Leirityökokemuksesta eväitä tulevaisuuteen

Tampereen osaston ystävät, nuoret naiset Merima ja Jihan, viettivät ikimuistettavat kuusi viikkoa vapaaehtoistyössä hengenpelastajina Pelastusarmeijan lastenleirillä Lexingtonissa, Mississipin osavaltiossa.

Merima (16) ja Jihan (17) ovat kaksi tamperelaista opiskelijaa. Jihan opiskelee toista ja Merima ensimmäistä vuotta lukiossa. Tytöt tutustuivat yläasteella, kun he olivat samassa koulussa.

– Meillä oli yhteisiä ystäviä, joiden kautta tutustuimme. Nyt olemme tulleet tosi, tosi läheisiksi – olemme erottamattomat, tytöt toteavat hymyissä suin. – Olemme aina kahdestaan. Käymme salilla, kuuntelemme musiikkia, tanssimme ja hengailemme.

Meriman vanhemmat, kapteenit Tero ja Metti Saajoranta toimivat Tampereen osaston johtajina. Tytöille on luontevaa viettää aikaa myös osastolla.

– Meriman kanssa auttelemme täällä osastolla. Ajan myötä aloin käymään myös lauantain jumalanpalveluksessa. Pikkusiskoni käy myös varhaisnuorten Varkki-illoissa. Hän pitää niistä kovasti, Jihan kertoo.

Kiinnostus vapaaehtoistyöhön

Jihania ja Merimaa kiinnosti Pelastusarmeijan vapaaehtoistyö maailmalla. Meriman isä piti tämän mielessään ollessaan kansainvälisellä upseerikurssilla Lontoossa. Siellä Tero tapasi majuri Wendy Morrisin Yhdysvaltojen eteläisestä territoriosta. He keskustelivat, ja majuri Morris kertoi, että Mississipissä olisi lasten- ja nuortenleirejä, joille tytöt voisivat mahdollisesti päästä kesätöihin. Tarvittavien tiedustelujen jälkeen varmistui, että tytöt pääsisivät hengenpelastajiksi kesän 2018 leireille.

Leirit pidettiin kesäkuun 5. ja heinäkuun 15. päivän välisenä aikana leirikeskuksessa Lexingtonissa, Mississipissä. Leirejä oli viisi, ja jokaisella oli oma teemansa, oli muun muassa raamattupainotteinen leiri ja ulkoiluleiri.

Jihan ja Merima olivat hyvin innostuneita tulevasta seikkailusta:

– Oli jännittävää lähteä ensi kertaa Amerikkaan ja päästä oikeisiin töihin, Jihan toteaa.

– Ja ilman vanhempia! Merima naurahtaa. – Minulle oli tärkeää, että pääsisin työskentelemään lasten kanssa. Lapset tulivat suurelta osin perheistä, joilla on haastavat lähtökohdat. Se oli kiinnostavaa ja motivoivaa.

Meriman ja Jihanin tehtävä oli toimia pääasiallisesti hengenpelastajina leiripaikan uima-altaalla. Lisäksi he avustivat kaikenlaisissa tehtävissä, kuten ruokailussa ja siivoamisessa. Ennen lähtöä Yhdysvaltoihin tyttöjen piti suorittaa hengenpelastuksen nettitutkinto.

– Se oli tosi vaikea! Monia haastavia kysymyksiä ensiavusta ja hengenpelastuksesta, tytöt nyökkäävät, ja Meriman äiti Metti yhtyy keskusteluun:

– Se ei todellakaan ollut lastenleikkiä! Näin kysymykset, ja ne olivat sellaisia, joita alan ihmisenäkin joutui pohtimaan intensiivisesti.

Kaksi tyttöä Suomesta

Tytöt saapuivat Lexingtoniin. Kaikki tuntui hyvin jännittävältä.

– Kumpikaan meistä ei ollut käynyt Amerikassa aiemmin. Olen nuorena ollut Pelastusarmeijan leireillä, mutten koskaan työntekijänä. Kaikki oli uutta, Merima kuvaa ensituntemuksia.

Merima ja Jihan olivat leirin ainoat vapaaehtoiset. Suurin osa työntekijöistä oli ollut jo leirillä useampana kesänä.

– Moni tunsi toisensa entuudestaan, ja monet ohjaajat olivat myös lapsena käyneet kyseisellä leirillä. Nyt aikuisina he halusivat olla jakamassa omia hyviä kokemuksiaan.

Tytöt otettiin vastaan lämmöllä ja mielenkiinnolla.

– Kaikki olivat tosi mukavia. Amerikkalaiset vaikuttivat hyvin ystävällisiltä ja vieraanvaraisilta. Toiset ohjaajat olivat toki uteliaita, kun paikalla oli kaksi tyttöä Suomesta. Osa heistä ei ollut edes kuullut Suomesta. Tutustuimme kuuden viikon aikana hyvin heihin ja tulimme tosi läheisiksi. Pidämme somen kautta yhteyttä, tytöt paljastavat.

Lapset ilona

Meriman ja Jihanin työkausi alkoi koulutusviikolla. Paikalliselta Punaiselta Ristiltä oli kouluttaja, jollainen käy opettamassa kaikilla Pelastusarmeijan leireillä Yhdysvalloissa.

– Koulutuksessa kaikki oli uutta, joten se oli tosi haastavaa. Opimme paljon myös työntekijän turvallisuudesta, sillä eteen voi tulla tilanteita, joissa ohjaajana sinun ei ole hyvä olla yksin, Merima kertoo.

Haasteellisia olivat myös pitkät kuumat päivät altaalla.

– Olimme aina monta tuntia putkeen, se oli fyysisesti uuvuttavaa.

Kysyttäessä, mikä oli työssä parasta, tytöt innostuvat:

– Lapset! He olivat niin iloisia ja positiivisia. Siitä mukavasta palautteesta, jota saimme lapsilta, tuli oikein hyvä mieli.

– Oli hienoa myös nähdä lasten kehitystä. Mukana oli lapsia, jotka olivat useammilla tai peräti kaikilla näillä leireillä. Ensimmäisellä viikolla saattoi olla vastenmielisyyttä leiriä kohtaan, mutta kesän loputtua asennemuutos oli tapahtunut. Lapsi oli iloisempi ja onnellisempi. Se oli todella palkitsevaa.

Avoimin mielin maailmalle

Leirit loppuivat lauantaiaamuisin, joten viikonlopun ajan työntekijöillä oli mahdollisuus rentoutua ja ladata akkuja ennen seuraavien lasten saapumista maanantaiaamuna. Sunnuntaisin työntekijöille oli oma jumalanpalvelus.

– Lasten lähdettyä pääsimme kaveriporukalla tutustumaan lähialueisiin. Vierailimme ostoskeskuksissa ja ruokakaupoissa. Saimme vapaasti mennä minne halusimme, kunhan tulimme seuraavaksi päiväksi takaisin. Kyyti oli tosin pakollinen, sillä välimatkat ovat pitkiä, Merima kertoo.

– Kävimme myös osavaltion pääkaupungissa Jacksonissa. Oli hienoa nähdä paikkoja, joihin turistit eivät yleensä matkusta. Ei kuuluisien nähtävyyksien New Yorkia tai Los Angelesia, vaan sitä ”todellista” amerikkalaista arkea. Paikalliset kertoivat meille paljon ruoasta, mikä oli mielenkiintoista. Esimerkiksi Mississipissä uppopaistaminen on hyvin suosittua. Pääsimme maistamaan kaikenlaista! Jihan muistelee hymyillen.

Kuusi viikkoa kului silmänräpäyksessä.

– Hiukan harmitti, että piti palata kotiin, vaikka perhettä ja kavereita olikin ikävä. Mutta ei moni 16-vuotias pääse työskentelemään lasten parissa maailman toiselle puolelle. Se oli hieno, itsenäistyttävä kokemus.

Mitä sanoisitte sille, joka on kiinnostunut vapaaehtoistoiminnasta ulkomailla?

– Kannattaa lähteä ja tutustua uusiin kulttuureihin. Mutta pitää myös muistaa, ettei se ole aina helppoa. Pitää olla valmis tekemään töitä ja oppimaan uusia asioita. Ihmiset ja tavat ovat erilaisia, joten pitää avoimin mielin lähteä, jos lähtee.

Lähtisittekö uudelleen?

– Tietenkin, jos tulee mahdollisuus! Siinä oppii niin paljon uutta!

Lopuksi kysyn Jihanilta ja Merimalta, mitä heistä tulee ”isona”. Tytöillä on selkeä näkemys asiasta.

– Haaveenani on kouluttautua terveydenhuoltoalalle, Jihan paljastaa, ja Merima päättää:

– Olen aina unelmoinut, että minusta tulisi psykologi tai sosiaalityöntekijä… joku, joka voisi auttaa lapsia, nuoria ja perheitä. Asuin vanhempieni kanssa kolme vuotta Etelä-Afrikassa ja se sytytti minussa halun siihen, että haluan tehdä työtä, jolla voin auttaa heitä, joilla ei ole samanlaisia mahdollisuuksia.

Toni Kaarttinen
Kuvat: Toni Kaarttinen, Meriman & Jihanin vlogi ja kuva-albumi

Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa. Tilaa Sotahuuto tästä