iCare – Kierrätystä Virossa

image description
Viron Pelastusarmeija, Päästearmee, aloitti oman kierrätystoiminnan kesällä 2015 ensimmäisen iCare-liikkeen muodossa. iCare tiivistyy ajatukseen: Minä välitän ihmisistä, luonnosta ja itsestäni. Tavoitteena on tarjota palvelua huokein hinnoin ja korkealuokkaisia vaatteita, joista kaikilla olisi mahdollisuus nauttia varallisuuteen katsomatta.

Päästearmeen iCare-toiminta käynnistyi reilu vuosi sitten. Tänä aikana Tallinnan alueelle on avautunut kaksi iCare-myymälää, Kalamajaan ja Mustamäelle sekä viimeisimpänä Tondin kaupunginosaan iCare varasto- outlet, jossa on myynnissä vaatteiden lisäksi huonekaluja. Verkkokauppa ja facebook-sivu ovat myös suunnitteilla. Ylisihteeri, everstiluutnantti Ced Hills ja projektikoordinaattori Rita Samsonova ovat luvanneet kertoa iCare -toiminnasta – mitä se on ja mitä sen puitteissa tapahtuu.

Ensimmäiset askeleet

Aivan ensimmäiset askeleet otettiin everstiluutnantti Ced Hillsin saapuessa edelliseen toimeensa Viron aluejohtajaksi kolme vuotta sitten.

– Kun saavuimme Viroon, saimme silloiselta territorion johtajalta, komentaja Johnny Klemanilta listan tavoitteista, ja yksi niistä oli kierrätystoiminnan aloittamisen selvittäminen. Se oli askel siihen, että Viron Pelastusarmeijasta tulisi entistä  omavaraisempi. Eräs tukijamme, jolla on kiinteistöfirma, tarjosi meille varastoa. Varasto oli huonossa kunnossa, mutta saisimme sen ilman maksua. Maksaisimme vain käyttökustannuksista. Saimme tilan käyttöömme syyskuussa 2014.

Tästä alkoi toiminnan kehittäminen nopealla tahdilla.

– Projektikoordinaattori Rita Samsonova ja päihdekeskuksemme Toivon talon miehet kunnostivat varaston. Kaikessa toiminnassa on tavoitteena pitää kulut vähäisinä ja siksi toteutimme remontoinnin yhdessä Toivon talon kanssa.

Seuraava vaihe oli löytää myytävät artikkelit. Pelastusarmeija ei ole samalla tavalla tunnettu Virossa kuin täällä Suomessa ja historiallisista syistä virolaiseen kulttuuriin ei kuulu samanlainen hyväntekeväisyyden ja lahjoittamisen perinne. Yhteistyökumppaniksi valikoitui Ruotsin Pelastusarmeijan ja Fretexin pyörittämä Fretex International.

– Saamme heiltä vaatteet erittäin edulliseen hintaan. Fretex International myy aktiivisesti vaatteita Ruotsin ja Norjan ulkopuolelle, muun muassa useammalle taholle täällä Virossakin. Joten yhteistyön aloittaminen oli luontevaa. Meidän tarvitsee huolehtia vain kuljetuksesta, Ced paljastaa.

– Tähän mennessä olemme ostaneet vasta kaksi lähetystä, molemmilla kerroilla 5 000 kilon edestä. Lajittelemme vaatteet varastollamme ja myymme sitten liikkeissä. Ostamme myös pientuotteita, kuten koruja ja sukkia suoraan valmistajilta. Tavoitteenamme on toki näyttää, mitä hyvää työtä Pelastusarmeija tekee Virossa ja näin kannustaa ihmisiä lahjoittamaan vaatteita, projektikoordinaattori Rita Samsonova täydentää.

iCare – minä välitän

– Toiminnan ensisijainen tarkoitus on Päästearmeen taloudellinen tukeminen. Mutta toki näemme mahdollisuuden siinä, miten ihmiset voivat löytää Armeijan liikkeidemme kautta. Haluamme myös auttaa ihmisiä, Ced Hills pohjustaa toiminnan perusajatusta.

– Tähän kuuluu eri tasoja. Ajatuksemme on: Minä välitän ihmisistä, luonnosta ja itsestäni. Tahdomme tarjota hyvälaatuisia vaatteita huokein hinnoin heille, joilla ei ole suuria taloudellisia resursseja. Ja näin tukea heidän itsetuntoaan ja omanarvontuntoaan, Rita kertoo.

Toiminnan kulut pidetään alhaisina. Tästä syystä kussakin myymälässä on vain yksi virka – myymäläpäällikkö.

– Tämä tehtävä on jaettu kahdelle osa-aikaisesti. Varastolla meillä on yksi työntekijä. Viron työvoimatoimiston kanssa meillä on sopimus ja saamme henkilöitä työkokeiluun. Näin toimintaan liittyy myös sosiaalinen, työllistävä aspekti, Ced kertoo.

Myymäläpäällikön toimenkuva on laaja, mutta antoisa.

– Myymäläpäällikön ainoa tehtävä ei ole vain vaatteiden esillepano ja myynti, vaan tavoitteemme on, että myymäläpäällikkö pystyy auttamaan asiakasta löytämään vaatteen, joka sopii erityisesti hänelle ja on muodikas. Haluaisimme, että siitä tulisi tavaramerkkimme, Rita kertoo hymyillen.

Muotia kaikille

Lähdemme tutustumaan liikkeisiin. Ensimmäisenä vuorossa on Tondissa toimiva outlet-myymälä ja varasto. Tiloista näkee, että tilojen kunnostus on tehty huolella – huoneet ovat teolliset, mutta viihtyisät. Eräs tila on vielä tyhjä, ja Rita paljastaa, mitä siihen on tulossa.

– Aiomme houkutella tänne vaate- suunnittelijaopiskelijoita, tämä olisi heidän työtilansa. He valitsisivat valikoimistamme vaatteita, joita haluaisivat työstää. He tekisivät uusia asuja niiden pohjalta ja laittaisivat asuihin oman merkkinsä. Tuotteet myytäisiin liikkeissämme. Molemmat osapuolet hyötyisivät – he saisivat nimeä ja asiakkaita. Asiakkaillemme olisi mielenkiintoista, että meillä olisi myynnissä tällaisia uniikkivaatteita!

– Tämän lisäksi aiomme panostaa myös huonekalujen restaurointiin. Molempien projektien suhteen tulemme olemaan läheisessä yhteistyössä työvoimatoimiston kanssa.

Siirrymme myymälöistä ensimmäiseen, Kalamajan kaupunginosassa, Koplin osaston ohessa toimivaan iCare-kauppaan. Myymälä avautui kesällä 2015 Tallinnan rautatieaseman kupeeseen. Tilassa on enemmän muotiputiikin kuin perinteisen kirpputorin henkeä, ja tämän Ced ja Rita allekirjoittavat.

– Tavoitteenamme on erottautua ja luoda mielikuvaa laadukkuudesta. Tähän pyrimme kaikissa liikkeissämme. 

Annika on toiminut myymäläpäällikkönä Koplissa vajaan vuoden. Hän on iloinnut huomatessaan monenlaisten ihmisten löytäneen myymälän – myös turistien.

– Toki haluaisimme nähdä lisää tuloja. Tulevaisuudessa aiomme panostaa entistä enemmän mainostukseen ja kampanjoihin, Annika toteaa hymyillen.

Lopuksi vierailemme Mustamäen liikkeessä, joka avautui toisena liikkeenä huhtikuussa. Toiminta Mustamäellä on Cedin mieleen.

– Mustamäe on Tallinnan kolmanneksi suurin asuinalue ja liikkeen myötä Pelastusarmeija on läsnä myös täällä. Lisäksi kapteeni Ave Mäe on aloittanut Pelastusarmeijan perhetyötä alueella.

– Asiakkaat ovat alkaneet löytää meidät, Mustamäen liikkeen myymäläpäällikkö kertoo hymyillen.

– Kierrätyksestä on tulossa trendikästä! On tärkeää olla siinä mukana!

– Toivomme, että liikkeiden maine leviää ei ainoastaan mainonnan kautta vaan myös työn kautta, jota myymäläpäälliköt tekevät, Rita huomauttaa.

Kautta maan

Syksyn aikana Tallinnaan avautuu vielä yksi liike lisää – Lasnamäen kaupunginosaan.

– Lasnamäen kaupunginosa on yhtä suuri kuin Tarton kaupunki, siksi haluamme jalkautua myös sinne. Tämän jälkeen ajatuksissamme on laajentua Tallinnan ulkopuolelle. Silloin on harkittava, että laajennammeko sinne, missä Armeija jo toimii (Narva, Tartto, Jõhvi ja Võru) vai avaammeko liikkeitä paikoissa, joissa Armeija ei vielä ole läsnä, everstiluutnantti Ced Hills valottaa tulevaisuudensuunnitelmia.

– Kaikki riippuu resursseista, joten etenemme projektin kanssa harkiten. Toivomme ja rukoilemme menestystä toiminnalle!

Toni Kaarttinen
Kuvat:
Toni Kaarttinen


iCare

  • Kopli 8, Tallinna 
  • E. Vilde tee 122, Tallinna 
  • Turi 9, Tallinna (outlet) 

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä