Julkaistu 12.12.2018 08:00

Pata ja Armeija popkulttuurissa

Esittelemme 15 faktaa, miten mielenkiintoisin ja hauskoin tavoin Joulupata ja Pelastusarmeija näyttäytyvät populaarikulttuurissa. Saatat yllättyä!

1

Shirley Temple joulupatavahtina

Pelastusarmeijan joulupatakeräys aloitettiin vuonna 1891 San Franciscossa. Menneinä vuosikymmeninä Hollywood-tähdet ovat kantaneet oman kortensa kekoon vähävaraisten joulukeräyksessä, muun muassa Shirley Temple ja Lucille Ball. Suomessa joulupadat ilmestyvät katukuvaan joulukuun puolessavälissä ja ovat osa Suomen jouluperinnettä. Patavahteina toimivat lukuisat vapaaehtoiset.


2

Rock The Red Kettle

Yhdysvalloissa on useana vuonna järjestetty Rock The Red Kettle -joulupatakonsertti. Konsertteja kannattaa järjestää jatkossakin, sillä sen tuotto oli eräänä vuonna huikeat kaksi miljoonaa dollaria! Vaatimattoman alun jälkeen joulupatakampanjasta onkin kasvanut yksi tuottoisimmista Yhdysvaltain keräyskampanjoista.

3

Presidentti Tarja Halonen Auta ihmistä -kampanjassa

Presidentti Halosen mielestä on ”tärkeää auttaa lähimmäistä hädässä. Se on ihmisoikeustyötä arjessa”. Suomen Pelastusarmeijan kampanjassa esiintyi Halosen lisäksi myös brändijohtaja Peter Vesterbacka. Kampanja vähäosaisten hyväksi keräsi kehuja ja palkintoja.

4

Merry Christmas, Mr Bean!

Pelastusarmeija on päässyt mukaan joulujaksoon, jossa herra Bean tarjoutuu auttamaan Pelastusarmeijan soittajia keräämällä avustuksia muun muassa taskuvarkaalta, ja saa yhtyeen soittamaan kappaletta jazzahtavampaan tyyliin. Tämä saa torille kerääntyneen kuulijakunnan riemastumaan.

5

Abban ensiesiintyminen Ruotsin Pelastusarmeijassa

Abban kappale Hej, gamle man kertoo vanhasta Pelastusarmeijan sotilaasta, joka vuosi toisensa jälkeen kauppasi Västervikin torilla Sotahuuto-lehteä. Mikä hienointa, Abba-yhtye esitti kyseisen kappaleen ensimmäiseltä levyltään Göteborgissa Pelastusarmeijan tiloissa tammikuussa 1971, ja konserttisali oli täynnä Pelastusarmeijan sotilaita ja ystäviä!

6

Pelastusarmeija Euroviisuissa

Sveitsi lähetti osan Pelastusarmeijan joukoistaan Malmön euroviisuihin vuonna 2013 kappaleella You and Me. Ruotsalainen Aftonbladet-lehti uutisoi kokoonpanon luottavan ”yläkerran apuun”. Ikäero esiintyjien välillä oli huima: nuorin oli 20-vuotias, kun taas vanhin oli ehtinyt kiitettävään 94 vuoden ikään.

7

Mies vailla menneisyyttä

Aki Kaurismäen elokuvassa kiinnitetään huomio yhteiskunnallisesti merkittäviin teemoihin: vähäosaisiin, asunnottomiin ja syrjäytyneisiin. Romanttisen komedian pääosassa esiintyvä Kati Outinen näyttelee Irmaa,  Pelastusarmeijan upseeria. Kotimaan Jussi-palkintoja elokuva kahmi jopa kuusi kappaletta, yksi muun muassa parhaasta naispääosasta. Elokuva oli ehdolla myös parhaan ulkomaalaisen elokuvan Oscarin saajaksi.

8

Näkyvyys Hollywood-elokuvissa

Pelastusarmeija on näkynyt myös lukuisissa Hollywood-elokuvissa. Esimerkiksi Mike Myersin Austin Powers-elokuvissa on Frau Farbissina -niminen hulvaton hahmo, joka on Pelastusarmeijan ”sotilaallisen siiven” perustaja. Tätä englantia vahvalla saksalaisella aksentilla puhuvaa hahmoa näyttelee Mindy Sterling. King Kong -elokuvan vuoden 2005 komea uudelleenfilmatisointi puolestaan alkaa New Yorkin katunäkymällä, jossa ihmiset odottavat ruokaa Pelastusarmeijan soppajonossa. Aiempina vuosikymmeninä filmitähdet, kuten Clark Gable, Cary Grant, Frank Sinatra, Marlon Brando, Mae West ja Joan Crawford ovat näytelleet pelastusarmeijalaisia valkokankaalla.

9

Armeija jouluelokuvissa

Elokuvat vievät katsojan jouluisiin tunnelmiin: todellinen joulun merkitys avautuu elokuvassa Silver Bells, ja enkeli vierailee pienessä englantilaisessa kylässä elokuvassa The Christmas Candle. Elokuvista käy selkeästi ilmi, miten Pelastusarmeija palvelee ihmistä ja yhteisöä. Myös kaikkien aikojen jouluklassikossa Ihmeellinen on elämä näkyy vilahdus Pelastusarmeijasta.

10

Pelastusarmeija vs. Simpsonit

Humoristisessa Simpsonit-animaatiosarjassa Pelastusarmeijaan on viitattu useammankin kerran. Joulupata on vilahtanut Simpsoneissa, kerran keräystä on järjestänyt Pelastusarmeijan rannikkovartiosto! Springfieldin kaupungissa sijaitsee myös ”Donation Army” (Lahjoitusarmeija) kirpputori.

11

Australian Pelastusarmeijan oma elokuvastudio

Maailman ensimmäinen elokuvastudio oli Pelastusarmeijan! Se perustettiin vuonna 1898, ja se sijaitsi Australiassa osoitteessa 69 Bourke Street, Melbourne. Ensimmäinen elokuva käsitteli sosiaalista työtä (Social Salvation 1898/99). Soldiers of the Cross -elokuvaa (julkaistu 13.9.1900) on tituleerattu Australian ensimmäiseksi täyspitkäksi elokuvaksi Elokuvan kesto oli mittavat 2,5 tuntia. Mikä hienointa, filmistudiona toiminut huone on pyritty säilyttämään mahdollisimman muuttumattomana vuosisadan vaihteesta saakka.

12

Julkkikset ja Pelastusarmeija

On huomionarvoista, että monet julkisuuden henkilöt tukevat Pelastusarmeijan toimintaa! Seuraavassa TOP 5 julkkista, jotka ovat kantaneet kortensa kekoon Pelastusarmeijan hyväksi. Lista voi olla hieman yllättävä: 1. Elton John, 2. Bill Clinton, 3. Annie Lennox, 4. Paul McCartney, 5. Bono

13

The Beatles ja ”Strawberry Fields Forever”

Beatlesien yhden rakastetuimmista kappaleista ”Strawberry Fields Forever” innoittajana toimi Pelastusarmeijan lastenkoti Liverpoolissa, Englannissa. John Lennon asui lapsena lähellä Strawberry Fieldiä ja viihtyi leikkimässä sen puutarhassa. Lastenkoti lopetti toimintansa vuonna 2005, ja lähitulevaisuudessa paikalle on avautumassa oppimisvaikeuksista kärsiville nuorille tarkoitettu koulutuskeskus.

14

Pata touchdown!

Vuonna 2016 amerikkalaisen jalkapallojoukkueen Dallas Cowboysien Ezekiel Elliott hyppäsi valtavaan joulupataan kentän laidalla juhlistaakseen touchdownia. Tämän johdosta lahjoitusten määrä Pelastusarmeijalle kasvoi merkittävällä tavalla! Elliottin tempaus tapahtui juuri kreivin aikaan: tapahtunut sai ihmiset kiinnittämään huomionsa keräykseen. Dallas Cowboys on muutoinkin kunnostautunut patakampanjan tukemisessa. 2013 kiitospäivän ottelun puoliajalla patakampanjan avasi poptähti Selena Gomez.

15

Yllättävät patalahjoitukset

Yhdysvalloissa yllättävät patalahjoitukset ovat useana vuonna ylittäneet uutiskynnyksen. Yllättävät lahjoitukset saivat alkunsa vuonna 1982, kun Crystal Lakessa Illinoisissa nimetön lahjoittaja pudotti arvokkaan kultakolikon pataan. Vuosien saatossa padoista on löytynyt myös timanttisormus, viisi kultaista sormusta, kultahammas ja 500 000 dollarin sekki!

Toimittanut: Terhi Nurmentaus ja Toni Kaarttinen 

Joulupatakeräys on jo alkanut netissä: joulupata.fi

Padat ovat kaduilla ja kauppakeskuksissa 14.–23.12.
Bongaa Helsingissä myös liikkuvat joulupatamme! 


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä