Sotahuuto 130 vuotta - Arkistojen aarteita: Alfred Puustinen (1955)

image description
Hyvää sanomaa vuodesta 1890 lähtien! Sotahuuto on yksi Suomen pitkäikäisimmistä tauotta julkaistuista aikakauslehdistä. Tässä sarjassa kurkistamme Sotahuudon arkistojen kätköihin.
Kirjallisuuskersantti Alfred Puustinen on erityinen henkilö Sotahuudon 130-vuotisessa historiassa – hän oli maailman paras lehtimyyjä! Hänen kerrotaan myyneen 25 ensimmäisen vuotensa aikana yli miljoona lehteä! Vuoden 1955 Kesänumerossa kapteeni Hilkka Nieminen esittelee tämän legendaarisen Sotahuutosankarin, joka oli juuri täyttänyt 70 vuotta.

N:o 27 / 1955 Kesänumero Lauantaina 2 p. heinäkuuta

Onkos sitten paha, jos siitä muistutetaan...

Kapteeni Hilkka Nieminen

 

A, kui mont’ lehtee sie möit tän iltan?Niin – vai niin – no hyvähä tuo ol. Arvasiha mie, ettet sie sankarii voita!Mite paljo luulet häne myönee? Ka, sata, jo on sata tänäpän myyty! Mut kyll’ sesiustki viel sankar tulloo, kunha et hellitä…

Ei tule sankaria. Kas, sellaisiahan ei kasva joka talossa. Kylläsaa pieni, ujo osastokadetti tyytyä katselemaan nimeään Sotahuudon myyntilistanalimmalla laidalla siihen asti kunnes se ehkä sieltäkin putoaa pois...

Muttanaapurissapa asuu sankari. Asuu siinä aivan tavallisessa tamperelaistalossa, tavallisen kansalaisen kulkukadunvarrella. Onpa vielä tavallista matalampi se ovi, jonkaripaa sankari kopeloi hämärässä illassaankaran päivätyön päätyttyä. Mutta mies ei sen mataluutta huomaa, eihuomaa sitä naapurin tyttökään. Heitä kiinnostavat toiset asiat. PuhutaanRaamatun rikkauksista ja maailman turmeluksesta,ja siitä, että jollain tavalla pitäisi saattaa hyvä sanoma kansantietoon – Ku siust tulloo upseeri, mie tulen käymää siu osastossais ja myynsiul muutama lehe, lupaa sankari vielä viimeiseksi, ja se lupaus lämmittää,sillä ei tuo lehtien myyminen aina niinkovin helppoa ole.

*  *  *

Kuntyttö tulee pääkaupunkiin, hän huomaa, ettei hyvä naapuri ole sankariainoastaan omalla maallaan, vaan Helsingissäkin hänet tunnetaan, ja sitten myösOulussa ja Vaasassa ja – niin, aivankaikkialla. ”Teidän uskostanne kuullaanjoka maassa”, muistaa PuustinenPaavalin sanoneen, ja niin on maine hänenkinuskostaan levinnyt jopa Amerikkaan, jossaNew Yorkissa ilmestyvä Sotahuuto esittelee kirjallisuuskersantti AlfredPuustisen maailman suurimpana Sotahuutojenmyyjänä. Siinä sanotaan hänen myyneen viimeisten kahdenkymmenenviidenvuoden kuluessa enemmän kuin 1.000.000 kappaletta tätä erinomaista lehteä.Viikkomyynti on nimittäin tavallisesti 600–800, jopa joskus 3000!

*  *  *

Mistä sitten on mies lähtöisin?

Niin, senhän paljastaa jo pelkkähyvänpäivän toivotus. Koti on ollut Karjalassa,tarkemmin sanottuna Viipurissa, vieläpä aivan sen kadun varrella, missäkaupungin Pelastusarmeija ensiksi aloitti toimintansa. Mutta ei AlfredPuustisen tie heti suuntaunut tuohon läheiseen taloon, ei – kiersi sitä hyvinkin kaukaa. Nyt kun ikää on joseitsemänkymmentä vuotta, on kuitenkin päästy siihen, että puolet elämästä onvietetty paremman Herran palveluksessa.

*  *  *

Ensimmäisenosan elämäntehtävästään Puustinen suorittitiilenkantajana, ja siinäkin työssä taitaa maailmanennätys olla hänen nimissään. Summittaisen laskelman mukaan hänkuuluu kolmenkymmenenkahdeksan vuodenaikana kantaneen tiiliä niin paljon,että niistä olisi voinut rakentaa 28 keskisuurta viisikerroksistakivitaloa.

”Sellainen kuorma puristaa jokaaskeleella hien ruumiista ja entiset synnitmuistuvat mieleen”, sanoo Puustinen muistellessaan yli kolmensadan kilon painoista tiilikuormaa, jolla hän aikoinaan sai maailmanennätyksen. Mutta hyvähän oli, että synnit muistuivatmieleen, sekä tämän että monien toisten tapahtumien kautta. Synnit tulivatlopulta niin painaviksi, ettei niitä vahvoillakaan hartioilla jaksanut kantaa,ja niinpä tämäkin maailman turuilla harhaillut tuhlaajapoika lopulta nöyrtyi Herran edessä. Syntitaakka otettiin pois jatilalle annettiin sellainen pelastuksenriemu, ettei ole sitä maailman pilkka sen paremmin kuin kiitoskaan vuosikymmenien aikana pystynytpois ottamaan. Hyvä on nyt ahkeran työmiehen odotella uuteen kotiin pääsyäsenkin tähden, että äiti ja isä jo ovat kauan olleet siellä odottamassa.

*  *  *

Ajan vauhti on kova. Sen toteaa Puustinen, kun hän vähän toivuttuaan lähtee kainalosauvojen varassa, virkapuvun kainalotnahkalapuin vahvistettuina ja Sotahuudotnyt selkäreppuun pistettynä, uudelleen samoilemaan Tampereen katuja ja ”pommittamaan” sen asemaa, jonkahenkilökunta on vuosien kuluessa jo tullut kovinkin tutuksi. Tutut ainaostavat, hän kertoo edelleen, vaan niin on kiire, ettei aina joudeta hyvääpäivää sanomaan. Mutta Kristuksen tuleminen lähenee,ja siksi pitää juhlapuvun olla puhdas. Ei siinä saa olla läikkiä.

Eitämä ole lörpötystä! Maallinen puku voidaan kyllä viedäprässättäväksi, mutta taivaan puku on aina puhdistettava Jeesuksen veressä.Onko sitten paha, jos siitä muistutetaan… onhan se kaikkein tärkein asia. Miksi paadutaan? Kun ei tahdotakuunnella.

*  *  *

Lopuksi kaivetaan esille suuri perheraamattu. Seon aivan uusi, syntymäpäivälahjarahoillaostettu. Perheraamattu, niin – onhan sellainen naapuritalossakin, muttatäällä?

Teksti on vähän suurempaa, niin että näkee vanhoilla silmilläkinlukea, toiseksi se on kirja, josta on haaveiltu jo kauan, ja vielä kolmanneksi: eihän sankariolekaan perheetön, vaikka meistä siltä tuntuu, sillä saahan hän kuulua Jumalan suureenperhekuntaan! Sen kuuluvaisuuden toteaa merkillisen läheisellä tavalla, kun polvistuu yhdessä hänen kanssaan – sillä hänkin polvistuu, kainalosauvoistaan ja ikävuosistaan huolimatta – kiittämään taivaan Isää kristityn onnellisesta osasta. Meillä kun on niin hyvä Isä, että hän tahtoisiaivan kaikki ihmiset pelastaa. Onkos sitten paha, jos siitä muistutetaan… 


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä