Julkaistu 24.5.2016 15:00

Alva Forsiuksen muistopatsas julkistettiin

Pelastusarmeijan pioneeri ja suuri äitiyden puolustaja Alva Forsius sai oman muistopatsaan Porvooseen 24.5.2016.

Alva Forsius oli Pelastusarmeijan uranuurtaja - yksi kolmesta, Constantin Boije af Gennäsin ja Hedvig von Haartmanin rinnalla, jotka toivat Pelastusarmeijan Suomeen 1889. 

Alva toimi Pelastusarmeijassa 10 vuotta. Hän kouluttautui kätilöksi 1895. Toimessaan hän näki yksinäisten äitien vaikeudet, hädän ja tuskan - silloin heille ei ollut minkäänlaista sosiaalista tukea yhteiskunnalta. Vahvasti sosiaaliseen työhön suuntautuneena hän tunsi sydämessään halun auttaa. Alvan työn johdosta Porvooseen avattiin synnytyssairaala. Myöhemmin hän rakennutti Povooseen myös maan ensimmäisen äiti ja lapsi -kodin, Solhemin. Nykypäivänä Solhem toimii Pelastusarmeijan päiväkotina. Tästä kerromme laajemmin elokuun Sotahuuto-lehdessä.

Alva Forsius kirjoitti myös useita opaskirjoja niin odottaville äideille kuin lastenhoidostakin, ja voimmekin sanoa niiden olleen nykyisen äitiys- ja neuvolatoiminnan peruskiviä.

Alva Forsiuksen muistoyhdistys ry. paljasti Alva Forsiuksen kunniaksi äiti ja lapsi -patsaan 24.5.2016, jolloin oli kulunut 150 vuotta hänen syntymästään. Patsas sijaitsee hänen Porvoossa Linnankoskenkadun varrelle perustamansa synnytyslaitoksen pihalla. Patsaan veisti porvoolainen Marko Vaher Kiviveistämö Berglöf Oy:stä. Juhlapuhujana tilaisuudessa toimi eduskunnan toinen varapuhemies Paula Risikko.

Vuoden 2016 aikana Porvoossa järjestetään useita Alva Forsiuksen juhlavuoteen liittyviä tapahtumia, joista yhtenä tärkeimmistä Alva Forsius 150 -näyttely 16.6.-18.9. Porvoon museossa, Holmin talo, Välikatu 11, Porvoo. porvoonmuseo.fi

Alva Forsiuksen elämäntyöstä kerromme lisää tulevassa kesän Sotahuudossa!

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen

Lisää kuvia tapahtumastä täällä


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä

Artikkeli 04.09.2026

Pelastusarmeijan Soppa auttaa nyt Malmilta käsin

Pelastusarmeija on tehnyt paluun Helsingin Malmin kaupunginosaan. Pelastusarmeijan sosiaalipalvelukeskus – tuttavallisesti Soppa – on muuttanut Kalliosta Malmille. Suuremmat tilat vastaavat kasvavaan tarpeeseen ja tarjoavat mahdollisuuden uudenlaisiin toimintoihin.
Artikkeli 27.08.2026

Syyskuun Sotahuuto on ilmestynyt

Sotahuudon syyskuun numerossa tutustutaan muun muassa Euroopan ihmiskaupan vastaiseen työhön ja Helsingin sosiaalipalvelukeskuksen "Sopan" toimintaan ja uusiin tiloihin.
Artikkeli 25.08.2026

Oulun osasto – kylmän Pohjolan lämmin sydän

Oulussa sijaitsee territoriomme pohjoisin osasto. Vaikka Oulun voi eteläsuomalaisen silmin laskea kylmäksi Pohjolaksi, on osastomme siellä kaikkea muuta – se on lämmin ja sydämellinen paikka, johon kaikki ovat tervetulleita.
Uutinen 24.08.2026

Pohjoismaisella yhteistyöllä nykyaikaista orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan

Syksyllä 2026 ja keväällä 2027 Pelastusarmeija Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestää yhteisiä, kaikille avoimia koulutuksia, joissa käsitellään Pohjoismaissa esiintyvää nykyajan orjuutta ja ihmiskauppaa. Tarkoitus on syventyä Pohjoismaissa esiintyvään ihmiskauppaan, erityisesti työperäiseen hyväksikäyttöön. Koulutusvuoden aikana perehdytään erilaisiin toimintatapoihin uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa sekä tutustutaan eri Pohjoismaissa käytössä oleviin työmenetelmiin ja saadaan katsaus siihen, miltä ihmiskauppa näyttää tällä hetkellä Pohjoismaissa.