Julkaistu 19.12.2020 06:00

Kenraalin jouluviesti 2020

Kenraalin jouluviesti 2020

Rauhan ihmiset

Vuosi 2020 on ollut ainutlaatuinen, mielenkiintoinen ja haasteellinen. Olemme kokeneet maailmanlaajuisen pandemian, jonka seuraukset vaikuttavat elämäämme edelleen. Olemme nähneet, millainen ihmiskunta on parhaimmillaan, kun yhteisöt toimivat yhdessä ja auttavat huolehtimaan haavoittuvaisista ja suojaa tarvitsevista yksilöistä. Olemme nähneet, millainen ihmiskunta on pahimmillaan, kun rasismin takia menetetään ihmishenkiä ja erilaisia näkemyksiä kannattavat mielenosoittajat protestoivat väkivaltaisesti. Tämä kaikki on vuoden mittaan sekä ilahduttanut että uuvuttanut meitä.

Jeesus tulee rauhan ruhtinaana meidän sekasortoiseen, monimutkaiseen, muuttuvaiseen, epävarmaan ja hämmentävään maailmaamme. Ennakkoluulot, alistavat poliittiset järjestelmät, järjestäytyneet uskonnot ja kärsimys olivat tuttuja Jeesukselle. Vaikka mies nimeltä Jeesus eli 2 000 vuotta sitten, hänen sanansa ovat edelleen merkittäviä, koska Jumalan poikana hän näki ikuisuuteen saakka.

Mitä Jeesus siis opetti meille rauhasta? Vuorisaarnassa, kun hän aloitteli opetustoimintaansa, Jeesus sanoi: ”Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.” (Matt. 5:9). Seuraavaksi Jeesus sanoo valmistaen opetuslapsiaan lähtöönsä ja Pyhän Hengen luvattuun saapumiseen: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27)

Tämä on sama Jeesus, joka käski tuulta ja aaltoja rauhoittumaan sanoen: ”Vaikene, ole hiljaa!” (Mark. 4:39). Naiselle, joka voiteli hänen jalkansa Simonin talossa, Jeesus sanoi: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.” (Luuk. 7:50). Selitettyään monet asiat opetuslapsilleen Jeesus sanoi: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minussa rauha. Maailmassa te olette ahtaalla, mutta pysykää rohkeina: minä olen voittanut maailman.” (Joh. 16:33).

Rauha määrittää Jeesuksen maallista olemassaoloa. Enkelit julistivat Jeesuksen syntymästä ilmoittaessaan ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa” (Luuk. 2:14). Kun Jeesus ilmestyi seuraajilleen ylösnousemuksen jälkeen, hän julisti: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät” (Joh. 20:21).

Jos Jeesus oli niin vakaasti päättänyt kertoa toisille Jumalan rauhasta, meidän täytyy tehdä samoin, mutta emme voi jakaa muille siitä, mitä emme itse omista. Sen takia meidän täytyy varmistaa, että elämme elävässä suhteessa Jumalaan ja otamme vastaan hänen ymmärryksen ylittävän rauhansa, joka varjelee meidän sydämemme ja ajatuksemme, niin että pysymme Kristuksessa Jeesuksessa (Fil. 4:7). Tästä rauhan asemasta käsin ja Jumalaan turvautumalla (Jes. 26:3) me saamme kokea elämän myrskyissä Jumalan rauhaa ja kertoa siitä muille. Me olemme Jumalan lapsia, kun toimimme rauhantekijöinä, rauhan tuojina ja rauhanrakentajina, koska silloin jaamme toisille sitä, mikä on Jumalan olemuksen ja luonteen mukaista.

Olkaamme siis tänä adventtiaikana ja sen jälkeenkin rauhan ihmisiä. Tuokaamme läsnäolollamme rauhaa huoneisiin, tilanteisiin ja elämiin, koska Pyhä Henki elää meissä. Olkoot sanamme rauhan sanoja, koska me jaamme Jumalan sanoja. Missä paikassa ja tilanteessa olettekaan, toivon, että saatte tänään kokea Jumalan rauhaa.

Brian Peddle
Kenraali
Pelastusarmeijan kansainvälinen johtaja

Kuvitus: AlonzoDesign
Kuva: Toni Kaarttinen 


    Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

    Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

    Tilaa Sotahuuto tästä

    Artikkeli 30.06.2026

    Kenen tahdissa kuljet?

    Yhtenä vapaapäivänä selasin puhelintani ja vastaani tuli lyhyt video. Minulla ei ole videoissa ääniä päällä, ja jos en näe erityisen kiinnostavaa tekstiä, skrollaan ohi, mutta nyt jäin katsomaan...
    Uutinen 23.06.2026

    Pohjoismaisella yhteistyöllä nykyaikaista orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan

    Syksyllä 2026 ja keväällä 2027 Pelastusarmeija Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestää yhteisiä, kaikille avoimia koulutuksia, joissa käsitellään Pohjoismaissa esiintyvää nykyajan orjuutta ja ihmiskauppaa. Tarkoitus on syventyä Pohjoismaissa esiintyvään ihmiskauppaan, erityisesti työperäiseen hyväksikäyttöön. Koulutusvuoden aikana perehdytään erilaisiin toimintatapoihin uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa sekä tutustutaan eri Pohjoismaissa käytössä oleviin työmenetelmiin ja saadaan katsaus siihen, miltä ihmiskauppa näyttää tällä hetkellä Pohjoismaissa.
    Artikkeli 23.06.2026

    FinStones – iloa levittävä harrastus

    Mikä ihmeen FinStones? Mahdollisesti viime kesänä saatoit kuulla tästä tai törmätä kaupungilla kauniisti maalattuihin kiviin, jotka joku oli jättänyt löydettäväksi. Pienestä kivestä syntyy ilon, luovuuden ja yhteisöllisyyden ketju – nauti kiven koristelusta ja ilahdu toisen ilosta, kun hän löytää piilottamasi kiven. Ylläty iloisesti, jos itse löydät kiven!
    Tapahtuma 21.06.2026

    Armon jäljet -valokuvanäyttely

    Tervetuloa valokuvaaja Ville Antero Sahan hengelliseen valokuvanäyttelyyn "Armon jäljet" Pelastusarmeijan Tampereen osastolle, Satakunnankatu 27. Näyttelyn avajaisia vietetään sunnuntaina 21.6. klo 14 jumalanpalveluksen yhteydessä. Kesäkuussa näyttely on auki 21.6.-30.6. osaston aukioloaikojen puitteissa. Elokuussa näyttely avautuu uudelleen, ja on nähtävillä lokakuun loppuun. Lämpimästi tervetuloa!