Julkaistu 21.4.2020 06:00

Myrskyn silmässä!

Myrskyn silmässä, joka pyyhkii tänään maailman yli ja joka vaarantaa henkemme, monet ovat huolissaan ja surullisia nähdessään niin monien perheiden ja ihmisten kohtaavan kärsimystä ja kuolemaa. Dramaattinen koronaviruskriisi on vaikeaa aikaa meille kaikille, ja vaikuttaa siltä, että tämä hirvittävä tilanne jatkuu vielä useita viikkoja.

Historian saatossa on koettu kamalia pandemiatilanteita, olemme kaikki kuulleet niistä. Tuhoisasta pandemiasta kuuleminen on kuitenkin aivan eri asia kuin sen keskellä eläminen juuri nyt. Tiedostamme ja ymmärrämme, kuinka virus – niin mitätön asia – voi nopeasti kääntää maailman ylösalaisin! Yhtäkkiä koko maailma oppii laajan tartuntataudin kammottavat vaikutukset väestöön ja sen hurjat seuraukset taloudelle. Tauti leviää kaikkiin maihin, eivätkä rajat ole enää rajoja!

Kaikkialla kerrotaan uutisia, joita on hyvin vaikea kuulla. Mieti vaikka kyynelehtivää nuorta sairaanhoitajaa, joka ei voinut enää pitää 3-vuotiasta tytärtään kotona, koska työskentelee aviomiehensä kanssa teho-osastolla koronaviruspotilaiden keskellä. Koska muuta ratkaisua ei ole, 3-vuotias tytär on nyt viikkokausia isovanhempiensa luona. Äidin ja isän on todella vaikea hyväksyä tilannetta. Entäs tämä 68-vuotias mies: hän lähti aamulla rakkaan vaimonsa luota tavalliselle lääkärikäynnille, eikä koskaan palannut kotiin. Yhdeksän päivää myöhemmin vaimolle soitettiin sairaalasta ja kerrottiin, että hänen rakas miehensä oli menehtynyt teho-osastolla aiemmin samana päivänä. Niin monia surullisia kohtaloita!

Vaikka haasteita ja ongelmia tässä monimutkaisessa tilanteessa riittää, olet varmasti kanssani samaa mieltä siitä, että olemme viime viikkoina nähneet monien toimivan hämmästyttävän oma-aloitteisesti auttaakseen muita. Mieti vaikka eläkkeelle jääneitä lääkäreitä ja hoitajia, jotka ovat palanneet sairaaloihin auttamaan ja tukemaan vanhoja työtovereitaan. He ovat tehneet näin pelastaakseen toisia ihmisiä. Itse asiassa nyt monet upeat ihmiset ovat suostuneet toimimaan vaikeissa olosuhteissa, koska he haluavat auttaa ihmisiä siellä missä ovat.

Olin iloisesti yllättynyt kun näin televisiosta, että monet ihmiset taputtavat joka päivä iltakahdeksalta lääkäreille, hoitajille ja sairaaloiden työntekijöille. Tunsin kiitollisuutta nähdessäni ihmisten laulavan ja puhuvan talojensa parvekkeilta ilahduttaakseen muita perheitä ja ihmisiä. Mikä ilo oli kuulla, että vapaaehtoiset antoivat aikaansa ja kävivät ostamassa ruokaa vanhuksille. On hyvä tietää, että asuntoja vuokrataan ilmaiseksi ahkerasti pelastuspalveluissa työskenteleville ihmisille, jotta he voivat välttää normaalisti junalla taitettavan työmatkan. Miten mahtavaa, että ihmiset soittavat naapureilleen ja tarjoavat apua! Näemme kaikkialla yhteishenkeä ja auttamista, ja se on upeaa!

Olen viimepäivinä huomannut myös ihmisten halukkuuden rukoilla tämän meitä suuremman tilanteen puolesta. Ehkä jotkut ovat havahtuneet elämän pienuuteen ja siihen, että loppujen lopuksi me emme voi hallita kaikkea maailmassa. Tämä tunne selvästi opettaa meille, että ihmisen pitäisi nöyrtyä luonnonvoimien ja maailmankaikkeuden edessä. Mitkä vointisi ja mietteesi tänään ovatkaan, uskon että tämän ”tappajaviruksen” kautta, joka yrittää tuhota Jumalan suunnitteleman elämän, Taivaan Isä haluaa näyttää meille, että hän pystyy muuttamaan tämän hullun ja pahan tilanteen. Hän muistuttaa meitä rakkaudestaan meitä kohtaan ja että hän on ihmeellinen elämän Jumala. Raamatussa kerrotaan monessa kohtaa siitä, miten hän muistuttaa meidän olevan arvokkaita. Jokainen meistä on arvokas, koska hän loi meidät elämään ja rakastaa meitä!

Tässä surullisessa ”koronavirustarinassa” näemme vapaaehtoisten ja merkittävien ihmisten kautta myös hyviä asioita. Uskon, että Jumala haluaa ja pystyy muuttamaan surulliset tarinamme toivon ja ylösnousemuksen tieksi.

Meidän täytyy uskoa Häneen! Eikö usko ole vastalääke pelolle? Eräissä Raamatun avainjakeissa meille kerrotaan, että Jumala lähetti poikansa Jeesuksen maailmaan osoittaakseen meille elämän tien. Pelastaakseen ihmiskunnan, sinut ja minut, Jeesus luovutti elämänsä ristillä parantaakseen ja antaakseen toivon.

Jeesus tuli kulkemaan maailman teille,koska hänellä oli tehtävä: tehtävä pelastaa, opettaa ihmisarvosta, kertoa elämän kauneudesta. Hän sanoi: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä!” Elämä, josta hän puhuu, ei ole vain maan päällä koettua elämää. Se on myös uusi maailma ilman kyyneleitä ja kuolemaa, iankaikkinen elämä. Siinä on evankeliumeissa julistettu hyvä sanoma!

Tämä uusi elämä voi alkaa sydämissämme tänään!

Patrick Naud
eversti
territorion johtaja 


    Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

    Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

    Tilaa Sotahuuto tästä