Isät meidän

”Tämän vuoksi minä polvistun Isän eteen, hänen, jonka asemaa jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa” (Ef. 3:14–15).

Ihannemaailmassa jokainen isä heijastaisi lapsilleen kaikkia niitä ominaisuuksia, joita Jumalassa on. Koska elämme vajavaisessa, syntiin langenneessa maailmassa, tiedämme, ettei se ole tämän hetken todellisuutta. Jokainen meistä on saanut huomata sen omien isiensä lapsina. Ne meistä, jotka ovat isiä, ovat joutuneet toteamaan tämän omalla kohdallaan.

Oma isäni oli monin tavoin vajavainen ja epätäydellinen, mutta olen etuoikeutettu, koska isäni rakasti minua ja sain kokea olevani hyväksytty.

Isäni hautajaisia valmistellessamme mietin, mitä sanoisin hänestä. Tuon surun ja kaipauksen keskellä seuraava kokemus lähes neljän vuosikymmenen takaa alkoi puhutella minua. Se antaa minulle pienen heijastuksen siitä, mitä jokainen isän ja lapsen suhde taivaassa ja maan päällä kuvastaa.

12-vuotiaana jouduin hätäleikkaukseen kovien yhtäkkisten vatsakipujen vuoksi. Vaikka kipu paheni koko ajan, oli minulla turvallinen olo, koska isäni oli kanssani koko ajan. Kotikaupunkimme keskussairaalan kipsimestarina hän oli usein leikkaussalissa ortopedisissä operaatioissa, joten luonnollisesti hän sai tulla mukaan myös oman tyttärensä leikkaukseen. Toimenpiteen aikana ilmennyt käänne sai varmasti isän huolen nousemaan, kun umpilisäke olikin kunnossa. Jouduttiin tekemään toinen, paljon suurempi viilto, joka paljasti sisäelimen, joka oli joutunut kuolioon. Kuolioon mennyt elin poistettiin ja paraneminen sai alkaa.

Myös Taivaallinen Isäni on nähnyt sisimpääni saakka. Tuo näkymä on ollut jotain hengelliseen kuolioon verrattavaa, nimittäin syntiä. Kun tulin uskoon nuorena aikuisena, en heti ymmärtänyt oman syntisyyteni määrää. Olinhan hyvä ihminen, eikä elämässäni ollut mitään suurta epäonnistumista, jonka vuoksi olin etsinyt Jumalaa. Päinvastoin Jumala löysi minut, nuoren vaimon ja äidin, jonka kaikki asiat olivat kunnossa.

Pikkuhiljaa Jumala näytti minulle ”röntgenkuvia” omasta itsestäni. Sain huomata, että minussa on paljon syntiä. Minä olen syntinen ihminen, joka todellakin tarvitsee Jeesuksen ristinkuoleman tuomaa sovitusta. Minä löysin asemani Kristuksessa.

”Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän. Ja hän sanoi naiselle: Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi” (Luuk. 7:47–48).

Sekä maallinen isäni että Taivaallinen Isäni ovat katsoneet suoraan sisimpääni saakka, nähneet siellä jotain kuollutta ja siitä huolimatta rakastaneet minua. Maalliselta isältäni olen saanut kokea epätäydellisyydessään todellista rakkautta ja Taivaalliselta Isältäni täydellisyydessään todellista Isän Rakkautta. Näistä kummastakin olen ikuisesti kiitollinen Jumalalle.

Metti Saajoranta
majuri
territorion naistyön sihteeri

Kuvitus: Tyli Jura