä jälkipolville. Se voi vahvistaa yhteenkuuluvuutta ja itseymmärrystä ja auttaa hahmottamaan omaa paikkaa menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden jatkumolla.

Pelastusarmeijan tuominen mukaan Suomen kristillisten kirkkojen ja yhteisöjen kenttään on historiantutkimuksen aukon täyttämistä, kulttuurihistoriallinen teko ja yhteiskunnallista vaikuttamista. Kirjan tuottaman uuden tiedon tavoite on rakentaa kuvaa Suomen Pelastusarmeijan asemasta ja tehtävästä yhteiskunnan ja kolmannen sektorin sosiaalisen auttamistyön verkostoissa. Historiateos on eräänlainen äänitorvi, jonka välityksellä Armeija voi tehdä visiotaan, ydinarvojaan, työtään ja tavoitteitaan tunnetuksi laajalle yleisölle, vahvistaa järjestön ulkoista kuvaa ja kertoa sen vaikutuksesta ja merkityksestä suomalaisessa toimintaympäristössä. Menneisyyden tarinat kiinnostavat ihmisiä, ne voivat inspiroida ja opettaa. Suomessa on paljon historiasta kiinnostuneita, sillä historia on suosituimpia tietokirjallisuuden lajeja Suomessa.

Eija Jämbäck
historioitsija

Kuva: Pelastusarmeijan kuva-arkisto

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä