Tomi ja asukkaat Isänpäivä-elokuvan tähtinä

Ohjaaja Aleksi Salmenperän elokuva ”Isänpäivä” saa ensi-iltansa 6.3. Elämänmakuisen ja rehdin draamakomedian yhtenä tähdistä loistaa Pelastusarmeijan Pitäjänmäen asumispalveluyksikön asukas Tomi Lindfors. Lisäksi elokuvan teossa oli mukana joukko yksikön muita asukkaita. Sotahuuto kävi Pitäjänmäellä tiedustelemassa tunnelmia elokuvan teosta – ja siitä, millainen merkitys tällaiseen projektiin osallistumisella on.

Pitäjänmäen 112-paikkainen asumispalveluyksikkö on Pelastusarmeijan Asunto ensin -yksiköistä ensimmäinen. Asunnottomuus on viime aikoina ollut nousussa, ja se näkyy Pitäjänmäelläkin jonona. Tällä hetkellä noin 40 asiakasta odottaa asuntoa. Positiivista muutosta on kuitenkin läpivirtauksen kasvu.

– Meille tulee parempikuntoisempia asukkaita, joilla on esimerkiksi työsuhteita lähivuosilta. Moni heistä kokeekin tämän välietappina. Viidestä seitsemään asukasta vuosittain muuttaa eteenpäin kevyempään tukeen tai itsenäisempään asumiseen, kertoo Pitäjänmäen asumispalveluyksikön johtaja Pasi Lehto .

Pitäjänmäen ehdottomana vahvuutena Pasi näkee yhteisöllisyyden: – Keskinäinen kunnioitus ja yhteisöllisyys lisäävät turvallisuutta, ja tämä on edistänyt asukkaiden kuntoutumista.

Työtoiminta on tärkeä osa Pitäjänmäen asumispalveluyksikön arkea, ja sitä on neljästi viikossa maanantaista torstaihin. Tehtäväkokonaisuuksia on kuusi: toimitilahuolto, naapurustotyö, kokoonpano, keittiö, kierrätys ja mediapaja. Keskimäärin 35–40 henkilöä ottaa päivittäin osaa työtoimintaan.

– Ajatuksena on, että jokainen voi löytää oman mielekkään tapansa olla mukana, kertoo työtoiminnan esihenkilö Juha Ristimäki . – Näemme talon ulkopuolisen osallisuuden myös tärkeänä. Meillä on viime kuukausina ollut erinäisiä projekteja, kuten Isänpäivä-elokuva, Asunnottomien yö, Pitäjänmäki-päivä, ja kävimme myös kunnostamassa hoivakoti Iltalan istutusalueita.

Hyviä vaikutuksia

Isänpäivä-elokuva onkin syy, miksi olen vierailulla yksikössä. Olen tullut tapaamaan elokuvassa mukana olleita asukkaita, ja totta kai Tomi Lindforsia, joka on yksi elokuvan pääosanäyttelijöistä. Tiedustelen Pasilta ja Juhalta, millaisia positiivisia vaikutuksia he näkevät tällaisessa projektissa.

– Olin mukana ensimmäisessä kuvauspäivässä ja minut yllätti täysin, miten monenlaisia taitoja asukkaillamme on aivan uudenlaisessa tilanteessa. Taitoja, joita ei meidän arjessamme nouse esiin. Heidän kykynsä toimia yhdessä kielii hyvästä valmiudesta yhteistoimintaan. Sanoisin, että se on peruja yhteisöllisyydestämme, Pasi Lehto toteaa hymyillen.

Asunnottomuuden ja asumispalveluiden käsittelytapa elokuvassa saa Pasilta kiitosta.

– Ei alleviivata ikäviä asioita, muttei myöskään peitellä sitä. Koko matkan ajan tuntui, että aihetta käsitellään korrektisti ja kauniisti.

Juha Ristimäki kertoo tuotannon henkilökunnan suhtautuneen asukkaisiin kunnioittavasti ja arvostavasti.

– Minulle jäi mieleen ilmapiiri. Se oli lämminhenkinen ja huomioon ottava. Asukkaamme ottivat hienosti vastaan ohjeita ja palautetta, ja he osasivat olla kärsivällisiä. Ne ovat tärkeitä arkielämän taitoja. Työtoiminnan esihenkilönä näen, että se menee hyvin yhteen myös työtoiminnan tavoitteiden – vuorovaikutuksen ja toisten huomioon ottamisen – kanssa.

Pyydän Pasia arvioimaan, mitä hyvää elokuvan tuoma julkisuus voi tuoda tullessaan.

– Tämänkaltaisella elokuvalla on kyky vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja ajatuksiin siitä, mitä on olla syrjäytynyt ja yhteiskunnan marginaalissa. Elämme polarisoituneessa maailmassa, ja tämä aikaa tarvitsee uusia näkökulmia. Elokuva tuo myös arvostusta tätä työtä tekeville – siitä välittyy, että tämä on merkityksellistä. Yhteiskunta tarvitsee nyt ratkaisuja, jotka pysäyttäisivät asunnottomuuden tämänhetkisen kasvun ja tukisivat asunnottomuuden vähenemistä.

Asukkaille vaihtelua

Ennen asukkaiden kanssa jutustelua tapaan sosiaaliohjaaja Aleksiina Kuusosen ja työvalmentaja Niko Koskisen , jotka olivat asukkaiden mukana kuvauksissa.

– Oli hienoa nähdä, miten asukkaat nauttivat siitä ja miten he saivat vaihtelua arkeen. Ja nautin siitä itsekin, Aleksiina kertoo ja Niko komppaa: – Kaverimme hoitivat homman hienosti. Paluumatkoilla kuvauksista kuulimme heiltä, miten mukavaa oli ollut. Catering-ruoat saivat erityistä kiitosta, Niko naurahtaa.

Pitkät kuvauspäivät olivat haastavia, mutta Aleksiina ja Niko seurasivat ylpeästi asukkaiden kärsivällisyyttä.

– He tsemppasivat todella hyvin ja ottivat hyvin ohjeita vastaan.

Parivaljakko näkee projektissa paljon positiivista.

– Tässä on kuntouttava aspekti, kun pääsee yksikön ulkopuolelle ja yhteyteen uusien ihmisten kanssa, Aleksiina nyökkää ja Niko täydentää: – Tämä oli asukkaille upea mahdollisuus. He ovat kaikki varmasti katsoneet elokuvia, muttei monikaan ole aiemmin päässyt vilkaisemaan kulissien taakse. Tämä oli monin tavoin rikastuttava kokemus.

Rentoja staroja

Työtoiminnan sohvanurkkaan on kerääntynyt iloinen, puhelias joukkio. Sohvilla istuvat Niko , Mikko , Ismo , Miia , Jarno ja Arto . He olivat kaikki mukana Isänpäivä-elokuvan kuvauksissa avustajina. Ennen leffasta kysymistä tiedustelen, miltä elämä ”Pitskussa” tuntuu. Tuorein asukas on Niko, joka on asunut yksikössä vajaan vuoden, ja porukan nestori on Arto, jolla on tullut jo 13 vuotta täyteen.

– Täällä on hienoa, kun sosiaaliohjaajat ovat apunamme. He auttavat esimerkiksi Kela-hakemusten teossa. Minulla menisi muutoin sormi suuhun, Niko kiittää. Porukka on yksimielinen, että yksikössä on hyvä asua. Erikoismaininnat saavat paikan yhteishenki ja työtoiminta.

Sitten elokuvaan. Se oli kaikista mielenkiintoinen kokemus.

– Saimme hyviä oppeja. Esimerkiksi sen, ettei kameraan saa katsoa. Mieleen on jäänyt kaksi käskyä, tosin nyt en muista, mitä ne olivat, Niko naurahtaa ja jatkaa: – Ensimmäisen jälkeen kaikkien muiden piti hiljentyä, paitsi heidän, joilla oli vuorosanoja, ja sitten toinen käsky, kun kuvaus loppui ja sai taas puhua.

– Oli mielenkiintoista, kun en ole koskaan ollut missään tällaisessa mukana. Aika vähillä otoillakin selvittiin, pahin taisi olla 12 ottoa. Sääolot vaihtelivat, joten välillä työryhmän piti luoda valaistusta ja kaikkea tuollaista, Mikko pohtii ja jatkaa: – Kaikkea oli ajateltu puolestamme ja tehty meille mahdollisimman helpoksi. He tiesivät, ettemme ole ammattilaisia ja saatamme olla vähän kärsimättömiä. Tosin staratkin joutuivat bostailemaan. Meistä pidettiin hyvää huolta, ja kaikki superstaratkin olivat tosi mukavia ja rentoja.

– Tämä toi mukavaa vaihtelua ja oli jännittävä kokemus. Oli hienoa nähdä, miten ammattilaiset työskentelevät. Ohjaaja tiesi mitä halusi, ja näytti saavankin sitä, Arto toteaa hymyillen ja Jarno vieressä nyökkää: – Sitä katselee leffoja ja ohjelmia televisiostakin ihan eri tavalla. Nyt tietää, miten hommat hoituvat.

Vuosikymmenten ystävyys

Lopuksi käyn vielä vierailulla yhden elokuvan päätähdistä, Tomi Lindforsin kotona. Hän tulee noutamaan minut työtoiminnan huoneesta ja johdattaa pyörätuolilla rullaten kohti asuntoaan. Tomi sai vuonna 2014 aivoverenvuodon, joka on vaikuttanut häneen puheeseensa ja liikkumiseensa. Hän suhtautuu siihen hyväksyen: – Onhan se välillä raskasta. Näin on kuitenkin käynyt, ja sen kanssa on elettävä.

Istun alas sohvalle ja Tomi istuu pyörätuolissa lähelläni. Aloitamme elokuvasta puhumisen. Aihepiiri saa Tomin silmät kirkastumaan ja hymynkareen huulille.

– Onhan tämä ainutlaatuista olla mukana oikeassa viihde-elokuvassa.

Isänpäivä-elokuvan tarinan keskiössä ovat Tomin esittämä Tinke, joka asuu Pelastusarmeijan asumispalveluyksikössä, ja tämän ystävä ja yksikön sosiaaliohjaaja Veikko, jota näyttelee Tommi Korpela . Tomin ja Tommin tosielämän ystävyys on vuosikymmenten mittainen.

– Olemme tunteneet yli viisikymmentä vuotta. Olimme Helsingissä Tehtaankadun ala-asteella kolmannesta kuudenteen samoilla luokilla. Olemme siitä asti olleet jatkuvasti yhteydessä. Ainoa tauko tuli Tommin opiskeluaikoina. Meillä on ollut myös yhteisiä harrastuksia, kuten torvensoitto ja perhokalastus.

Tomille tuli elämässään vaikeuksia alkoholin kanssa.

– Jo parikymppisenä sitä meni liikaa, Tomi huokaisee ja katselee ikkunasta. – Silloin se ei ollut vielä ongelma, mutta myöhemmin siitä todellakin tuli. Se on onneksi mennyt aikaa. Ystävyytemme Tommin kanssa kesti nämä ajat.

Tomi näyttää seinällä olevaa taulua, jossa on hieno kokoelma vanhoja LP-levyjen kansia. Ne on saatu Tommilta lahjaksi. Tommilla on jukeboksi ja levyt siellä koneessa.

Tomi kertoo, mikä on heidän ystävyytensä salaisuus, ja tämän meidän kaikkien kannattaa aidosti laittaa korvan taakse: – Pitää olla toisesta aidosti kiinnostunut. Ei vaan kysellä kuulumisia satunnaisesti – vaan tulee tietää, mitä toiselle kuuluu. Elä toisen elämässä mukana.

Näkyväksi tekevä

Tomi Lindfors tutustui ohjaaja Aleksi Salmenperä än Tommin kautta. Aleksi etsi sopivaa näyttelijää elokuvaansa Tyhjiö , ja Tommi vinkkasi Tomin puoleen. Ohjaaja oli niin vaikuttunut Tomista ja hänen kamerapreesensistään, että alkoi muodostaa seuraavan elokuvan – Isänpäivän – käsikirjoitusta Tomin persoonaan ja elämänkokemuksiin perustuen.

– Se oli yllättävää. Oli todella jännä lukea käsikirjoitusta ja nähdä siinä asioita itsestäni. Tämä ei ole kuitenkaan elokuva minusta. Roolihahmoon on käytetty kokemuksiani, ei minua. Elokuvassa on monta lomittuvaa tarinaa, ja se on hyvä näin, Tomi nyökkää.

Isommasta roolista huolimatta Tomi kertoo, että tämä toinen elokuvarooli oli ensimmäistä helpompi.

– Tämän elokuvan maailma oli jo tuttu, ja tein vain, mitä pyydettiin. Iso kiitos porukalle, että ottivat tällaisen amatöörin mukaan ja vielä näin kannustaen, Tomi toteaa hymyillen. Hän esittelee työryhmältä lahjaksi saamaansa taulua, jossa on heistä ryhmäkuva, nimikirjoitukset ja terveiset kaikilta.

Tomilla on ollut mahdollisuus nähdä elokuva. Hänestä elokuva oli oikein hyvä, mutta hän inhimillisesti myöntää, että tarinaan keskittymistä haittasi oman suorituksen tarkkailu.

– Sitä väkisin keskittyi omaan suoritukseensa. Leffa kokonaisuudessaan jäi vähän toiseksi, Tomi naurahtaa. –Tämä on tarina, josta tuskin tulee kassamagneetti, mutta totta kai toivoisin niin.

Puhumme elokuvan todentuntuisuudesta ja aitoudesta.

– Tämä tekee meistä näkyviä, Tomi nyökkää. – On esimerkiksi hienoa, miten vammani on huomioitu elokuvan teossa, ja miten hahmoni vammasta tai alkoholismimenneisyydestä ei tehdä päänumeroa, vaan se on vain osa tarinaa. Maailmassa viilettää kaikenlaisia ihmisiä, ja ketään ei kuulu dumata. Kaikilla on oma historiansa.

Tomi on asunut ”Pitskussa” kuutisen vuotta, hän saapui juuri koronapandemian alkaessa.

– Juuri ehdin aloittaa työtoiminnan, kun se keskeytyi. Pahimmillaan ei päässyt edes kämpästä ulos. Niitä aikoja ei ole ikävä. Viihdyn täällä hyvin. Sanoisin, että täällä on yllättävänkin rauhallista. Erityisesti haluan kiittää henkilökuntaa, he pitävät meistä hyvää huolta. Aina löytyy joku, jonka kanssa jutella.

Päätämme haastattelun, ja Tomi saattaa minut asuntonsa ovelle. Kättelemme. Lähtösanoiksi hän jättää vielä ajatuksensa hetkessä elämisen taidosta:

– En pohdi tulevaisuutta. Arki on tätä, ja haluan tehdä siitä mahdollisimman hyvää. Liikuntaa pitää harrastaa, sillä mursin syksyllä pohjeluuni ja minulla oli kolme kuukautta kipsi. Nyt on kävelykykyä tsempattava, hän päättää päättäväisesti: – Moni kaveri on lähtenyt, mutta minun aikani ei ole vielä.

 Toni Kaarttinen

Kuvat:  Toni Kaarttinen, Sami Kuokkanen / Tekele Productions 2025

Isänpäivä elokuvateattereissa 6.3.2026