Julkaistu 28.12.2020 09:00

Kuningatar Elisabet kiitti Britannian Pelastusarmeijaa sen tekemästä työstä koronaviruspandemian aikana

Kuningatar Elisabet sekä prinssi Charles ja herttuatar Camilla, prinssi William ja herttuatar Catherine, prinssi Edward ja kreivitär Sophie ja prinsessa Anne kokoontuivat Windsorin linnan ulkopuolelle kuuntelemaan Pelastusarmeijan yhtyeen esittämiä joululauluja.

Esitystä oli kuninkaallisten lisäksi kuuntelemassa joukko vapaaehtoistyöntekijöitä ja välttämättömissä työtehtävissä olevia ihmisiä, joita haluttiin kiittää koronapandemian ja joulun aikana tehdystä työstä. 

Pelastusarmeijan Ison-Britannian ja Irlannin territorion johtajat, komentajat Anthony ja Gillian Cotterill keskustelivat kuningattaren kanssa järjestön työstä yhteiskunnan vähäosaisten hyväksi .

”Oli kunnia tavata kuningatar Pelastusarmeijan edustajana ja samalla edustaa vapaaehtoisia, jotka ovat tehneet uskomattoman työn pandemian aikana. Olen iloinen siitä, että Pelastusarmeijan tarjoama tuki asunnottomille, ihmiskaupan uhreille, vähävaraisille perheille ja yksinäisille vanhuksille saa tunnustusta. Pelastusarmeijan vapaaehtoiset, upseerit, jäsenet ja työntekijät ovat uurastaneet väsymättä maaliskuusta alkaen”, sanoi komentaja Anthony Cotterill. ”Joululaulujen soittaminen kuninkaalliselle perheelle on meille myös huippuhetki keskellä vuoden kiireisintä aikaa.”

Kansainvälisen päämajan uutinen

Artikkeli 13.02.2025

Rauhallisia kohtaamisia lentoaseman kiireessä

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on toiminut kahden vuoden ajan lentoasemapappi. Lentoasemapappina Hanna Similä kohtaa matkustajia ja kentän henkilökuntaa uskontoon ja elämänkatsomukseen katsomatta. Kohtaamisten aiheet voivat olla kaikkea maan ja taivaan väliltä kadonneista matkatavaroista elämää suurempiin kysymyksiin.
Artikkeli 07.02.2025

Kåren i Haparanda – ett välsignat hem för två länder och två språk

Nära finska gränsen, i Haparanda i Sverige, verkar en av Frälsningsarméns kårer. Krigsropet fick en vink om att kåren leds av finländarna Pasi och Marjo Maikkunen. Vi beslöt oss för att bekanta oss med denna kår uppe i norr som betjänar såväl Haparandabor som Torneåbor. Hurdan är då en sådan gränsöverskridande kontakt?
Artikkeli 07.02.2025

Haaparannan osasto – kahden maan ja kielen siunattu koti

Suomen rajan tuntumassa, Ruotsin Haaparannassa, toimii Pelastusarmeijan osasto. Sotahuuto sai vihiä, että osastoa johtavat suomalaiset Pasi ja Marjo Maikkunen. Päätimme lähteä tutustumaan tähän pohjoiseen osastoon, joka palvelee niin haaparantalaisia kuin torniolaisiakin. Millaista on tällainen rajat ylittävä yhteys?
Artikkeli 24.01.2025

Elämän ”new game”

Tunnustan olevani hieman nörtti, sillä rakastan videopelien pelaamista. Joskus saatan ostaa jonkin uuden pelin itselleni, mutta usein pysyttelen muutamassa tutussa ja turvallisessa vanhassa lempipelissäni. Olen huomannut, että jostain syystä jo kertaalleen pelatun pelin aloittaminen alusta on joka kerta innostavaa!