Julkaistu 10.4.2020 06:00

Pääsiäisviesti: Elämän muutos

Oletko joskus järkyttynyt yllättävästä uutisesta? Muistan kun itse lapsena järkytyin, kun kuulin naispuolisen opettajani kuolemasta.

Kristuksen kärsimyksen päivänä monetihmiset ja Jeesuksen seuraajat järkyttyivät ristiinnaulitsemisesta. Se oli hirveää kidutusta!

Mutta toinen järkytys tuli kolme päivää ristiinnaulitsemisen jälkeen.

Evankelistat Markus ja Luukas kertovat meille, että Magdalan Maria, Johanna, Jaakobin äiti Maria ja muut heidän mukanaan olleet näkivät pelästyneinä kaukaa,että Jeesuksen hauta oli avattu. He olivat tyrmistyneitä.

He olivat hämmentyneitä, koska vartijatolivat kadonneet, koska haudan edessä ollut painava kivi oli vieritetty syrjään, koska Jeesuksen ruumis ei ollutsiellä, koska kaksi sädehtivän kirkkaisiin vaatteisiin puettua miestä seisoi heidän edessään. Se oli epätodellinen tilanne!

He eivättietenkään koskaan voineet unohtaa, mitä miehet kertoivat heille: Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta? Ei hän oletäällä, hän on noussut kuolleista. Muistakaa, mitä hän sanoi teille ollessaan vielä Galileassa: ’Näin täytyy käydä: Ihmisen Poika annetaan syntisten ihmisten käsiin ja ristiinnaulitaan, mutta kolmantena päivänä hän nousee kuolleista.’ (Luuk. 24:5–7)

Galilea: paikka oli hyvin valittu! Galileallaoli suuri merkitys opetuslapsille ja naisille. Ei vain siksi, että hetunsivat tuon rakastetun alueen erittäinhyvin, mutta siksi, että Galilea on aina – myös monille palestiinalaisille –merkinnyt elämää! Galilea tarkoittaa puhdastaja runsasta järvivettä eli ruokaa: sen järvessä oli todella paljon kalaa! Ensimmäiset opetuslapset työskentelivät järvellä. He olivat Jeesuksen tullessa kalastajia… Galilea tarkoittaa myös väkijoukkoja, lasten iloa rannalla, opetuslapsien monia kokemuksia järvellä… Ja tietenkin semerkitsee Jeesuksen sanoja, hänen sanomaansa heille ja koko ihmiskunnalle, hänen aikaansa ja myötätuntoaan niitä kohtaan, jotka tarvitsivat parantamista, rohkaisua ja apua; lapsia, naisia, miehiä.

Mikä unohtumaton paikka näiden naisten sydämissä! Siellä he tapasivat Jeesuksen, seurasivat häntä, tukivat häntä viimeisiin kauheisiin päiviin asti, loppuun saakka.

Mutta ei tässä kaikki: siellä kaiken puuhan keskellä he olivat löytäneet yllättävän elävän viestin tästä miehestä, jonka he nopeasti huomasivat olevan erikoislaatuinen, merkittävä henkilö. Eikö Jeesus joskus sanonutkin: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä.”

Tuona pelottavana aamuna kaikki oli hullunkurinheidän päässään. Se oli heille elämänmuutos! Jotakin ihmeellistä oli tapahtunut, jotakin suurta!

Juuri tämän Jeesus haluaa meissä luoda. Uuden elämän, uuden elämänhalun! Todellisen ilon! Hän haluaa antaa meillerauhan. Maailma tarvitsee rauhaa, niin ehkä sinäkin.

Patrick Naud
eversti
territorio njohtaja

Kuvitus: Romolo Tavani 


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä

Artikkeli 13.02.2025

Rauhallisia kohtaamisia lentoaseman kiireessä

Helsinki-Vantaan lentoasemalla on toiminut kahden vuoden ajan lentoasemapappi. Lentoasemapappina Hanna Similä kohtaa matkustajia ja kentän henkilökuntaa uskontoon ja elämänkatsomukseen katsomatta. Kohtaamisten aiheet voivat olla kaikkea maan ja taivaan väliltä kadonneista matkatavaroista elämää suurempiin kysymyksiin.
Artikkeli 07.02.2025

Kåren i Haparanda – ett välsignat hem för två länder och två språk

Nära finska gränsen, i Haparanda i Sverige, verkar en av Frälsningsarméns kårer. Krigsropet fick en vink om att kåren leds av finländarna Pasi och Marjo Maikkunen. Vi beslöt oss för att bekanta oss med denna kår uppe i norr som betjänar såväl Haparandabor som Torneåbor. Hurdan är då en sådan gränsöverskridande kontakt?
Artikkeli 07.02.2025

Haaparannan osasto – kahden maan ja kielen siunattu koti

Suomen rajan tuntumassa, Ruotsin Haaparannassa, toimii Pelastusarmeijan osasto. Sotahuuto sai vihiä, että osastoa johtavat suomalaiset Pasi ja Marjo Maikkunen. Päätimme lähteä tutustumaan tähän pohjoiseen osastoon, joka palvelee niin haaparantalaisia kuin torniolaisiakin. Millaista on tällainen rajat ylittävä yhteys?
Artikkeli 24.01.2025

Elämän ”new game”

Tunnustan olevani hieman nörtti, sillä rakastan videopelien pelaamista. Joskus saatan ostaa jonkin uuden pelin itselleni, mutta usein pysyttelen muutamassa tutussa ja turvallisessa vanhassa lempipelissäni. Olen huomannut, että jostain syystä jo kertaalleen pelatun pelin aloittaminen alusta on joka kerta innostavaa!