Tunnetko itsesi?

Minä en taida vielä kokonaan tuntea. Luultavasti tulen vielä yllättämään itseni jossain tilanteessa sillä, miten reagoin, mitä tunnen tai ajattelen. Ja toivottavasti sitten edes jälkeenpäin voin ajatella “Ahah, näin kävi koska…” ja osaan nimetä syyn, mitä se sitten ikinä onkin.

Optimaalista olisi, että tuntisimme itsemme niin hyvin, että olisimme aina “tilanteen tasalla”. Osaisimme ottaa huomioon omien kokemustemme värittämät tunteet ja osaisimme siten jättää ne ylimääräiset värit pois reaktioistamme.

Tiedättekö, mitä tarkoitan?

Meihin jokaiseen vaikuttaa perhe, johon synnymme, kotiolot, kasvatus, koulu, kaverit, kulttuuri jne. Senhän kaikki tietää tottakai. Lisäksi meihin jokaiseen vaikuttaa myös syntiinlankeemus, sekin on selvää. Ja kaikki nämä muovaavat meitä ja vaikuttavat siihen, miten koemme ja reagoimme asioihin.

Voisin kertoa itsestäni, että minä kasvoin ihanassa kodissa, vaikka ei meillä täydellistä ollut, mutta minulla oli aina rakastavia aikuisia ihmisiä lähellä. Isäni vaikea sairaus kuitenkin toi omat haasteensa, jopa siinä määrin, että meidän ihana kotimme oli hajoamispisteessä.

Koska elämä oli omalla tavallaan raskasta, yritin kantaa osani vastuusta kodissa aika nuoresta lähtien. Isä ei sairauden vuoksi voinut tehdä kaikenlaisia kotitöitä, äiti taas ei töiden ja opintojen lisäksi enää ehtinyt, vaikka teki siitäkin huolimatta paljon. Me kaikki lapset teimme parhaamme, että elämä sujuisi, meitä oli 4, lisäkseni vanhempi veljeni sekä nuoremmat veljeni ja siskoni. En ajatellut silloinkaan, että se olisi liikaa, vaikka totta kai, teini-ikäisenä ei aina hommat maistuneet ja sisarustenkin kanssa kävi välillä hermot tapissa. Oli kuitenkin itsestään selvää, että kaikki tekee parhaansa, jospa vain perhe pysyisi kasassa.

Kuitenkin minä myös aiheutin taakkaa, sillä en osannut purkaa tuntemuksiani ja ajauduin vastuuttomaan alkoholin käyttöön ja muuhun sellaiseen nuoresta iästä lähtien. Samaan aikaan koin syyllisyyttä käytöksestäni. Koin syyllisyyttä perheelle aiheuttamastani huolesta ja häpeästä, koin syyllisyyttä, etten ollut auttamassa kotona, koin häpeää ja syyllisyyttä itsestäni. Tiesin perheeni tilanteen vaikeuden ja tiesin, että olisi pitänyt toimia toisin ja kuitenkin tein mitä tein, ristiriitaisuus sisälläni oli valtava. Syyllisyyden paino sai minut sulkeutuneemmaksi, sillä ajattelin, etten ole ansainnut hyväksyntää ja rakkautta. Suljin itse itseltäni kaiken sen, mitä minulle oli kyllä koko ajan tarjolla.

Sanomattakin on selvää, että kaikki tämä on vaikuttanut tapaani ajatella itsestäni, siihen mitä tunnen erilaisissa tilanteissa ja miten käyttäydyn. Monesti “luin” muiden sanoista, rivien välistä, eleistä ja ilmeistä vaikka mitä, mitä siellä ei oikeasti ollut, yleensä jotain negatiivista. Se negatiivinen tuli minusta itsestäni. Se sai aikaan loputtoman ketjureaktion väärinymmärryksiä, joka lopulta johti siihen, että vetäydyin entistäkin enemmän syrjään. Se taas johti jälleen alkoholiin ja sitä kautta haettuun valheelliseen hyväksytyksi tulemisen kokemuksiin. Koska en kestänyt itse itseäni häpeän ja syyllisyyden takia selvin päin, ajattelin, että muutkaan eivät hyväksy minua tai ajattelevat minusta pahaa.

Ihmisen perustarpeisiin kuuluu mm. tuntea itsensä hyväksytyksi ja kuulua johonkin. Jos emme saa kokea niitä syystä tai toisesta, se rikkoo meitä ja voi jopa saada aikaan esim. riippuvaisuutta päihteistä, läheisistä, pornosta jne. Haemme emotionaalisten tarpeiden täyttymistä, vaikka sitten valheellisesti ja niin, että se lopulta vahingoittaa meitä. Me tarvitsemme lähellemme toisia ihmisiä, heitä, jotka välittävät meistä aidosti. Meidän täytyy pystyä päästämään heitä lähellemme ja joskus se ottaa aikaa, ennen kuin kykenemme siihen. Joskus saatamme tarvita myös ulkopuolista apua siihen.

Suurimman vapautuksen kaikesta sain, kun tulin uskoon. Jeesuksen rakkaus vapautti kaikesta synnin ja syyllisyyden painolastista. Voi sitä uskomatonta rakkautta, rauhaa ja vapautta, mitä sain kokea sinä hetkenä ja sen jälkeen! Ymmärsin, että Jeesus rakastaa minua, Hän kuoli minunkin puolestani, vaikka olin niin epäonnistunut ja rikkinäinen. Hän rakastaa niin paljon, ettei Hän jätä minua sellaiseksi, vaan vapauttaa synnistä ja eheyttää niin, että voin jälleen hyväksyä itseni ja voin ottaa vastaan muidenkin hyväksynnän ilman pelkoja.

Tästä rakkaudesta kertoo koko Raamattu. Ehkä yksi maailman tunnetuin jae, Johannes 3:16 kiteyttää sen pääajatuksen kaikkein parhaiten. Jeesus sanoo näin: "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainutsyntyisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”

Ja minulle itselleni myös Paavalin sanat ovat tulleet rakkaiksi, hän kirjoittaa mm. roomalaiskirjeessä näin luvussa 5:6–8: "Kun olimme vielä heikkoja, Kristus kuoli oikeaan aikaan jumalattomien puolesta. Tuskin kukaan on valmis kuolemaan jonkun vanhurskaan puolesta; hyvän ihmisen puolesta joku kenties uskaltaa kuolla. Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus kuoli meidän puolestamme, kun me vielä olimme syntisiä."

Tämä Jumalan rakkaus ja armo on tarjolla jokaiselle. Jokainen voi kokea eheytymistä Jumalan huolenpidon alla, sinäkin ystäväni. Jatketaan tätä rakkauden ja eheytymisen matkaa yhdessä, sinä, minä ja Jeesus Kristus.

Eija Kulmala
luutnantti
Vaasan osaston johtaja 

Tämä kirjoitus on julkaistu ruotsiksi Sotahuudon numerossa 3/22.

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä