Kaksikielisyys siunauksena

image description

Mikko Peltola on Kalajoen poika, joka suunnitteli lähtevänsä työhön Afrikkaan, mutta päätyikin Ruotsiin. Kun usko johdatti hänet kuin luonnostaan papinvirkaan, kaksikielisyys ja ymmärrys elämästä Suomessa osoittautuivat suureksi eduksi.

Pohjanmaalla syntyneelle ja suuressa lestadiolaisperheessä kasvaneelle Mikko Peltolalle uskosta tuli tärkeä osa elämää jo varhain. Kaikki perheenjäsenet olivat aktiivisesti mukana kirkon toiminnassa ja 70-luvulla elettiin todellista herätyksen aikaa Suomessa ja Pohjanmaalla.

- Meitä saattoi olla koolla useita satoja nuoria kokouksissa seurakunnassa ja useita tuhansia kesäkokouksissa, joita järjestettiin viikonloppuisin eri paikkakunnilla Pohjanmaalla. Vaikka äidinkieleni onkin suomi, kasvoin herätyksen kautta luonnollisella tavalla kaksikieliseksi, sillä kaikki kokoukset tulkattiin. Ihmisiä sekä ruotsinkieliseltä että suomenkieliseltä Pohjanmaalta tapasi säännöllisesti näissä kokouksissa ja myös opiskeluaikanani Helsingissä asuin kaksikielisessä ympäristössä, jossa minulla oli useita hyviä ystäviä ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta.

Mikko vihittiin papiksi Oulussa 1982. Hänen suvussaan ei ollut aiemmin ollut pappeja, mutta kotiseudulla oli joukko kristittyjä ystäviä, jotka tekivät päätöksen, että heistä tulisi pappeja. Ei se sen vaikeampaa ollut, Mikko kertoo. Tuntui aivan luonnolliselta, että juuri näin tapahtuisi. Muutaman vuoden kuluttua, kun hän oli ensimmäisessä papinvirassaan Torniossa, hän tunsi kutsumuksen työhön ulkomailla.

- Ajattelin lähteväni lähetystyöhön ja minut hyväksyttiin Suomen Lähetysseuran lähetyskurssille. Ajatuksena oli, että lähtisin palvelemaan jonnekin päin Afrikkaa, mutta koska olen hyvin sukurakas, tuntui että olisin siellä vähän liian kaukana läheisistäni. Suomen evankelisluterilainen kirkko vastasi edelleen 80-luvulla suomenkielisten pappien rekrytoinnista Ruotsin kirkkoon ja silloin ajattelin, että onhan Ruotsissakin pakanoita! Miksi en kokeilisi työtä vieraassa maassa, lähellä olevassa Ruotsissa?!

Mikon ensimmäinen papinvirka Ruotsissa oli Växjön hiippakunnassa Jönköpingissä, ”Smoolannin Jerusalemissa”. Sieltä matka jatkui Luulajaan, jossa Mikko viipyi neljä vuotta.

- Vuodesta 1991 alkaen olen työskennellyt hiippakuntapappina Uppsalassa. Ruotsissa asuu viimeisimpien tilastotietojen mukaan 700 000 suomalaistaustaista henkilöä. Koska suomen kieli on yksi tärkeimmistä vähemmistökielistä Ruotsissa, on luonnollista, että suomenkielisillä on oikeus saada kirkollisia toimituksia ja jumalanpalveluksia omalla äidinkielellään. Voidaan myös sanoa, että yksi uskonpuhdistuksen tärkeimpiä periaatteita on, että kaikki saavat kuulla Jumalan sanaa omalla äidinkielellään.

Ruotsin kirkolla on suomenkielistä toimintaa kaikissa suurimmissa kaupungeissa ja sen lisäksi pienemmillä paikkakunnilla, joihin tuli paljon suomalaisia 1960–80-luvuilla. Toiminta kuitenkin muuttaa muotoaan sitten kun vanhempi sukupolvi ei enää ole mukana.

- Onhan paljon jo muuttunutkin, mutta on myös paikkakuntia, kuten täällä Uppsalassa, jossa meillä on toiminnassamme mukana kolmannen ja neljännen sukupolven ruotsinsuomalaisia. Silloin olemme tosi joustavia, mitä kieleen tulee. Suomalaiset ovat suomalaisia silloinkin kun he puhuvat ruotsia ja suomalaiset juuret ovat monille tärkeät, vaikka kielen merkitys onkin vähäisempi, koska joka tapauksessa puhutaan ruotsia. Kun vietämme Suomen itsenäisyyspäivää, silloin tulevat kaikki suomenruotsalaiset ystävämmekin suurin joukoin mukaan juhlaan.

Mikko Peltolan työtehtävät ovat monimuotoisia. Ne voivat olla esimerkiksi sitä, että kootaan suomenkielisiä suuremmille hiippakuntapäiville ja muihin tapahtumiin tai että Mikko johtaa retriittejä sekä ruotsiksi että suomeksi. Parhaillaan hänellä on työn alla uusi kirkon käsikirja sekä lisäosa suomenkieliseen virsikirjaan. Mutta keitä ovat ihmiset, jotka ottavat häneen yhteyttä ja mihin he tarvitsevat apua?

- Useimmiten on kysymys aivan konkreettisista asioista, esim. miten löytää suomenkielisen papin toimittamaan kasteen tai hautaan siunaamisen. Syvällisempään keskusteluun päästään useimmiten retriittien yhteydessä, jolloin kaikilla on mahdollisuus keskustella papin kanssa. Kaksikielisyys on ehdoton edellytys kaikissa viroissa ja sen kautta tietenkin voidaan kohdata seurakuntalaisia eri kielillä.

Kuinka tärkeää sitten on suomalainen seurakuntayhteys silloin kun asutaan ulkomailla? Mikko Peltolan mielestä tärkeintä on kieli ja kulttuuri.

- Kyllä kielellä ja kulttuurilla on suuri merkitys, mutta myös kirkolliset perinteet ovat tärkeitä. Me suomalaiset pidämme yksinkertaisemmasta jumalanpalveluksesta ja laulamme enemmän kuin ruotsalaiset. Suomalaiset virret ovat edelleen suosittuja. Ihmiset kokevat, että vanhoissa virsissä on enemmän sisältöä, enemmän ”ruista” kuin nykyaikaisissa virsissä.

Mikolla on selkeä vastaus kysymykseen siitä, onko Suomen ja Ruotsin luterilaisten kirkkojen välillä eroja.

- Vastaus on yksinkertaisesti – KYLLÄ! Suomen luterilaisessa kirkossa näkyy selvemmin vahvojen herätysliikkeiden leima, sekä vanhojen perinteisten liikkeiden että uudempien herätysliikkeiden, joita syntyy koko ajan. Ruotsin kirkko on enemmän korkeakirkollinen ja jollakin tavalla perinteisempi.

Yli 20 vuoden ulkomaankokemuksen myötä Mikko on aika lailla vakuuttunut siitä, että suomalaiset ovat ”suomalaisempia” ja pitävät lujemmin kiinni suomalaisista tavoista ja perinteistä silloin, kun he asuvat Suomen rajojen ulkopuolella.

- Kyllä, uskon että näin on. Kun olin itse juhlimassa Suomen itsenäisyyspäivää Suomessa muutamia vuosia sitten, se oli minulle valtava pettymys. En kokenut ollenkaan samaa juhlatunnelmaa, joka meillä on täällä Ruotsissa, kun juhlimme näyttävästi juuri itsenäisyyspäivää.

- Monet Ruotsin suomalaiset häpesivät äidinkieltään 60–70-luvulla ja halusivat, että lapsista tulisi oikeita ruotsalaisia. Nyt monet näistä lapsista ajattelevat, että vanhemmat tekivät väärin, kun eivät puhuneet kotona suomea. Monet tahtovat elvyttää uudelleen äidinkielen taitonsa ja hakeutuvat takaisin suomalaisille juurilleen. Monet uusista ruotsalaisista eivät ujostele asiaa vaan ajattelevat, että on luonnollista säilyttää oma äidinkielensä.

Mitä tulee ennakkoluuloihin Suomen ja Ruotsin välillä, Mikko uskoo että nekin ovat huomattavasti vähentyneet vuosien saatossa ja monet aiemmat käsitykset kokonaan hävinneet.

- Useimmiten vain silloin, kun joku kuulee meidän puhuvan suomea, tai ruotsia suomalaisesti murtaen, aletaan imitoida ”muumi-ruotsia”. Ruotsissa minua toisaalta ihastuttavat tavattomasti sellaiset ilmaisut kuin ”sopivasti” (lagom) ja ”kahvittelu” (fika). Näitä ei Suomessa ole, ja jos vaikka nyt sitten kahviteltaisiinkin, niin kahvi on kuitenkin aivan liian laihaa!

Aito ekumeenikko kun on, Mikko Peltolan voi joskus tavata laulamassa Pelastusarmeijan kuorossa tai patavahtina Pelastusarmeijan joulupadalla Uppsalassa. Ja jos käy niin että koti-ikävä painaa päälle oikein kovasti, hänet voi ehkä tavata pieneltä Kallan saarelta. Siellä 1600-luvulta peräisin olevassa vanhassa kirkossa konfirmoitiin poika, joka kerran lähtisi lähetystyöhön. Ruotsiin.

Eva Kleman
Kuva: 
Mikko Peltolan valokuva-albumi


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä