Julkaistu 2.1.2019 06:00

PATAS Paraisilla

Joskus historia toistaa hienosti itseään. Mikael Hagelberg kävi läpi ensimmäisiä Krigsropet-lehtiä vuosilta 1890–1893  kootessaan teologian maisteriohjelman gradua. Hänelle jäi sieltä mieleen otsikko ”Pelastusarmeija rantautuu Paraisille”.  Nyt vajaat 130 vuotta myöhemmin Armeija on jälleen Paraisilla Pelastusarmeijan tuetun asumisen eli PATAS-toiminnan muodossa.

Pelastusarmeijan tuettu asuminen (PATAS) on palvelukonsepti, jolla ehkäistään asunnottomuutta tukemalla kotona selviytymistä. Tämä tapahtuu tarjoamalla tukea asiakkaan omaan kotiin. Tuki on kohdistettu päihde- ja mielenterveyskuntoutujille – heille, joilla on haasteita itsenäisessä asumisessa ja uhkana asunnon menettäminen tai laitostuminen.

PATAS-toiminta alkoi toukokuussa 2016 Turussa ja laajeni myöhemmin Poriin. Tällä hetkellä Turun Patas-tiimillä on noin 50 asiakasta, jotka ovat jakautuneet tasaisesti päihde- ja mielenterveyskuntoutujiin. Porissa asiakkaita on kymmenkunta ja siellä toimintaa vetää sosiaaliohjaaja Niko Paasikivi. Turun PATAS-yksikön uutena johtajana aloitti syyskuussa Eija-Sinikka Rouvali.

Turun PATAS-toiminta on laajentunut viime toukokuussa myös Paraisille. Sosiaaliohjaajat Mikael Hagelberg ja Tarja Lönnroth ovat olleet vastuussa työstä nämä kuukaudet. PATAS-yksikön johtaja Eija-Sinikka Rouvali paljastaa, että toiminnan laajentuminen muihinkin lähikuntiin on mahdollista.

– Se on suunnitelmissa. Uusien kuntien ollessa palvelusta kiinnostuneita neuvottelemme heidän kanssaan palvelusopimukset. Tämä on ainutlaatuinen toimintamuoto: laaja-alainen tuki, joka aina räätälöidään asiakkaan tarpeen mukaan. Tarjoamme niin käytännön apua kuin psykososiaalista ja hengellistäkin tukea. Tiimiimme kuuluu itseni lisäksi seitsemän sosiaaliohjaajaa. Toiminnan laajentuessa palkkaamme lisää henkilökuntaa taataksemme asiakkaille heidän tarvitsemansa tuen. Täällä on todella sitoutunut ja ammattitaitoinen tiimi, jonka kanssa ilo työskennellä.

Rantautuminen Paraisille

Yksi Eija-Sinikan mainitsemista sitoutuneista ja ammattitaitoisista tiiminjäsenistä on hoitovapaalla oleva Mikael Hagelberg, joka on luvannut Sotahuudolle haastattelutuokion. Tapaamme Turun osaston perhekerhossa. Mikaelin sylissä istuu suloinen kaksivuotias Miranda-tyttö.

– Vaimoni Anni pääsi vuorostaan työelämään. Vuoden päästä tarkoitukseni on palata jälleen PATAS-tiimiin, Mikael toteaa hymyillen.

Mikael tutustui Pelastusarmeijaan syksyllä 2010 tullessaan Turun hoitokotiin harjoittelemaan. Vuonna 2012 hän sijaisti hoitokodin sosiaaliohjaajaa Tarja Lönnrothia. Sijaistuksen jälkeen työt jatkuivat siihen asti, kunnes hoitokodin toiminta loppui. Kun PATAS alkoi muutamaa kuukautta myöhemmin, oli Mikael siinä alusta asti mukana.

Mikael tutustui myös Sotahuutoon – opiskelujen kautta!

– Olen sosionomi, mutta huvin vuoksi opiskelin myös teologian maisteriksi. Tutkin graduani varten Krigsropetin aivan ensimmäisiä numeroita vuosilta 1890–1893.  Se oli sangen mielenkiintoista luettavaa!

Jännittävästi ympyrä sulkeutuu, sillä eräässä Mikaelin lukemassa Krigsropetissa (12/1892) otsikoitiin ”Pelastusarmeija rantautuu Paraisille”. Ja nyt olemme siellä jälleen, PATAS-työn toimesta. Toukokuusta lähtien Tarja Lönnroth ja Mikael ovat vierailleet asiakkaiden luona Paraisilla. Mikaelin ollessa hoitovapaalla Paraisten asiakkaista on vastuu Tarjalla.

– Yhteys alkoi, kun Paraisten sosiaalityöntekijä otti yhteyttä yksikköömme ja tiedusteli mahdollisuutta palveluun. Kyseinen henkilö oli ollut töissä Turun kaupungilla, joten PATAS oli hänelle tuttu. Hänellä oli pari asiakasta, joille hän koki palvelun olevan hyödyksi. Toukokuussa sitten aloitimme. Toiminta on vielä pienimuotoista, sillä Parainen on Turkua paljon pienempi kaupunki. Tähän mennessä meillä on ollut kolme asiakasta.

Parainen on kaksikielistä aluetta, ja Mikaelilla ja Tarjalla on ollut ilo tarjota palveluja myös ruotsiksi.

– Myös Turun asiakkaissamme on ruotsinkielisiä henkilöitä. Ruotsinkieliset asiakkaat ovat suurimmalta osin minun vastuullani. Olemme tyytyväisiä, että voimme tarjota palveluja molemmilla kotimaisilla kielillä.

Yksilöllistä tukea

Avuntarve on asiakaskohtaista ja samankaltaista niin Turussa kuin Paraisillakin: auttamista arjen haasteissa, siivoamista, asiointia kodin ulkopuolella tai esimerkiksi liikunnan harrastamista yhdessä asiakkaan kanssa. Turussa tuki on jaettu kevyeen, perus- ja vahvaan tukeen, mutta Paraisilla avun määrästä neuvotellaan tapauskohtaisesti.

– Käyntejä on ollut yksi tai kaksi viikossa. Turussa on useita vahvan tuen asiakkaita, joiden luona saatetaan käydä neljäkin kertaa viikossa. Paraisilla tämä kävisi jo työlääksi etäisyyden vuoksi. Jos toiminta paljon kasvaa, silloin tulee pohtia oman yksikön perustamista Paraisille. Mutta se ei ole nyt ajankohtaista, vaan siintää kenties kaukana tulevaisuudessa.

Mikael kokee PATAS-toiminnan ihmisläheisenä, asiakasta kunnioittavana työmuotona:

– On ainutlaatuista, että voimme tarjota palvelua, jossa voimme olla tunnin, joskus kaksikin asiakkaan luona. Se mahdollistaa syvemmän kontaktin ihmisten kanssa, mikä edesauttaa asiakkaan elämänlaadun paranemista. Pystymme herättämään ihmisten omia voimavaroja.

Myös Pelastusarmeijan kristilliset arvot ja hengellisyyden Mikael näkee hienona voimavarana.

– Tämä on erityispiirre, mitä toisilla toimijoilla ei ole. Joillekin asiakkaille se merkitsee paljon, he haluavat keskustella uskonasioista ja lukea Raamattua. Itsellenikin tämä on tärkeää, sillä olen uskossa ja allekirjoitan edustamamme arvot. Tuntuu luonnolliselta olla töissä Pelastusarmeijassa.

Toni Kaarttinen
Kuvat:
Toni Kaarttinen                   


Tilaa Sotahuuto itsellesi tai ystävällesi

Sotahuuto kertoo Pelastusarmeijan maailmanlaajuisesta työstä ja tarjoaa artikkeleissaan hyvää sanomaa.

Tilaa Sotahuuto tästä

Uutinen 15.09.2026

Yhdessä pelastettu pala Porvoota

Kun monille porvoolaisille rakkaan päiväkoti Solhemin tulevaisuuden kannalta välttämätön kattoremontti tuli ajankohtaiseksi, Pelastusarmeija pyysi viime syksynä apua. Porvoolaiset, yksityiset lahjoittajat ja lopulta myös eduskunta vastasivat kutsuun. Nyt yli 110-vuotiaan talon uusi katto valmistuu ja Solhemin lapset saavat jatkaa arkeaan rakkaassa päiväkodissaan.
Tapahtuma 14.09.2026

Pohjoismaisella yhteistyöllä nykyaikaista orjuutta ja ihmiskauppaa vastaan

Syksyllä 2026 ja keväällä 2027 Pelastusarmeija Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa järjestää yhteisiä, kaikille avoimia koulutuksia, joissa käsitellään Pohjoismaissa esiintyvää nykyajan orjuutta ja ihmiskauppaa. Tarkoitus on syventyä Pohjoismaissa esiintyvään ihmiskauppaan, erityisesti työperäiseen hyväksikäyttöön. Koulutusvuoden aikana perehdytään erilaisiin toimintatapoihin uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa sekä tutustutaan eri Pohjoismaissa käytössä oleviin työmenetelmiin ja saadaan katsaus siihen, miltä ihmiskauppa näyttää tällä hetkellä Pohjoismaissa.
Artikkeli 14.09.2026

Turvallisuus

Istuin neuvotteluissa, joissa pohdittiin psykologisen turvallisuuden merkitystä työpaikalla. Niin moni tekijä vaikuttaa siihen, miten me jaksamme töissä. Yksilötasolla se voi tarkoittaa sitä, että uskallamme olla oma itsemme ilman pelkoa tai yhteisötasolla sitä, että uskallamme ottaa yhteisiä riskejä ja uskallamme jopa tehdä virheitä. Me olemme toistemme työilmapiiri, ja meidän tulee hoitaa suhteitamme hyvin.
Artikkeli 08.09.2026

Lähisuhdeväkivalta – särö maailman onnellisimmassa maassa

Suomi on valittu jo yhdeksännen kerran peräkkäin maailman onnellisimmaksi maaksi vuoden 2026 World Happiness Reportissa. Raportissa on vertailtu suomalaisten itsensä kokemaa elämänlaatua yhteiskunnassa muiden maiden vastaaviin mittareihin. Keskimääräinen hyvinvointi ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö yksittäisillä ihmisillä olisi vaikeuksia elämässään. Lähisuhdeväkivalta koskettaa monia ihmisiä, enimmäkseen naisia.