Yhtenäisyyden, sovinnon ja rauhan asialla

Suomen Ekumeeninen Neuvosto sai viime syyskuussa uuden pääsihteerin, kun Laura Häkli valittiin tehtävään seuraavalle viisivuotiskaudelle. Laura on toteuttanut talkoopäiviä, jolloin hän on käynyt tutustumassa ja osallistumassa työyhteisöihin eri jäsenkirkoissa, myös Pelastusarmeijassa. Talkoopäivien yhteydessä meillä oli mahdollisuus istua keskustelemaan ekumeniasta, Lauran uudesta tehtävästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista kirkkojen yhtenäisyyden edistämiseksi.

Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) on maassamme toimivien kirkkojen, kristillisten yhteisöjen ja seurakuntien yhteistyöelin. Siihen kuuluu 11 jäsentä, viisi tarkkailijajäsentä ja 27 kumppanuusjärjestöä.

Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Laura Häkli kuvaa SEN:n missiota:

– Tehtävämme on edistää kristittyjen yhteyttä. Koko työ pohjaa Jeesuksen jäähyväisrukoukseen, jossa hän rukoilee, että hänen seuraajansa maan päällä olisivat yhtä. Jeesus on Jumalan poika, ja me heijastamme hänen rakkauttaan. Se on erittäin tärkeä tehtävä tässä ajassa, jossa kirkot ja kristityt ovat entistä hajautuneempia. Haluamme tarjota vaihtoehtoa siihen, miten maailma voi toimia muutoinkin kuin kiistellen, riidellen ja kilpaillen. Kuulin kerran vietnamilaiselta katoliselta papilta, miten paikalliset kutsuivat kristinuskoa sen ollessa heille vielä uusi asia rakkauden uskonnoksi. He näkivät, että kristityt rakastavat toisiaan ja lähimmäisiään. Se oli todella kaunis ajatus. Osaammeko me nykypäivän kristityt heijastaa tätä rakkautta?

Suomen Ekumeeninen Neuvosto on sekä keskustelufoorumi, toimeenpaneva järjestö että asiantuntijaelin. SEN järjestää esimerkiksi koulutuksia ja seminaareja sekä toimii apuna jäsenille ja kumppaneille asiantuntijana ja kontaktien mahdollistajana. SEN:n toiminta tapahtuu pääasiallisesti jaostojen kautta, joihin Neuvoston jäsenillä, tarkkailijoilla ja kumppanuusjärjestöillä on mahdollisuus nimetä edustajansa. Jaostoja on seitsemän: Kasvatusasioiden jaosto, Nuorisojaosto, Paikallisekumenian jaosto, Teologisen ja opillisen keskustelun jaosto, Yhteiskunnallisten kysymysten jaosto, Yhdenvertaisuusjaosto sekä ruotsinkielinen Sektionen för finlandssvensk ekumenik. Jaostotoiminta antaa jäsenistölle mahdollisuuden luoda verkostoja ja jakaa osaamistaan yli kirkkokuntarajojen.

– Nämä ovat niitä yhteistyön alustoja, joissa kirkot ja kristityt voivat kohdata ja keskustella niin vaikeista kuin yhdistävistäkin aiheista. Tässä ajassa keskustelu on jyrkkää ja polarisoitunutta, joten neutraaleille keskustelualustoille on paikkansa. Tämän lisäksi haluamme käydä dialogia myös muiden uskontojen edustajien kanssa rakentaaksemme rauhaa ja yhteyttä, Laura tiivistää.

SEN tekee julkilausumia, on mukana järjestämässä ekumeenisia jumalanpalveluksia ja tekee yhteistyötä erilaisten tapahtumien järjestämisessä. SEN järjestää myös ekumeenista koulutusta nuorille.

– Seurakunnissa tehdään paljon käytännön ekumeniaa, kuten ruokajakelua tai yhteisiä rukoushetkiä. Tästä hyvänä esimerkkinä on, miten nopeasti Ukrainan sodan alettua kirkot tekivät hienoa ekumeenista yhteistyötä ukrainalaispakolaisten vastaanottamisessa. Meitä on SEN:n toimistolla vain kolme ihmistä, joten emme pysty tekemään paljoa itse, mutta pystymme toimimaan tukena. Seurakunnissa on satoja vapaaehtoisia, joiden kautta ekumenia tulee todelliseksi ja konkreettiseksi. Olemme todella kiitollisia, että näin moni on mukana.

Vuosittaiset tärkeät kampanjat

Suomen Ekumeenisen Neuvoston vuotta täydentävät yhteiset ekumeeniset tapahtumat. SEN koordinoi tapahtumia ja tuottaa materiaaleja, jotka jäsenistö saa käytettäväksi järjestämiinsä tapahtumiin.

Tammikuussa vietetään kristittyjen ykseyden rukouspäivää ja -viikkoa. Tämän vuoden teemana oli ”Yksi ruumis, yksi Henki, yksi toivo”. Kirkon maailmanneuvosto, ekumeeninen kattojärjestö, tuottaa vuosittain tähän materiaalin. Tänä vuonna materiaali tuli Armenian kirkosta.

– Rukouspäivä 18.1. sattuu olemaan myös nimipäiväni, mikä tuntui oikein sopivalta, Laura naurahtaa sydämellisesti ja jatkaa: – Rukouspäivänä rohkaisemme kaikkia jäsenkirkkoja vierailemaan toistensa tilaisuuksissa ja rukoilemaan yhdessä.

Rukouspäivän perinteisiin kuuluu myös Tasavallan presidentin allekirjoittama rukouspäiväjulistus. Julistus luetaan kirkoissa. Tämän vuoden julistus on luettavissa verkossa: ekumenia.fi/aineistot/rukouspaivajulistus-2026.

– 400 vuotta ovat Suomen hallitsijat allekirjoittaneet rukouspäivän julistuksen. Se on upea perinne, joka osoittaa, että presidentti ja valtiovalta pitävät ekumeniaa tärkeänä ja haluavat korostaa rauhaa ja yhteistyötä kirkkojen välillä.

Tämän vuoden julistuksessa korostetaan yhteisöllisyyttä: – Elämme individualistista aikaa ja korostamme yksilön valinnanvapautta. Sen kääntöpuolena syntyy yksinäisyyttä, neuvottomuutta ja ahdistuneisuutta. Ihmiset kokevat olevansa yksin. Kirkot ja seurakunnat ovat tärkeitä toimijoita siinä, että voi kokea kuuluvuuden ja osallisuuden tunteita.

Syksyllä puolestaan vietetään ekumeenista vastuuviikkoa.

– Se on koko kristikunnan yhteinen teemaviikko, jossa korostetaan lähimmäisenrakkautta. Se palautuu Jeesuksen rakkauden kaksoiskäskyyn: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken, ja rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi”. Lähimmäisenrakkaus voi olla monenlaisia tekoja. Tänä syksynä vastuuviikkoa vietetään teemalla Näe ihminen.

Vuosittain SEN jakaa myös Vuoden ekumeeninen teko -palkinnon, joka voidaan myöntää tapahtumalle, hankkeelle tai idealle. Sen voi saada niin yksittäinen henkilö, ryhmä, seurakunta kuin seurakunnat yhdessäkin. Vuoden 2025 palkinnon sai Oulun ekumenia, kirkkojen ja kristillisten yhteisöjen ainutlaatuinen yhteistyö. Se näkyy esimerkiksi säännöllisinä yhteisinä jumalanpalveluksina ja rukoushetkinä, yhteisenä työnä vähävaraisten hyväksi ja kristillisten yhteisöjen hyvinä suhteina.

Johdatus tehtävään

Laura Häkli aloitti Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteerinä syyskuussa. Hän paljastaa, että johdatuksella oli sormensa pelissä.

– Olin ollut yleiskokousedustajana useita vuosia, ja tiesin sitä kautta, että SEN:n pääsihteeri on jäämässä eläkkeelle. Tammikuisena aamuna pohdin miehelleni aamupalapöydässä, että se olisi todella kiinnostava tehtävä. Vuosi oli aluillaan, niin en ajatellut asian olevan vielä ajankohtainen. Puoliltapäivin mieheni huomasi, että haku oli jo auki. Se olisi mennyt minulta ihan ohi, ellei näitä keskusteluja olisi käyty. Se tuntui johdatukselta, Laura kertoo hymyillen.

– Olin skeptinen valintani suhteen, sillä tähän tehtävään on valittu usein teologian tohtoreita ja muita ansioituneita ihmisiä. Pääsin kuitenkin niiden kolmen parhaan joukkoon, jotka esiteltiin SEN:n hallitukselle. Hallitus teki päätöksen ja esitti valinnan yleiskokoukselle, joka puolestaan vahvisti valinnan. Valintani tuntui tosi yllättävältä ja ihmeelliseltä!

– Minulle soitettiin kesken työpäivän ja pyydettiin tulemaan kokouspaikalle. Kun astuin sisälle saliin, kaikki alkoivat taputtaa. Se oli todella elokuvallinen hetki! Tulen muistamaan aina, miten lämpimästi minut otettiin vastaan.

– Tämä tehtävä on minulle sydämen asia, tahdon olla mukana rakentamassa sovintoa ja rauhaa – en riitelyä ja erojen etsimistä.

Vaikuttava tausta

Tehdään hetkeksi aikahyppy menneisyyteen. Laura syntyi vuonna 1976 Forssassa – eli tammikuussa hän täytti viisikymmentä.

– Tultuani ylioppilaaksi muutin Tampereelle opiskelemaan tiedotusoppia. Koko opiskeluajan tein jo toimittajan töitä siinä ohella. Vuonna 2001 valmistuin yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Opiskeluaikana opiskelin muun muassa Tukholmassa ja Santiago de Compostelassa. Espanjaan jäin opiskelemaan vaihdon jälkeen vähän pidemmäksikin aikaa.

Seuraavat 15 vuotta Laura teki töitä toimittajana eri medioissa, kuten Helsingin Sanomissa ja Vihreässä Langassa. Tämän jälkeen hän siirtyi Sitraan asiantuntijatehtäviin ja sieltä kehitysyhteistyön kattojärjestöön Kepaan (nykyiseen Fingoon) viestinnän ja vaikuttamisen johtajaksi. Ennen nykyistä virkaansa hän toimi kuusi vuotta Lähetysseurassa vaikuttamistoiminnan, viestinnän ja kustannustoiminnan johtajana.

– Lähetysseura oli minulle ensimmäinen kirkollinen työpaikka, sitä ennen olen ollut ihan riviseurakuntalainen evankelisluterilaisessa kirkossa. Olen kokenut uskon asiat aina läheisiksi ja olen nuoresta asti ollut seurakunnan toiminnassa mukana. Rakkaus ekumeniaan tuli kotoa, sillä perheemme asenne oli, että me kristityt olemme kaikki samaa porukkaa. Minulla on ystäviä lukuisista kirkkokunnista. Se on ollut minulle aina luontainen tapa olla kristitty. Arvostan erilaisia perinteitä ja pidän niitä rikkautena.

Usko on Lauralle jokapäiväinen turva.

– Se on tieto siitä, etten ole koskaan yksin. Iankaikkisuus on minulle myös tärkeää. Olen menettänyt monia lähimmäisiäni. Olin vain 15-vuotias, kun äitini kuoli. Olen ollut kahdeksan läheisen hautajaisissa, mikä on tämän ikäiselle paljon. Siksi minulle on tärkeää ajatus, että voin kohdata heidät jälleen taivaassa, iankaikkisessa ilossa. Tässä ei ole kaikki, vaan meitä odottaa parempi maailma.

Oman näköinen tehtävä

Laura Häklin edeltäjänä Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteerin tehtävässä toimi Mayvor Wärn-Rancken. Laura sai häneltä hyvää perehdytystä.

– Hän perehdytti minut hienosti täyttämään näitä suuria saappaita, Laura kertoo hymyillen ja jatkaa: – Olen tavannut muitakin edeltäjiäni. Heiltä kaikilta olen saanut omaa näkökulmaa tähän. Tämä onkin tehtävä, jonka jokainen pääsihteeri tekee omalla tavallaan. Toivon, että voimme satsata kirkkojen yhteisen äänen kuulumiseen yhteiskunnassa – kehittäen viestintää ja tehden ekumeenista yhteistyötä tunnetuksi. Ekumeeninen koulutus on myös tärkeää. Nykyisin tarjoamme koulutusta nuorille, mutta haluaisimme laajentaa sitä myös muille ikäryhmille. Julkaisutoimintaa on myös elvytetty. Lopuksi polarisaation vähentäminen on tärkeä teema – meidän tulee tehdä tekoja, jotka vähentävät vastakkainasettelua.

Alussa kerroimme Lauran kehittämistä talkoopäivistä, jolloin hän käy tutustumassa jäsenkirkkojen työyhteisöihin osallistuen käytännön työn tekemiseen ja jakaen myös laajaa viestintäosaamistaan.

– Ekumeniaa ei tehdä yksin. Olen suhtautunut tähän tehtävään nöyrästi, enkä kuvittele itsestäni liikoja. Olen opiskelijana tässä ja haluan kuulla, mitkä ovat eri kirkkojen haasteet ja mahdollisuudet. Kenties voin tuoda jotain uutta näkökulmaa ja kokonaisnäkemystä, kun olen työskennellyt yhteiskunnan monilla eri sektoreilla. Minulla on tunne, että nämä talkoopäivät ovat tilanne, jossa molemmat tahot voittavat. Tältä pohjalta on hyvä jatkaa yhteistyötä, kun tunnemme toisemme paremmin. Olen myös hyvin sosiaalinen, ja on ihana tutustua toisiin työyhteisöihin, Laura lisää sydämellisesti.

Pelastusarmeija oli Lauralle hiukan tuttu entuudestaan:

– Perheellemme Joulupata-keräys oli tärkeä perinne. Äitini oli tarkka siitä, että osallistutaan. Hänestä henki kunnioitus Pelastusarmeijan tekemää työtä kohtaan. Muistan myös, miten univormut herättivät kiinnostusta ja kunnioitusta. Jeesuksen sotilaita jakamassa soppaa, saippuaa ja sielunhoitoa. Se on hieno näkemys, että tartutaan toimeen, eikä vaan puhuta. Kohdataan lähimmäisessä Kristus ja pyritään tekemään asioita rakkaudesta käsin. Siitä olen tosi vaikuttunut edelleen.

Pelastusarmeijassa Laura teki työvierailun joulupataviikolla. Eli hän pääsi suoraan syvään päätyyn!

– Keräyksen taustatyön valtava määrä yllätti, Laura nyökkää. – Tämä on valtava operaatio, joka näkyy kautta Suomen. Erityisesti mieleeni jäi puhelu, jonka sain soittaa vapaaehtoiselle eläkeläiselle patavuoroista. Se tuntui niin ihanalta – hänestä aisti sen ilon ja innon mahdollisuudesta olla mukana tekemässä hyvää. Vapaaehtoisten kanssa toimiminen on todella hieno juttu. Kun ihmiset haluavat antaa aikaansa ja taitojaan, siitä tulee valtavan hyvä mieli.

Pääsiäinen – yhteinen juhla

Luet juuri pääsiäislehteä, joten lopuksi Lauralta on kysyttävä tämän juhlan merkityksestä hänelle.

– Se on ollut minulle aina tärkeä juhla. Lapsena etsimme piilotettuja pääsiäismunia, kasvatimme rairuohoa ja kävimme kirkossa. Myöhäisillalla katsoimme ortodoksisen pääsiäisyön liturgiaa Uspenskin katedraalista. Tässäkin nousi esiin yhteisten kristillisten perinteiden kunnioittaminen ja mukana eläminen. Espanjassa asuessani viehätyin katolisesta perinteestä, miten se otti koko kylä- tai kaupunkiyhteisön mukaansa. Koko hiljaisen viikon ajan oli pääsiäiskulkueita, joihin sadat osallistuivat ja tuhannet seurasivat. Kaipaisinkin sitä, että pääsiäinen valtaisi Suomessa enemmän tilaa tavalla, jolla tuntisimme sen kaikilla aisteilla.

Pari viimeisintä pääsiäistä Laura on viettänyt perheineen ystäväperheen kanssa Lapissa tai Virossa. Tapoihin on kuulunut osallistua paikalliseen pääsiäisyön messuun.

Laura nauttii siitä, miten pääsiäinen on koko kristikunnan juhla: – Suurin osa maailmaa pysähtyy pääsiäisen tapahtumien äärelle. Se on ihmeellistä.

Kiitän Lauraa haastattelusta, ja hän puolestaan kiittää mielenkiintoisista ja mieleenpainuvista talkoopäivistä: – Kiitos, että sain tutustua Pelastusarmeijaan ja sen tekemään työhön. Näiden päivien aikana ymmärrys ja arvostus on entisestään syventynyt. Toivotan teille ja lukijoille oikein hyvää, siunattua pääsiäistä!

Toni Kaarttinen

Kuvat: Sirpa Ryyppö & Toni Kaarttinen