Julkaistu 5.10.2020 06:00

Hyvää tekevää liikuntaa, uskoa ja yhteisöllisyyttä urheiluviikonloppuna

Perjantaina 7.elokuuta alkoi Pelastusarmeijan urheiluviikonloppu Silokallion kurssikeskuksessa Porin lähellä. Sää oli verrattoman kaunis, parhaimmillaan oli jopa 27 astetta lämmintä, mikä antoi ihanat puitteet leirille.

Eri puolilta Suomea urheiluviikonloppua viettämään oli saapunut 53 iloista osallistujaa, joten odotukset leirin suhteen olivat korkealla. Samaan aikaan eri rakennuksessa Nuorten Eye-leirin 20 osallistujaa aloittelivat omaa viikonloppuaan.

Liikuntaviikonlopun tarkoitus on vuosittain kutsua ihmisiä tulemaan yhteen – liikkumaan yhdessä ja nauttimaan toistensa hyvästä seurasta ja yhteisistä hartaushetkistä.

Leiri alkoi tervetulotilaisuudella, jossa järjestävä tiimi saattoi vihdoin huokaista helpotuksesta: ”Tunne on aivan mahtava. Tässä olemme vihdoinkin, ja osallistujat ovat täysimääräisesti mukana.” Kevään koronarajoitukset olivat jo kertaalleen siirtäneet leiriä myöhempään ajankohtaan, ja nyt jouduimme toimimaan leirikeskuksen tiukkojen koronaohjeiden puitteissa.

Lauantaipäivän leiriohjelma oli liikunta- ja kuntoilupainotteinen. Aamuverryttelyllä ja jumpalla alkanut päivä sisälsi monenlaisia liikuntamuotoja, kuten tikanheittoa, frisbeegolfia, jalkapalloa, mölkyn pelaamista, sulkapalloa, kävelyä, kalastusta, kuntopiiriä ja aarteenetsintää.

Iltapäivällä järjestettiin kaikille avoimet leiriolympialaiset. Se oli leirin ainoa kilpailuhenkinen tapahtuma, ja palkintojakin jaettiin. Olympialaisten hauskat lajit saivat kilpailijat nauramaan suorituksilleen: ei ole helppoa juosta lusikka suussa, kun lusikan päällä on tasapainoteltava vesi-ilmapalloa! Iltaohjelma pidettiin järvenrannassa, ja siellä nautittiin myös iltapala nuotion äärellä. Molemmat leiri-illat päättyivät saunaan ja uintiin upean auringonlaskun kajossa.

Sunnuntain jumalanpalveluksen puheen piti territorion johtaja, eversti Patrick Naud.

Sanoman ydin oli 1. Tim. 4:8. ”Ruumiinharjoittamisesta on vain vähän hyötyä, mutta oikeasta uskosta on hyötyä kaikkeen.” Teksti ei kiellä liikkumisesta aiheutuvaa hyötyä, vaan asettaa liikunnan ja uskon oikeaan suhteeseen. Liikunta auttaa ehdottomasti ruumiin jamielen hyvinvointiin, mutta uskosta on hyötyä kaikkeen – ennen kaikkea pelastukseen.

Seppo J.Takala
kapteeni
Sports Ministries -työ

Kuvat: Pasi Marttinen ja Seppo J. Takala


    Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

    Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

    Tilaa Sotahuuto tästä

    Uutinen 05.04.2026

    Pelastusarmeijan pääsiäistervehdys

    Pääsiäisenä kristityt juhlivat sitä, että Jeesus voitti kuoleman ja toi maailmaan toivon. Videolla Pelastusarmeijan Suomen ja Viron territorion johtajat everstiluutnantit Saga Lippo ja Esa Nenonen pohtivat kysymystä: "Mikä on totuus?"
    Pääsiäistervehdys 03.04.2026

    Kenraalin pääsiäistervehdys 2026

    Pelastusarmeijan kansainvälisen johtajan, kenraali Lyndon Buckinghamin pääsiäistervehdys.
    Artikkeli 26.03.2026

    Yhtenäisyyden, sovinnon ja rauhan asialla

    Suomen Ekumeeninen Neuvosto sai viime syyskuussa uuden pääsihteerin, kun Laura Häkli valittiin tehtävään seuraavalle viisivuotiskaudelle. Laura on toteuttanut talkoopäiviä, jolloin hän on käynyt tutustumassa ja osallistumassa työyhteisöihin eri jäsenkirkoissa, myös Pelastusarmeijassa. Talkoopäivien yhteydessä meillä oli mahdollisuus istua keskustelemaan ekumeniasta, Lauran uudesta tehtävästä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista kirkkojen yhtenäisyyden edistämiseksi.
    Artikkeli 18.03.2026

    Yhteiskuntavastuu – reilu peli

    ”Yksikään ihminen ei ole saari”, kirjoitti englantilainen pappi ja runoilija John Donne 1600-luvulla. Leikillisesti voisi sanoa, että suomalaiset ovat poikkeus. He vetäytyvät mielellään omalle saarelleen, mieluiten metsän keskelle ja yksin. Suomalainen osaa olla myös hyvin reviiritietoinen. Aivan tätä Donne ei kuitenkaan sanonnallaan hakenut. Hän viittasi siihen, kuinka me ihmiset olemme osa suurempaa kokonaisuutta, mannerta. Vaikutamme toinen toisemme hyvinvointiin –tai pahoinvointiin.